
Kuolinpesän siivous – rahakätköt, muistelukahvit ja muut asiat, jotka läheisten pitää tietää
Mitä tehdä edesmenneen läheisen lempihatulle tai viehekokoelmalle? Onko kaikkia vainajalle tärkeitä tavaroita pakko säästää? Kuolinpesän siivous on raskas urakka, joka voi myös lohduttaa surussa. Asiantuntijat neuvovat, miten se tehdään.
Kirppiskassiin lentävät turhat kipot ja kupit sekä kaapin perälle unohtuneet vaatteet. Järjestely- ja kierrätysbuumien ansiosta monella on mutkaton suhde tavarasta luopumiseen.
Mutta kun läheinen kuolee, hänelle kuuluneita tavaroita ei usein tee mieli antaa kenellekään. Esineistä tulee helposti symboli rakkaan ihmisen koko elämälle, ja tavarasta luopuessa joutuu ikään kuin luopumaan myös läheisestä lopullisesti, kuvailee Mieli-yhdistyksen kriisityöntekijä ja psykoterapeutti Hannele Lehtonen.
”Kuolinpesää tuskin pystyy siivoamaan niin, etteivät esineet nostaisi mieleen paljonkin muistoja läheisestä”, Lehtonen toteaa.
Toisaalta tavarat voivat tuoda suurta lohtua surun keskelle. Silti kenenkään ei ole pakko ottaa läheisen jäämistöstä sellaista tavaraa, jota ei itse halua.
”Ei, vaikka tavaralla olisikin ollut kuolleelle suuri tunnearvo”, painottaa hautaustoimistoyrittäjä ja Suomen hautaustoimistojen liiton kunniapuheenjohtaja Kyllikki Forsius.
Vaikka pöytä tai rannekoru olisi ollut edesmenneelle tärkeä, kenelläkään ei ole velvollisuutta ottaa tavaraa, jota ei halua.
Kun itselle tarpeettomia tavaroita antaa pois, voi ajatus esineiden uudesta elämästä jonkun toisen käytössä tuntua helpottavalta, toteaa Huutokauppa Helanderin toimitusjohtaja Mika Sirén.
Myymisen tai hyväntekeväisyyteen antamisen lisäksi tavarat voi lahjoittaa lähipiirille: niitä voi tarjota esimerkiksi kuolleen naapurille tai lastenlasten ystäville.
Jos kukaan perillisistä ei halua kuolinpesän tavaroita, pane esineet eteenpäin, neuvoo Kyllikki Forsius.
Termit tutuiksi
- Kuolinpesä tarkoittaa kuolleelta jäänyttä omaisuutta ennen perinnönjakoa.
- Perikuntaa eli kuolinpesän osakkaita ovat perilliset, leski ja mahdollisen testamentin määräämät muut perinnönsaajat.
- Perunkirjoitus tehdään kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Siinä perukirjaan kirjataan vainajan varat, velat ja perilliset.
Kuolinpesän siivous – aloita tästä
1. Tärkein ensin
Siivoa yksinasuneen jääkaapista roskiin pilaantuvat ruokatavarat ja sovi, kuka huolehtii kasveista ja eläimistä. Irtisano vuokra-asunto, jos kuollut on asunut vuokralla.
2. Siivotaanko heti vai myöhemmin?
Odota muun jäämistön kanssa perunkirjoitusta, jos kuolinpesässä on useita erimielisiä osakkaita. Jos osakkaita on vain yksi, tai kaikki ovat samaa mieltä asioista, pesää voi alkaa siivota heti.
3. Selvitä vainajan viimeinen tahto
Testamentin ohella kuolleelta on voinut jäädä jälkeen epävirallinen viimeinen tahto, jossa määrätään, kuka saa testamentin ulkopuoliset tavarat.
4. Lajittele tavarat kasoihin
Yksi jaetaan perillisille ja toinen muulle lähipiirille. Kolmas menee kierrätykseen, neljäs myydään, viides kuuluu roskiin. Käyttökelpoiset tavarat voi kierrättää lahjoittamalla ne esimerkiksi kirpputorille, hyväntekeväisyysjärjestölle tai kierrätyskeskukselle.
5. Jos myyt, pyydä tarjousta
Jos myyt tavaraa, pyydä tarjousta kuolinpesiä ostavilta yrityksiltä, antiikkiliikkeiltä tai huutokaupoilta. Voit myydä koko kuolinpesän tai yksittäisiä esineitä.
6. Tarkista rahakätköt
Tarkista rahakätköt, jos läheinen on ollut iäkäs tai hänellä on ollut muistisairaus. Selvitä ensin tiliotteista, onko läheinen nostanut viime vuosina kerralla paljon käteistä. Rahat saattavat löytyä uunista, kirjojen tai liinavaatepinojen välistä tai taulujen takaa.
7. Järjestä muistelukahvit
Kutsu kahville kuolleen naapurit, sisarukset ja perillisten ystävät, kun perilliset ovat saaneet tavaroista omansa ja arvoesineet on myyty. Kahvittelun lomassa kukin saa ottaa jäämistöstä haluamansa.
