Vanhasta sekatavarakaupasta tuli Samin koti, vaikka talo oli kuntotarkastuksen mukaan jo kelvoton – ”Nukuimme talossa yön ennen kuin päätimme ostaa sen”
Koti ja toimisto saman katon alla, sopivan etäisyyden päässä kaupungin sykkeestä. Sami Karjalaisen toiveet toteutuivat, kun vastaan tuli Tuomisen vanha sekatavarakauppa. Kuntotarkastuksen mukaan rakennus oli tullut käyttöikänsä päähän, mutta ostajat päättivät luottaa omaan visioonsa.
Pennin nalleja, tonkalla maitoa, kansakoulun opettajille kahvipullaa ja veljelle leikkijuna. Monenmoista ostosta ja asiakasta on kulkenut Tuomisen sekatavarakaupan piparkakkureunaisen ovilipan alitse. Nykyään samasta ovesta kulkevat Sami Karjalaisen mainostoimiston asiakkaat. Talo on myös Samin koti.
– Vuonna 2016 asuimme silloisen puolisoni kanssa maaseudun rauhassa, kolmen vartin ajomatkan päässä Tampereelta. Pitkät työmatkat alkoivat kyllästyttää ja muutenkin kaipasimme lähemmäs kaupunkia. Vanhan kauppakiinteistön bongasimme Etuovesta – vaikka ilmoitus ei totisesti ollut mitenkään vetävä.
Surkeista kuvista huolimatta talolle annettiin mahdollisuus – jospa se olisi luonnossa viehättävämpi?
Paikan päälle meneminen kannatti. Talo ei ollut kauneimmillaan, seinistä kasvoi ruohoa ja sokeritoukat vilisivät entisen kaupan lattioilla. Vanhan talon jo kertaalleen aiemmin remontoinut pari näki kuitenkin talon potentiaalin ja luotti siihen, että rikkinäisen voi korjata.
Rakennuksessa puhuttelivat erityisesti kaupan entisen julkisivun upeat, alkuperäiset näyteikkunat ja aidot yksityiskohdat. Talossa olisi myös tilaa Samin yritykselle, mikä oli yksi tärkeistä hakukriteereistä. Sopiva etäisyys Tampereelle ja Nokian keskustaan oli myös iso plussa.
Koska näin suuren päätöksen tekeminen puolen tunnin näytön jälkeen tuntui hieman huteralta, oli parilla kiinteistövälittäjälle vielä erikoinen pyyntö.
– Kysyimme, jos saisimme nukkua talossa yhden yön ennen päätöstämme, Sami muistelee.
Välittäjä ei ollut koskaan aikaisemmin moista pyyntöä kuullut, mutta kun lupa omistajalta saatiin, pari toteutti idean.
– Fiilisteltyämme talossa yön yli päätimme, että lähtisimme tähän projektiin, Sami kertoo.
Varmuuden vuoksi rakennukseen teetettiin vielä kuntotarkastus. Koska sen lopputulema oli, että koko kiinteistö oli periaatteessa tullut käyttöikänsä päähän, päättivät ostajat kuitenkin mieluummin luottaa omaan visioonsa.
Kiinteistön historia ulottuu aina 1900-luvun alkuun asti, jolloin se saatujen tietojen mukaan on rakennettu. Tuomisen kauppa perustettiin rakennuksen päätyyn 1930-luvulla, toisessa päässä taloa asui kauppias perheineen. Kauppa oli ajalleen tyypillisesti jaettu kahteen osastoon; elintarvikeosaan ja sekatavarapuoleen, jonka hyllyiltä löytyi laidasta laitaan kaikkea.
Kauppias oli ahkera markkinoija, joka osasi hyödyntää komeita näyteikkunoitaan. Kun Nokialla kilpailtiin parhaimmasta näyteikkunasomistuksesta, Tuomisen kauppa voitti niin monta kertaa, että kauppias päätti lopulta olla osallistumatta kisaan. Näin annettiin toisillekin mahdollisuus voittaa.
Kaupassa asioivat suurimmaksi osaksi läheisten tehtaiden työntekijät ja heidän perheensä. Tuominen ei suinkaan ollut ainoa puodinpitäjä. Jopa saman kadun varrelta löytyivät myös Voiman ja Jutilan liikkeet. Kaikille riitti asiakkaita.
