
”Kun vanhemmat kuolivat, jaoimme vessapaperit ja alkoholit tasan” – 10 tarinaa kuolinpesän siivouksesta
Kuolinpesän siivoaminen voi olla osa surutyötä – ja johtaa yllättäviin tilanteisiin. ”Äiti avasi ison rullatun pöytäliinan, jonka sisälle oli jemmattu seteleitä”, Marjaana kertoo. Lue hänen ja yhdeksän muun kokemukset kuolinpesien siivouksesta.
Setelijemma pöytäliinarullassa
”Tyhjensimme äidin kanssa isoäidin asuntoa vuosikymmeniä sitten. Onneksi äiti avasi ison rullatun pöytäliinan näyttääkseen sitä minulle: sisälle oli jemmattu seteleitä! Rahaa löytyi lisää, kun sen jälkeen avasimme jokaikisen rullatun tekstiilin.” Marjaana
”Löysin isävainaan piironginlaatikosta kuvan kuolleen siskoni ruumisarkusta. Arkku oli suljettu. Olin siskon kuoleman aikaan nelivuotias, eikä minua otettu mukaan hautajaisiin.” Tarja
”Yhteinen piirre äitini ja appeni kuolinpesissä oli se, että molemmista löytyi keskeltä rikkinäisiä lakanoita, joita oli paikattu tyynyliinalla. Kumpikin oli syntynyt 1920-luvulla ja elänyt pula-aikaa.
Appeni kuolinpesän siivouksesta olin vähällä joutua oikeuteen, kun yksi kuolinpesän osakas väitti, että asunnossa olisi ollut arvotauluja ja taidelasia. Tosiasiassa hän ei ollut käynyt isänsä luona yli kymmeneen vuoteen.
Minut pelasti kiinteistönvälittäjä, joka oli käynyt arvioimassa asunnon ennen tyhjennysoperaatiota, ja hän todisti, ettei talossa ollut muuta kuin 90-vuotiaan miehen rahallisesti arvoton irtaimisto. Ellei nyt sitten oteta lukuun Renault-pulloa ja Viagra-pillereitä, jotka löytyivät baarikaapista!” Riitta
Termit tutuiksi
- Kuolinpesä tarkoittaa kuolleelta jäänyttä omaisuutta ennen perinnönjakoa.
- Perikuntaa eli kuolinpesän osakkaita ovat perilliset, leski ja mahdollisen testamentin määräämät muut perinnönsaajat.
- Perunkirjoitus tehdään kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Siinä perukirjaan kirjataan vainajan varat, velat ja perilliset.
Kirppisryhmistä apua
”Kun äiti siirtyi saattohoitoon, laitoimme kirppiksen pihalle ja ilmoituksia Facebookin myyntiryhmiin. Tilasimme pihalle lavan, jonne pois heitettävät tavarat sujahtivat, ja firma haki sen pois sovitusti. Sukulaiset kävivät auttamassa ja saivat ottaa mitä halusivat.
Kahdessa viikossa talo oli tyhjä. Tämä oli meille surutyötä. Onneksi toimimme rivakasti, niin meille jäi hyvin aikaa järjestää hautajaiset.” Outi
”Äiti kuoli äkillisesti, ja me sisarukset hoidimme siivouksen. Otimme tavaroista ensin minkä tarvitsimme ja laitoimme sen jälkeen Facebookiin ilmoituksen: Asunto tyhjäksi, tule paikan päälle katsomaan. Saimme kaksion tyhjäksi viikossa.” Heidi
Loput kodista tyhjensi ammattilainen
”Me sisarukset otimme tavarat, jotka olivat mieleisiä tai joihin liittyi muistoja. Loput vanhempien kodista tyhjensi ammattilainen pesäntyhjentäjä. Näin pääsimme helpommalla, sillä asumme kaikki eri paikkakunnilla.” Marja-Leena
”Vanhempiemme asunto tyhjennettiin sisarusten kesken sovussa. Meistä jokainen otti mitä halusi. Tauluista, vessapapereista ja alkoholijuomista teimme kristillisen tasajaon. Tavaraa meni paljon kierrätykseen, ja loput vei huutokaupan pitäjä. Käytimme tyhjiä muovikasseja kuukausia roskapusseina. Häkkivarasto oli ihan oma tarinansa!” Kirsi
Siivous herätti monenlaisia tunteita
”Siivosimme serkusten kesken lapsettomaksi jääneen sukulaispariskunnan kotia. Monenlaisia tunteita tuli pintaan tavaroita lajitellessa. Todistimme toteutumattomia toiveita ja kiinnostavaa elämäntarinaa.” Anneli
”Satoja, tuhansia kirjoja. Aivan käsittämätön määrä. Onneksi serkut ottivat kopin asiasta. Millään tavaralla ei ollut kaksista arvoa enää, vaikka aikoinaan oli ollutkin.” Saara
”Ainoa vinkkini kuolinpesän siivoukseen: älä kerää itsellesi kaikkea, heitä tunteet nurkkaan.” Outi
Kokemukset on kerätty Kotivinkin Facebookissa.
Muokattu 30.10.24 klo 11.30: Täsmennetty perunkirjoituksen aikarajaa.