Heidi ja Kari Kiuru asuvat omakotitalossa Inkoossa. Kodin viisi huonetta ja tupakeittiö ovat keikistelleet suloisessa jouluasussaan jo useamman viikon. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, 9-vuotias Tilda ja 2-vuotias Selma, jotka ovat äitinsä tavoin innokkaita koristelijoita. Uusin perheenjäsen on yksivuotias Elmo, bullterrieri.
– Alan pukea kotia jouluun heti, kun olemme viettäneet Tildan synttärit marraskuun lopulla, Heidi kertoo.
Viimeistään ensimmäisenä adventtina ikkunoihin ripustetaan paperitähdet ja otetaan lukemattomat kynttilänjalat esille. Joulun alla riittää kiireitä, sillä Heidi pitää Inkoossa omaa Kiurunpesä-kesäpuotia, jonka hän avaa aina myös jouluksi.
– Paketti poikineen on siis käärittävä omien lahjojen lisäksi. Suljen puodin viimeisenä viikonloppuna ennen joulua, jotta minulle jää riittävästi aikaa myös omille valmisteluille, Heidi sanoo.
Perheen joulu on runsas ja iloinen.
– Joulu on meidän perheelle tosi tärkeä. Kodin koristaminen on minun vastuullani. Rakastan joulua ja uskon, että koristelussa enemmän on enemmän. Tyyliini kuuluvat köyhäinhopeiset tuikut ja kynttilänjalat sekä peilialuset. Kuusessa on valojen ja lippunauhojen lisäksi herkkiä lasikoristeita, Heidi luettelee.
Sekä äiti että lapset pitävät kovasti Mailegin tontuista ja possuista, ja niitä nököttääkin melkein joka tuolilla. Tyynyihin vaihdetaan aina jouluaiheiset päälliset.
Ruuat pariskunta hankkii yhdessä, ja heillä on monta jouluista ruokatraditiota. Jouluviikolla Heidi ja Kari ajelevat pitkin Raaseporia tekemässä hankintoja. Kalat ostetaan Kristeriltä, paikalliselta kalastajalta. Luomukinkku haetaan Pohjasta. Fiskarsiin kylään perhe tekee retken satumaisen tunnelman vuoksi.
Aaton ohjelma on aina sama ja hyväksi havaittu. Aamulla koko perhe katsoo Joulupukin kuumaa linjaa televisiosta. Sauna lämpiää jo hyvissä ajoin ennen joulurauhan julistamista. Riisipuuroa nautitaan lounasaikaan glögin kanssa.
– Päivällä puuhailemme kotona ja hämärän tullen käymme sytyttämässä kynttilät rakkaiden haudoille. Juhla-aterialle istahdamme viiden maissa, ja sen jälkeen taitaa jo joulupukki kolkutella ovella. Lahjat jaettuamme nautimme jälkiruuan, josta on jo muodostunut perinne. Teen nykyään aina luumukiisseliä, jonka kerrostan laseihin vaniljarahkan kanssa. Loppuillan napostelemme suklaata ja vihreitä kuulia ja leikimme lasten kanssa uusilla leluilla, Heidi tiivistää päivän ohjelman.
Heidin jouluvinkit
Älä kitsaile koristelussa. Jouluna koti saa välkkyä, kimaltaa, tuikkia ja loistaa. Tykkään kovasti köyhäinhopeisista kynttilänjaloista. Valo saa ne hohtamaan kauniisti.
Vaihda tyynyihin jouluiset päälliset. Minulla taitaa olla jo parikymmentä erilaista! Tyynynpäällinen on siitä kätevä koriste, että se menee pieneen tilaan, kun ei ole käytössä.
Muista kukat. Suosikkini on herkkä ja kaunis jouluruusu, ja pidän myös ritarinkukista. Minijoulutähdet ovat kivoja asetelmissa. Metsästä haen männynoksia ja pieniä kuusia maljakoihin ja lasipurkkeihin.
Vaali perinteitä. Meidän perheelle on jo muodostunut oma jouluohjelma, jota toistamme vuodesta toiseen. Toivottavasti joulu jää tyttöjemme mieleen ihanana perhejuhlana, josta he aikanaan voivat poimia parhaat palat omiin jouluihinsa.