Paikallisilla asukkailla on edelleen mukavia muistoja, miten kauppaan mentiin ostamaan mummolle ”hyvin pruuni ruisleipä”, tai äidille ensimmäiseksi joululahjaksi kullanhohtoinen juomalasi, joka edelleen on tallessa. Muistaapa eräs myyjänä työskennellyt sellaisenkin lauantaipäivän, jolloin kauppiaan pieni tytär oli rynnännyt kauppaan märkänä ja likaisena pahimpaan ruuhka-aikaan. Innoissaan tyttö roikotti hännästä löytämäänsä jättiläismäistä rottaa! Tyttö löytöineen toimitettiin pikavauhtia kaupan ulkopuolelle.
Kaupan lisäksi piharakennuksessa pidettiin 50-luvulla mankelia, jota sai vuokrata.
Liiketoiminta jatkui 1970-luvulle asti, jolloin kauppa sulki ovensa ja tilaa käytettiin sittemmin varastona sekä jonkin aikaa taiteilijan ateljeena. Yksityiskodin puoli oli kauppiasperheen käytössä aina siihen asti, että kiinteistö myytiin Samille.
Samin tavoite on ollut tehdä vuodessa aina yksi huone kerrallaan valmiiksi.
Kaupanteon jälkeen tartuttiin pelottomasti työhön, jonka ensimmäinen momentti käsitti asbestia sisältävien Kymarno-lattialaattojen poiston entisen kaupan tiloista. Vaarallisen työn teki parin viikon aikana paikallinen alan yrittäjä. Laattojen alta löytyi suureksi riemuksi vanhaa puulattiaa, jota pelkästään toimiston puolella riitti hiottavaksi 110 riviä. Hiotut lattiapinnat saivat ylleen maalia.
Ammattilaisapua käytettiin myös lahonneiden hirrenpätkien vaihtamiseen. Ihmetystä herättivät lahovauriot varsinkin kaupan lihatiskin kohdalla. Sami on päätellyt tämän mahdollisesti johtuneen siitä, että lattioita on pesty niin runsaalla vesimäärällä, että se on lopulta alkanut lahottaa seinänvierustoja.
Talon asuinpuoli oli jäänyt pinnoiltaan 90-luvulle, joten vaikka tiloissa saattoi asua, päivitystä tarvittiin. Kun tärkeimmät, eli työtilat oli vuoden määrätietoisen remontoinnin jälkeen saatu valmiiksi, muutettiin maalta uuteen kotiin.
– Remontissa punaisena lankana on ollut ekologisuus ja hengittävien materiaalien käyttö. Ympäristöystävälliset arvot ovat minulle tosi tärkeitä myös yritystoiminnassani, joten tämä oli päivänselvä valinta, Sami kertoo.
Lattiaeristeenä vanhassa kaupassa on nyt sahan- ja kutterinpurua, jota Sami on välillä hakenut lisää lähellä sijaitsevalta sahalta. Seinissä on puukuitulevyä, pinkopahvia ja paperitapettia. Hyväkuntoiset halltex-levyt sisäkatoissa saivat jäädä, ja paneelikatot maalattiin.
– Talon kauniit ikkunat kunnostettiin, ja tässä apuna oli muun muassa entinen naapurimme, monitoiminainen Katri. Remonttihommissa meitä auttoivat myös talkoisiin tulleet ystävät.
Aikaisemmin talon sisällä oli postimerkin kokoinen sähkösauna, joka purettiin pois ja tilalle tehtiin kunnollinen suihkunurkkaus. Löylyistä pääsee nauttimaan piharakennuksen puusaunassa, joka luultavasti on yhtä vanha kuin talokin, Sami sanoo.
”Remontissa punaisena lankana on ollut ekologisuus ja hengittävien materiaalien käyttö.”
Kunnostusprojektin kanssa ei ole hötkyilty. Samin tavoite on ollut tehdä vuodessa aina yksi huone kerrallaan valmiiksi. Myös sähköt on uusittu sitä mukaan, kuin huone on saatu remontoitua. Näin ei ole tarvinnut elää täysin kaaoksessa olevassa kodissa ja mielenterveyskin on säilynyt.
Seiniä purkaessa vastaan on tullut mielenkiintoisia löytöjä. Päähän on tipahdellut somistuskäytössä olleita, purulla täytettyjä kahvipaketteja, ja seinän sisältä löytyi hyvin säilynyt lapsen kenkä. Kun keittiön seinästä oli poistettu kipsilevyt ja lasikuitutapetit, esiin tulivat eristeeksi hirsien päälle kiinnitetyt Tampereen Sanomat vuodelta 1898. Tämä tervehdys yli sadan vuoden takaa sai remontoijissa aikaan kylmiä väreitä.
