Krista purkaa MS-tautiin liittyviä tunteitaan keramiikan avulla: ”Veistokset auttavat hyväksymään sairauteni”

Välillä tuntuu siltä, kuin kantaisi mukanaan repullista kiviä. Esimerkiksi kun kaatuu eikä pääse itse ylös, Krista Saarinen kertoo. Siksi yksi hänen keramiikkaveistoksistaan taistelee kivirepun kanssa. Eräs Kristan tekemistä omakuvista köpöttää rollaattorin avulla, toinen kannattelee valtavaa pinoa Kelan lomakkeita ja kolmas repii hiuksiaan tuskaisena. Kaikki Kristan veistossarjan työt näyttävät hetkiä MS-tautiin sairastuneen arjesta.

Krista, miten aloit harrastaa keramiikkaa?

Kävin keramiikakursseilla työväenopistolla, kun lapseni olivat pieniä. Myöhemmin työ Nokialla vei kaiken aikani ja harrastus jäi. Sain MS-tautidiagnoosin vuonna 2012 ja jäin sairauseläkkeelle neljä vuotta myöhemmin. Olen aina ollut luova ja silloin päätin palata kädentaitojen äärelle. Perustin sivutoimisen tilausleipomon Café Periferian ja palasin Raision työväenopiston keramiikkakursseille. Käyn myös kuvataidekoulua.

Kristan veistoksissa on omintakeinen tyyli, jota hän ei ole tietoisesti kehitellyt. ”Ne ovat itseni näköisiä, koska kuvaavat minua. Käytän aina mekkoa, minulla on lyhyt tukka ja raajat ovat tarkoituksella suuret. MS-tauti tekee minusta kömpelön, ja kädet ja jalat tuntuvat usein suhteettoman suurilta.”

”Savi on materiaalina ihanaa ja antaa anteeksi kömpelyyteni. Työtä voi korjata loputtomiin ja aloittaa vaikka tarvittaessa alusta”, Krista sanoo. Hän julkaisee kuvia töistään Instagramissa tilillä @munms_keramiikkatarina.

Miten päädyit tekemään MS-tautia kuvaavia veistoksia?

Viime syksynä kuvataidekoulussa keramiikan tehtävänä oli tehdä jokin hahmo kuution sisälle. Keksin tehdä tyypin, jolla on huono päivä ja joka on kietoutunut peiton alle. Annoin työlle nimen Maailman paskin päivä ja kuvasin siinä oloa, joka minullakin on joskus. Sain idean tehdä toisenkin teoksen ja syntyi istuva tyttö, jolla on kivireppu selässään. Työ kuvaa myös parantumatonta sairauttani, joka on kivinen taakkani.

Innostuin näistä hahmoista niin paljon, että päätin tehdä aiheesta kokonaisen sarjan. Nyt Kristoja on 16. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja kertovat kroppani muutoksista, kivuistani ja apuvälineistäni.

”En ole keraamikko, vaan keramiikkaharrastaja. Siksi teokset eivät ole virheettömiä, eikä niiden tarvitsekaan olla”, Krista sanoo.

Krista piti ensimmäisen näyttelynsä tämän vuoden keväällä Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa, jossa hän käy itsekin kuntoutumassa. Näyttelyyn hän valmisti myös pieniä savilaattoja, joissa kuvaa sairauttaan tekstein. Kristan teoksia on ollut esillä myös Maskun pääkirjastossa.

Mitä savityöt antavat sinulle?

Minulla ei ole enää työyhteisöä, mutta kurssilla saan tavata muita. Kun teen savitöitä, en mieti ikäviä asioita. Saatan uppoutua tekemiseen useiksi tunneiksi.

Mun MS -veistossarjassa puran sairauden aiheuttamaa pahaa oloa. Olen laittanut teoksiin paljon itseäni. Veistoksista, tytöistäni, on tullut minulle rakkaita. Niiden tekeminen on opettanut minua hyväksymään sairauteni entistä paremmin.

En vielä käytä pyörätuolia, mutta yksi teokseni kuvaa sen käyttöä. Näin totuttelen ajatukseen siitä. Kun katson pyörätuolissa istuvaa Kristaa, herää pelko siitä, etten tulevaisuudessa enää hallitse omia jalkojani. Toisaalta ymmärrän, että pyörätuoli tulee olemaan minulle valtava apu.

Vammaisuus on Suomessa tabu. Haluan teoksillani tuoda sitä esillä ja näyttää, että vamma tai sairaus ei ole kenenkään ainoa ominaisuus. Veistoksissani on myös huumoria. Välillä harmittaa huolella, mutta teosten kautta voin myös lempeästi nauraa itselleni.

Krista on tehnyt savilaatoille luonnokset aiheista, joista hän teki myöhemmin veistokset. Hiuksiaan repivä hahmo kuvaa MS-tautiin liittyviä kipuja.

Turhautumista, väsymystä ja avuntarvetta. Muun muassa näitä sairauteensa liittyviä tunnetiloja ja kokemuksia Krista kuvaa töissään.

Kristan keramiikkahahmoissa on paljon koristeellisia yksityiskohtia. Niiden tekemisessä hän käyttää apuna erilaisia työkaluja kuten muovailupuikkoja ja lastoja.

Millaisia ajatuksia keramiikkaveistokset ovat herättäneet muissa?

Pidin keväällä ensimmäisen näyttelyni Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa. Olen saanut valtavasti palautetta ihmisiltä, jotka ovat samastuneet töihini – sellaisetkin, joilla ei ole mitään sairautta. Moni voi samastua esimerkiksi väsymykseen, ja kaikkia joskus tuskastuttaa.

Halusin pitää näyttelyn nimenomaan siksi, että voisin tarjota vertaistukea. Toiseksi halusin näyttää, että vaikka minulla on MS-tauti, niin olen voinut toteuttaa luovuuttani. Ehkäpä nämä nähdessään joku muukin saa rohkeutta toteuttaa unelmiaan.

Olin ajattelut, ettei töilläni ole mitään annettavaa muille, koska ne ovat niin henkilökohtaisia. On ollut ihanaa huomata, että ne ovat koskettaneet.

Veistosten mekoissa Krista on kokeillut erilaisia tekniikoita. Osa kuvioista on tehty esimerkiksi pitsiliinalla painamalla, osa pursotettu palloruiskulla.

Teosten patinaiset sävyt on saatu aikaan oksideilla. Krista ei ole halunnut teoksiin kiiltävää pintaa, minkä vuoksi hän ei lasita niitä. Krista on saanut palautetta, että työt ovat samastuttavia sellaisillekin, joilla ei ole sairautta.

Krista painaa keramiikkatöihin signeerauksen tekemällään KS-leimalla.

Onko harrastuksesi opettanut sinulle jotain?

Olen aina ollut kriittinen tekemisteni suhteen ja harmitellut sitäkin, että keramiikkateokseni eivät ole teknisesti täydellisiä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei niiden tarvitsekaan olla. Ne ovat auttaneet minua pääsemään huonoista ajoista eteenpäin ja olen tajunnut, että ne voivat tarjota sitä myös muille.

Sairastuminen tuntui aikoinaan maailman kamalimmalta asialta. Nykyisin ajattelen myös, että ilman sitä en olisi ikinä palannut keramiikan pariin.