Mitä tehdä kaikille papereille?
Apua! Mapeissa on sivutolkulla vainajan verotuspäätöksiä menneiltä vuosikymmeniltä ja vanhoja vuokrasopimuksia. Valtaosan papereista voi kuitenkin turvallisin mielin hävittää, Kyllikki Forsius sanoo.
Säilytä kuitenkin ehdottomasti nämä:
- Kuolleen solmima, voimassa oleva avioehto perunkirjoitukseen.
- Lahjakirjat kuolleen perillisille antamista rahalahjoista niin ikään perunkirjoitusta varten.
- Perheen ja suvun perukirjat, jos vainajan aiemmin edesmenneiden puolisoiden, vanhempien tai isovanhempien pesät ovat jakamatta.
- Osakekirja kuolleen omistamasta asunnosta asunnon myymistä varten.
- Vuokrasopimus asunnon luovutukseen asti, jos edesmennyt on asunut vuokralla.
Läheinen kuolee – mitä tehdä puhelimelle ja tietokoneelle?
- Kuolinpesän asioita hoitavan listalle kuuluu myös digitaalinen siivous, jos edesmenneellä on ollut käytössään tietokone, puhelin, tabletti tai muita laitteita.
- Käytöstä poistuneet laitteet kuuluvat SER- eli sähkö- ja elektroniikkajätteeseen. Henkilökohtaisia tietoja sisältävät laitteet on tärkeätä palauttaa data-SER-jätteen keräysastioihin, jotka ovat lukollisia tai sinetöityjä eli tietoturvallisia keräyspisteitä.
- Käsittelylaitoksella keräysastioiden sinetit avataan ja laitteiden muistit tyhjennetään. Muistia sisältävien laitteiden tyhjennyksen voi ostaa myös tällaista palvelua tarjoavilta yrityksiltä.
Älä kiirehdi, jos siivous voi odottaa
Joskus tuska läheisen kuolemasta tuntuu niin sietämättömältä, että ihminen haluaa suoraan luopua kaikista rakkaasta muistuttavista tavaroista.
Läheisen ihmisen äkillinen kuolema on usein traumaattinen kokemus. Trauman läpikäynti on monesti vaiheittaista: alun sokkia seuraa reaktiovaihe, jonka jälkeen mieli siirtyy käsittelyvaiheen kautta uudelleen suuntautumisen aikaan.
Suru ei kuitenkaan välttämättä lopu. Se nousee tyypillisesti uudelleen pintaan, kun jokin kohtaaminen, paikka tai esine tuo edesmenneestä muistoja mieleen.
Voi olla hyödyllistä miettiä, miltä suru tuntuu juuri nyt ja millainen vaikutus tunteella on omiin päätöksiin.
Pikaisesti hoidettu siivous saattaakin myöhemmin kaduttaa, tietää Hannele Lehtonen.
Hän kehottaa odottamaan rauhallista mielentilaa, mikäli siivousta ei ole pakko hoitaa mahdollisimman nopeasti pois alta esimerkiksi vuokra-asunnon luovutuksen takia.
Lehtosen mukaan voi olla hyödyllistä miettiä, miltä suru tuntuu juuri nyt ja millainen vaikutus tunteella on omiin päätöksiin.
Helpotusta voi tuoda ajatus, että suru on seurausta hyvästä elämästä, jonka läheisen kanssa sai jakaa. Vanhemman kuollessa ajatusten jakaminen etenkin omien sisarusten kanssa voi tuoda lohtua. Läheisen menettäneille on myös runsaasti vertaistukiryhmiä, joita pyörittävät esimerkiksi järjestöt ja seurakunnat.
Tätä en hänestä tiennytkään
Joskus kuolinpesän tavarat eivät lohduta vaan herättävät kysymyksiä.
Valokuvassa kuolleen kanssa ei halaakaan pitkäaikainen puoliso vaan tyystin toinen henkilö. Papereista selviää, että arkeensa tyytyväiseltä vaikuttanut edesmennyt haaveilikin suuresta irtiotosta.
Kun vanhempi kuolee, isoimpia yllätyksiä lienee tieto puolisisaruksen olemassaolosta.
”Sillä on vaikutuksensa myös perinnönjakoon”, Hannele Lehtonen sanoo.
Läheisen kuolinpesän herättämät kysymykset voivat olla henkisesti vaikea paikka, sillä niihin ei ole enää mahdollista saada kuolleelta vastauksia. Suruun voi etenkin silloin liittyä vihaa kuollutta kohtaan, Lehtonen kertoo.
Oloa voi helpottaa, mikäli saa kysymyksiinsä vastauksia toiselta kuolleen tunteneelta. Asioiden selviäminen rauhoittaa. Joskus totuus rakentuu monen henkilön kertomuksista. Kysy edesmenneen vaiheista tietävältä siksi myös sitä, kuka voisi tietää lisää.
Muokattu 30.10.24 klo 11.28: Täsmennetty perunkirjoituksen aikarajaa.