’’Työskentelin 1970-luvun lopulla Pisan yliopistossa, josta ryhmä professoreja lähti katsomaan Calabriasta löydettyjä veistoksia. Ne oli restauroitu ja laitettu esille Firenzen kuvataideakatemiaan. Kaksi kreikkalaista veistosta vuodelta 430 eKr. esittivät sotureita, joista toinen oli vanhempi ja väsyneempi, toinen nuorempi ja elinvoimaisempi. Patsaat kävivät kaksintaistelua. Ilmeisesti patsaita kuljettanut laiva oli haaksirikkoutunut Calabrian rantavesiin.
Patsaat olivat upeita, eikä niissä ollut mitään imartelevaa konstailua. Silloin ajattelin, että minun täytyy tehdä kuvaavaa, narratiivista taidetta. Olin aiemmin tehnyt korujen lisäksi pieniä pronssiveistoksia ja akryyliveistoksia, mutta ne olivat abstrakteja. Näiden kreikkalaisten patsaiden näkeminen oli niin suuri elämys, että minun oli käännettävä kelkkani.
Ajattelin, että teoksissani täytyy olla sanoma. Abstrakti veistotaide oli tullut tiensä päähän, eikä yleisö enää oikein syttynyt sille. Se ei pysäyttänyt näyttelyissä kävijöitä.
Aloin tehdä naturalistisia veistoksia. Ihmisen suhde koneeseen kiinnosti minua valtavasti, ja sen seurauksena syntyi teokseni Ikaroksesta ja muita antiikin aikaan liittyviä isoja pronssiveistoksia. Kentauri oli antiikin Kreikassa ihmisen ja hevosen kombinaatio, veistoksessani sen sijaan moottoripyörä ja ihminen ovat kasvaneet yhteen. Käytin vanhoja antiikin myyttejä teoksissa, jotka toin nykyaikaan.
Suurten pronssiveistosten valaminen on haasteellista. Onneksi löysin italialaisten ystävieni avulla Pisan pohjoispuolelta Pietrasantasta taidevalimon, jossa näiden teosten tekeminen onnistui. Yhteistyöni saman valimon kanssa on jatkunut jo yli 40 vuotta.’’
Björn Weckström kertoo videolla elämästään ja urastaan
Hyväksy evästeet
YouTuben videosoitin käyttää evästeitä. Hyväksy evästeet katsoaksesi videon.