Pienimuotoisia kriisejäkin on remontin aikana koettu. Kuten silloin, kun Tori.fistä ostettuihin, 50-luvun keittiökaappeihin piti löytää juuri se oikea keltainen sävy.
– Kun viisi hukkapurkkia oli kokeiltu ja saatu aikaan vain pääsiäisenkeltaista ja 80-luvun päiväkotiseinää, tarvittiin jo ammattiapua. Tikkurilan maalilinja toimi auttavana puhelimena ja muutaman pikkupurkin jälkeen sävy vihdoinkin löytyi, Sami nauraa.
Värikkyys on Samille muutenkin sisustamisessa tärkeää. Mitä enemmän ja rohkeammin valintoja on tehty, sitä tyytyväisempi hän on ollut. Sami sisustaa omaksi iloksi, omaa silmää miellyttävillä valinnoilla. Hyvät oivallukset eivät myöskään vaadi paksua lompakkoa, kun materiaalit hankitaan kierrätettyinä. Leikkisyys näkyy hauskoissa valaisinoivalluksissa ja mielenkiintoisessa, vanhoista kartoista tehdyssä keittiön välitilassa. Kartat löytyivät parilla eurolla kirpputorilta, ja niitä suojaava pleksilevy on helppo pitää puhtaana. Kartat valikoituivat visuaalisen ilmeensä perusteella, mutta niissä näkyy myös Samille tärkeitä kohteita matkoilta, sekä maita ja kaupunkeja, joihin hän haluaisi joskus matkustaa.
Kodin kalusteet ovat Samin omien sanojen mukaan ”kummallinen, mutta sopivan kerroksellinen yhdistelmä Ikeaa, roskalavaa, kirppislöytöjä ja läheisiltä saatua”. Mikään tavarahamsteri Sami ei kuitenkaan ole, päinvastoin. Ahkeraa konmaritusta on tehty ja vieläkin voisi karsia. Energiakriisin aikana on mieltä alkanut myös askarruttaa, tarvitseeko yksi ihminen näin paljon neliöitä?
Kun Sami ensimmäisen kerran tuli taloa katsomaan, oli vastassa villiintynyt piha, joka kasvoi vyötärön korkeudelle heinää ja pensasta. Puutarhan perustaminen oli siis aloitettava täysin alusta raivaamalla ensin pois kaikki ylimääräinen. Sen jälkeen Sami pääsi istuttamaan kukkapenkkejä ja pensaita, kuten tyrniä, aroniaa ja äidiltä saatuja mustaherukantaimia. Luumupuu ja herukkapensaat ovat olleet niin tuottoisia, että satoa on riittänyt jopa jaettavaksi asti.
Pihapiiri on toiminut mieluisana ympäristönä Samin järjestämille yritysjuhlille ja siellä on kerran pidetty jopa naurujoogatunti.
Samille kodin remontointi ja puutarhassa puuhaaminen on hyvää vastapainoa työlle, joka on suurimmaksi osaksi paikallaan istumista. Sami on myös ollut mukana aloittamassa Nokian vanhat talot -tapahtumaa. Ensimmäisenä vuonna entiseen kauppaan kävi tutustumassa noin 300 kävijää.
Puuhaa talon parissa riittää vielä vuosiksi. Samille on kuitenkin tärkeää olla oman ajankäyttönsä herra, aikaa pitää jäädä muullekin kuin työlle ja remontoinnille. Mukana kulkeva työ on jo muutamana talvena mahdollistanut Samille jotain, mitä hän kutsuu työlomaksi. Pimeimmän ajan hän on työskennellyt Espanjasta käsin. Reissussa aikaa on jäänyt myös rentoutumiseen ja nähtävyyksien tutkimiseen. Tämä on osoittautunut täydelliseksi yhdistelmäksi.
Lauri-puolison kanssa on aloitettu uusi projekti; vanhan asuntoauton kunnostaminen. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä yli sadan neliön koti vaihtuukin kahdeksaan neliöön autossa, jonka kanssa osoite voi olla talvella etelän lämmössä ja kesällä Suomen suvisissa maisemissa? Aika näyttää. Haaveita pitää elämässä olla.
