Paula Suomisen siveltimen oranssinhehkuinen kärki hipaisee akvarellipaperin pintaa. Liike on kevyt, kuin lempeä tuulen heilahdus häntä ympäröivässä siirtolapuutarhassa. Paperille syntyvässä kukkanupussa häivähtää samaa väriä kuin pihalla olevissa unikoissa.

– Kotona Posiolla minulla ja miehelläni on karu metsäpiha. Se on kontrasti Peltolan siirtolapuutarhalle. Myös täällä on työhuone, mutta joskus luonnostelen puutarhassa. Haen sieltä värejä ja vaikutteita, Paula kertoo.

Paitsi kuvitteellinen akvarellipaletti, siirtolapuutarha on samalla kuin maalaus. Varjohiipat, keisarinpikarililjat ja muut kasvit kukkivat väriopin mukaan ryhmiteltyinä.

Nurmikon kurvit ja kurjenmiekkojen taakse jatkuva käytävä houkuttelevat katsetta ja vierailijaa peremmälle. Kasvit on ryhmitelty myös muotojen mukaan.

Keväällä Paulan pihaan astuttaisiin valkoisen kukkapilven keskeltä, jonka tukirankona ovat kaksi kirsikkapuuta ja yksi luumupuu.

Niistä muodostuu tulopihan puuportti, joka merkitsee visuaalisesti tilasta toiseen siirtymistä.

Nyt on kuitenkin keskikesä ja Paulan puutarhan ydin, piskuisen huvilan vierellä kasvavat perennat, hehkuu oransseina, keltaisina ja punaisina.

– Värioppia voi soveltaa puutarhassa monella tapaa. Esimerkiksi kasvit voi istuttaa joko sävy sävyyn tai vastaväreihin. Sävy sävyyn -istutukset keskittyvät yhteen väriperheeseen, kun taas vastavärit korostavat toistensa vaikutusta.

– Täällä keskellä ovat lämpimät värit. Puutarhan reunalla sinisävyiset kukat antavat tilan tuntua. Kun istun puutarhassa aamukahvilla ja katselen sinisiä kukkia, kuvittelen, että onpa minulla iso tontti, taiteilija naurahtaa, sillä kokoa on todellisuudessa 410 neliömetriä.

Paula suosii kotimaisia perennoja, mutta ei perinteisiä perennapenkkejä. Yhtenäisissä tiloissa hän istuttaa kasvit vyöhykkeinä tai ympyrään – esimerkiksi omenapuun rungon sormusmaiseksi koristeeksi.

Kuoleman ja syntymisen hetket kiinnostavat Paulaa, ja monet hänen töistään käsittelevät näitä aiheita. Sama – elämän ja sen kuihtumisen – vääjäämätön vastakohta on läsnä puutarhassa.

Syntyminen näkyy kukkien nupuissa sekä kuunliljojen aluissa, jotka työntyvät kuin siveltimien kärjet keväällä maan syvyyksistä.

Kuolemaa käsittelevistä tauluista huolimatta Paula harvoin sekoittaa siveltimeen mustaa. Sama pätee puutarhaan: siellä kukoistavat elämän värit.

– Liian tumma väri yhdessä vaalean kanssa vie vaalealta väriltä sen herkkyyden. Kasvillisuustiloissa mustaa multaa ei näy täällä missään, sillä istutustyylini on kerroksellinen. Lisäksi ikivihreät maanpeitekasvit pitävät hyvin rikkaruohot poissa.

Mustan sijaan Paula kelpuuttaa valkoisen lähes mihin tahansa kukka-asetelmaan.

– Se puhdistaa ja kirkastaa muita värejä. Katso vaikka, miten ihania nuo pienet ovat tuossa, kuin sifonkia, Paula sanoo ja vilahtaa punaisissa saappaissaan valkeiden kurjenpolvien luokse.

Villa Cordylinea on Jalasjärvellä syntyneen Paulan taiteilijaresidenssi. Puutarhansuunnittelussa tärkeintä oli rauhan ja tasapainon luominen, monimuotoinen tyylikkyys ja helppohoitoisuus.

– Tämä on mietiskely- ja nollaamispaikka, nainen tarkentaa.

Ja työpaikka. Joskus iltaisin hän hätkähtää, miten maiseman sävyt ja värit muuttuvat auringon laskiessa. Valo on kuvataitelijan elinehto.

– Pyrin järjestämään Etelä-Suomen näyttelyni puutarha-aikaan.

Aina Paula ei ehdi olla kesäisin puutarhassaan Turussa niin paljon kuin haluaisi. Silloin hän on kiitollinen ihanista puutarhanaapureistaan, jotka auttavat pihan hoidossa.

Vaikka pihasuunnitelma on tehty, luonto kulkee toisinaan omia polkujaan. Polun reunan piti alun perin olla suoraviivaisempi, mutta rehevälehtiset kuunliljat päättivät toisin. Niiden vuoksi poluissa on pehmeitä ja pulleita kaarteita.

Sitten on akileija, joka vaeltaa, missä lystää. Se leviää itsekseen siemenestä. Sitä voi tosin hillitä, jos poistaa lakastuneet kukinnot, mikä myös pidentää kasvin kukintaa. Vaikka se on lisäksi vaikea siirrettävä, akileija on valloittanut ykköspaikan Paulan sydämessä.

Toisin kuin myyrät!

– Myrkkyä en käytä, mutta ehkä pitäisi kokeilla patterilla toimivaa piippauskarkotinta. Myyrätikut ovat yksi vaihtoehto, mutta toisaalta silloin myyrät menevät naapurin puolelle. Ne ovat tulenarka puheenaihe siirtolapuutarhassa.

Vaikka Paula on kasvattanut ja sommitellut puutarhaa kuin kauneinta maalausta, se on ainut hänen töistään, joka on ollut kesken toistakymmentä vuotta. Ja aivan tarkoituksella: alati elävä puutarha ei ole koskaan valmis.

Esimerkiksi omenapuun alle piti tulla yrttitarha, mutta se oli liian varjoisa paikka. Vaatimattomimmat yrtit, kuten minttu, kuitenkin jaksaa siellä.

Hyvin tontilla ovat sen sijaan menestyneet saniaiset, joita Paula on siirtänyt metsästä. Hän on mieltynyt niiden vihreään sävyyn. Varjossa saniaisen vihreys on syvempää kuin suorassa auringonpaisteessa.

– En pidä auringon paahteesta. Siksi nautin esimerkiksi piippuköynnöksen tuomasta varjosta. Sen alla on ihana valo, taiteilija sanoo ja tarttuu siveltimeen. Unikon oranssi syvenee, taittuu hieman laskevan auringon myötä.

Etenkin siirtolapuutarhoissa on Paulan mielestä ongelmana se, että pihoille työnnetään liikaa kaikkea. Lajeja on tosi paljon, ja tuloksena on helposti sekasotku.

Paula opiskeli 1980-luvulla suunnitteluhortonomiksi Lepaan puutarhaopistossa. Hän tekee edelleenkin jonkin verran puutarhasuunnitelmia, ensisijaisesti yksityisiin puutarhoihin. Hän kannustaa kaikkia suunnittelemaan myös pienet kotipuutarhat paremmin.

Paula osti siirtolapuutarhansa 13 vuotta sitten eikä halunnut paikasta risupesää. Neliöt hän sai näyttämään todellista suuremmilta keskittämällä ja ryhmittämällä tilan värien ja muotojen mukaan.