Tutkijat haluavat pelastaa kuolanpionin ja muut vanhat rakkaat pionit: ”On aika liikuttavaa, kuinka tärkeitä ne ovat ihmisille”
Suomalaispuutarhoissa on säilynyt paljon suloisesti kukkivia pioneja, joiden tarinat ulottuvat vuosikymmenten taakse. Ne paljastavat, miten arvokkaita ilontuojia kasvit ovat olleet. Luonnonvarakeskus on kartoittanut pitkään käytettyjä historiallisia pioneja tavoitteenaan arvioida niiden monimuotoisuutta ja säilyttää parhaat kasvikannat.
Loistokkaasti kukkivat pionit ovat komeilleet suomalaispuutarhojen katseenvangitsijoina jo noin kahdensadan vuoden ajan. Nykyään muhkeakukkaiset kiinanpionilajikkeet muodostavat ylivoimaisen enemmistön pionipenkeissämme, mutta ne ovat todellisuudessa melko uusi ilmiö. Kiinanpionit alkoivat yleistyä Suomessa vasta 1900-luvun alussa. Sitä ennen täällä oli vaalittu jo pitkään ainakin tarhapioneja, kuolanpioneja, tillipioneja, juhannuspioneja sekä kartanopioneja, jotka ovat kuolan- ja tillipionin risteymiä.
Ensimmäisen kerran pioni mainittiin 1673 Turun Akatemian kasviluettelossa, mutta tuohon aikaan kasvi tunnettiin vielä lähinnä rohdoksena. Lääkekäytöstä kertoo myös pionin vanha suomenkielinen nimi kaatuvaisen taudin juuri, sillä pionin siemeniä ja juuria käytettiin esimerkiksi epilepsiaan, jota aiemmin kutsuttiin kaatumataudiksi.
Koristekasveina pioneja istutettiin alkuun vain kartano- ja säätyläistalojen puutarhoihin. Niistä ne päätyivät ajan myötä kaunistamaan myös maatilojen ja torppien pihoja.
– 1800-luvun puolivälissä Turussa Kupittaan puutarhaliikkeessä on ollut myynnissä ainakin viittä eri pionilajia. Mutta olisiko niin, että vähän vaatimattomammat luonnonlajit jäivät jalkoihin, kun komeakukkaisia kiinanpioneja alkoi saada paremmin, Luonnonvarakeskuksen tutkija Saara Tuohimetsä arvioi.
Hän on mukana Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimassa kasvigeenivaraohjelmassa, jossa kartoitetaan vanhojen pionilajien tapaisia pitkään käytettyjä, mutta ehkä jo hieman unohtuneita puutarhakasveja. Tavoitteena on arvioida historiallisten pionien monimuotoisuutta ja säilyttää käyttöarvoltaan parhaat kasvikannat. Ehkä vielä joskus vanhoja kotimaisia pionikantoja otetaan myös kaupalliseen taimituotantoon. Tutkimusta varten yleisöltä kerättiin vuonna 2018 tietoja isoäidin aikaisista pioneista eli kasveista, jotka ovat peräisin vähintään 1950-luvulta.
Luken kasvikuulutuksen saama suosio paljastaa, kuinka suuri paikka vanhoilla pioneilla on suomalaisten sydämissä. Kuulutus poiki kaikkiaan yli 700 ilmoitusta pioneista ja niiden tarinoista eri puolilta maata. Kun kiinanpionit ja liian nuoret pionit raakattiin aineistosta pois, tutkimukseen valittiin noin 300 historiallista pionia sekä 45 näytettä Ruotsin ja Norjan geenipankeista pohjoismaisten pionikantojen vertailua varten.
Pioneja on löydetty jopa kauan sitten tyhjentyneiden autiotalojen pihoista heinikon keskeltä.
Saara Tuohimetsän mukaan vanhojen pionien tutkimusta helpottaa, että pionit ovat poikkeuksellisen sitkeitä ja kasvaa porskuttavat helposti vuosikymmeniäkin ilman hoitoa. Niitä on löydetty jopa kauan sitten tyhjentyneiden autiotalojen pihoista heinikon keskeltä. Pinteeseen joutuneen pionin juuri voi myös vaeltaa ja putkahtaa esiin sille sopivammalla kasvupaikalla tai sitten, kun ryteiköksi muuttunutta puutarhaa raivataan.
– Eräs kasvikuulutukseemme vastannut kuvailikin juhannuspioniaan osuvasti, että se pitää takuuvarmasti itsestään huolen. Minkäänlainen talvi tai kesä ei sitä kuulemma hetkauta. Tillipioni taas esiintyy meille päätyneissä pionikertomuksissa vain harvoin luultavasti juuri siksi, että se on niin talvenarka.
Piikkiön koeasemalle pitkiin riveihin kootuista pioninäytteistä tehtiin ulkonäköhavaintoja, lisäksi pioneja tutkittiin geneettisesti. Varsinkin pitkään Suomessa kasvanut kuolanpioni osoittautui tutkimuksissa hyvin vaihtelevaksi, sillä kasvia on perinteisesti lisätty myös suvullisesti eli siemenistä, mikä tuottaa ulkonäöltään enemmän tai vähemmän erilaisia taimia.
Juhannuspionien suhteen tutkimuksessa tehtiin päinvastainen havainto. Suomen, Ruotsin ja Norjan juhannuspioneja ei yhdistä vain se, että kaikissa kolmessa maassa kasvi tunnetaan samalla nimellä. Kävi ilmi, että naapurusmaiden juhannuspionit ovat myös perimältään pitkälti samanlaiset. Kemiönsaarella sijaitsevan Sagalundin museon juhannuspioni on kuitenkin toista maata. Se on geneettisesti uniikki. Kasvi on erityisen arvokas myös siksi, että sen historia on dokumentoitu 1800-luvun lopulta asti. Puutarhan perustajan Nils Oskar Janssonin muistiinpanojen mukaan taimi on tuotu kirkonkylän pappilasta. Hänen muistivihkonsa on museossa yhä tallella. Juhannuspionin taimi löytyi uudelleen Sagalundista raivaustöiden myötä 1980-luvulla.
Kasvitieteellisiä löytöjä kiinnostavampia ovatkin juuri vanhojen pionien tarinat. Saara Tuohimetsän mielestä ne ovat kaunista kertomaa siitä, kuinka arvokkaita ilontuojia koristekasvit ovat suomalaisille olleet. Joskus pionit ovat tarjonneet perheelle myös arvokasta lisätienestiä, kun niitä on myyty leikkokukkina torilla.
Pioneista on pidetty huolta silloinkin, kun elämä on heitellyt.
Pioneista on pidetty huolta silloinkin, kun elämä on heitellyt. Monet sodan jaloista paenneet karjalaiset ottivat pionin mukaansa evakkomatkalle. Joskus jälkeen jäänyt pioni on käyty kaivamassa talteen vasta myöhemmin rajan taakse tehdyllä kotiseutumatkalla. Rauhan aikanakin rakkaat pionin juurakot on tavattu ottaa muuttokuormaan uuden kodin puutarhaan tai kesämökille istutettavaksi.
– On aika liikuttavaa, kuinka tärkeitä pionit ovat ihmisille. Niihin liittyy usein syviä tunteita ja muistoja menneistä sukulaisista, varsinkin isoäideistä. Voin itsekin helposti samastua niihin. Omassa suvussani ei tosin ole perintöpioneja, mutta muita mummojeni kasveja on vaalittu pitkään ja hartaasti sukulaisten kesken, Saara Tuohimetsä kertoo.
Kasveihin kytkeytyvät tunnemuistot ovat tutkijasta kiehtovia. Yhdessäkin pionitarinassa kuvaillaan elävästi, kuinka tarhapioni tuo aina mieleen lapsuuden keskikesän sunnuntaiaamujen rauhallisen tunnelman, maljakkoon poimitut tummanpunaiset tarhapionit ja niiden miellyttävän makean tuoksun.
– Toisaalta olisi kiinnostavaa saada lisätietoa myös siitä, kuinka pioneja on aikoinaan hoidettu, mutta niitä kertomuksia on valitettavan vähän. Jossakin tarinassa kuitenkin muisteltiin, kuinka mummulla oli tapana kastella pioniaan hevosen kengityksen jälkeen sarveislastuvedellä.
Isoäitien lisäksi pionitarinoissa esiintyvät usein muutkin läheiset ihmiset kummeista anoppeihin ja miniöihin. Pioneja on annettu niin syntymäpäiväsankareille kuin hää- ja tupaantuliaislahjoiksi. Suhtautuminen arvopionien eteenpäin jakamiseen vaihtelee tarinoiden perusteella suuresti. Joissakin suvuissa vanha pioni on haluttu pitää visusti vain oman lähipiirin aarteena, toisissa pionia on jaettu kaikille haluaville niin hövelisti, että sitä kasvaa seudulla lähes joka puutarhassa. Esimerkiksi Koillismaalla Puutteenkylän tienoo on yhden kertojan mukaan suorastaan kyllästetty kuolanpioneilla. Osansa asiassa lienee myös seudulla pitkään toimineella taimistolla, joka oli erikoistunut kuolanpionin tapaisiin pohjoisissa oloissa menestyviin kasveihin.
Useassa Luken vastaanottamassa pionitarinassa kasvin alkuperäksi mainitaan kartano tai maatila, mutta Saara Tuohimetsän yllätykseksi moni pioni on peräisin jonkin tehtaan puutarhasta, sillä vielä 1900-luvun alussa teollisuusrakennusten ympäristöjä oli tapana kaunistaa näyttävillä istutuksilla. Luultavasti niistä on kulkeutunut kotipihoihin työntekijöiden taskujen pohjilla siemeniä tai juurakon kappaleita. Esimerkiksi erään vanhan vuoripionin tiedettiin alkujaan kasvaneen 1920-luvulla Salossa toimineen sokeritehtaan konemestarin virka-asunnon puutarhassa.
Valitettavasti moiset työsuhde-edut ovat nykyään mennyttä maailmaa.
Kuusi suloista perinnepionia
1. Juhannuspioni
Paeonia officinalis ’Nordic Paradox’
Pitkään Suomessa ja muissa pohjoismaissa viljelty pioni, jonka syntyhistoria on epäselvä. 40–50 cm korkean pystyn pionin lehdet ovat karvaiset ja himmeän vihreät.
2. Tarhapioni ’Rosea Plena’
Paeonia x festiva
Harvinaisempi vanhoista tarhapionien värisävyistä. Aloittaa kukinnan kesäkuun alkupuolella, kukat ovat miedosti tuoksuvia. Korkeudeltaan 50–75 cm.
3. Kuolanpioni
Paeonia anomala
Pohjoista Suomea myöten yleinen nopeakasvuinen laji tunnetaan myös nimillä lapinpioni ja maatiaispioni. Kasvaa jopa 90 cm korkeaksi, mutta ei tarvitse tukea.
4. Tarhapioni ’Rubra Plena’
Paeonia x festiva
Ikivanhojen tarhapionien värisävyistä yleisin. Kukkii kesäkuun alusta lähtien, kerrannaisissa kukissa on miellyttävä tuoksu. Korkeudeltaan 50–75 cm.
5. Kartanopioni
Paeonia x hybrida
Hienot lehdet ja yksinkertaiset kukat tekevät kasvin ilmeestä kevyen moneen muuhun pioniin verrattuna. Kukinta-aika kesäkuun alussa.
6. Vuoripioni
Paeonia officinalis
Hyvin talvenkestävä laji kasvaa 40–60 cm korkeaksi. Saattaa kukkia jo toukokuun puolella. Ei vaadi tukemista.
