
Entisestä kansakoulusta tuli Piian ja Markon lämminhenkinen koti puolivahingossa – ”Paikka valloitti meidät saman tien"
Mummonmökki korkeintaan kahden tunnin säteellä kotoa. Näillä kriteereillä Piia ja Marko Petäjäjärvi etsivät kesäkotia neljätoista vuotta sitten. Sitten pariskunta löysikin jotain ihan muuta. Rohkean päätöksen myötä 130-vuotiaasta entisestä kansakoulusta Kemiönsaarella tuli rakas koti.

Sopivaa torppaa ei etsinnöistä huolimatta osunut kohdalle, joten Piia ja Marko Petäjäjärvi laajensivat hakua maatiloihin. Tietokoneen ruudulle pomppasi kuva Kemiönsaarella sijaitsevasta Vestlaxin entisestä kansakoulusta, jossa olisi näyttö parin päivän päästä. Sinne oli päästävä, vaikka pari ei tuntenutkaan saarta. Piia muistaa yhä ensivisiitin.


”Paikka valloitti meidät saman tien. Kun pääsimme juhlasaliin, valtavista ikkunoista sisään vyöryvä kevätvalo sai minut purskahtamaan itkuun. Etsintä oli päättynyt. Tilasta oli luopumassa iäkäs pariskunta, joka oli asunut siellä viisitoista vuotta. He olivat pitäneet kaikesta todella hyvää huolta, kuititkin olivat mapeissa aikajärjestyksessä. Opetus oli loppunut koulussa vuonna 1974.
Remonttia ei juuri tarvittu. Muokkasimme pintoja mieleisiksi ja tapetoimme muutaman seinän. Keittiöön tuli lisätilaa, kun purimme pieneen apukeittiöön johtavan väliseinän. Teimme muutoksia maltilla, sillä kaikkea ei ollut tarpeen tehdä uusiksi.



Pöytä katetaan suureen saliin. ”Jouluruoan ei tarvitse olla perinteistä. Se voi olla vaikka sushia tai blinejä.”


Vähitellen yhä enemmän Helsingin-kodin tavaraa alkoi kulkeutua saarelle, ja pois oli aina vain vaikeampi lähteä. Minun työuupumuksenikin alkoi hellittää. Vuonna 2009 tein rohkean päätöksen ja muutin Vestlaxiin pysyvästi etätöihin. Viisi vuotta Marko teki viikot töitä Helsingissä. Sitten hän ryhtyi yrittäjäksi ja samalla kemiönsaarelaiseksi. Nyt emme voisi kuvitella asuvamme muualla.
Pidän väreistä sekä uuden ja vanhan sekoittelusta. Trendeistä en juuri piittaa. Uudistan kotia vaihtamalla huonekalujen paikkaa. Pieniä hankintoja teen kirppareilla, antiikkikaupoissa ja matkoilla.



Ruoanlaitto on minun juttuni, vaikka kyllä se kiinnostaa myös Markoa. Vestlaxissa tieto kokkaustaidoistani alkoi kiiriä kylille. Minulta alettiin kysellä, voisinko keittää ämpärillisen hernesoppaa talkoisiin. Vähitellen tilausten määrä kasvoi ja aloitin pitopalvelun. Syntyi Saariston Martta. Nimi juontuu siitä, että olen ollut vuosia mukana nuormarttojen toiminnassa.
Yritän kannustaa saarelaisia innostumaan aidoista mauista, lähituottajien tarjonnasta ja satokausista. Oman puutarhan omenat ja kirsikat säilön hilloiksi ja mehuiksi, joskus valmistuu likööriäkin. Villivihannekset saavat minut melkein hurmioon.
”Aattoaamuna keitän riisipuuron koko talon väelle, myös koirille ja kanoille. Pikkulinnutkin saavat evästä.”



Jouluhössötystä olen vähentänyt, vaikka rakastan joulun tunnelmaa. Ensimmäisenä adventtina laitamme ikkunoihin joulutähdet ja viritämme ulkovalot. Kuuntelen joululauluja, askartelen kortteja, valan mehiläisvahakynttilöitä ja kokkaan läheisille ruokalahjoja, kuten kurkkupikkelssiä ja kuusenkerkkäsiirappia.
Iitan ja Meerin joulusukkaan ilmestyy joulukuussa pieni herkkuyllätys päivittäin. Kun sanon joulusukka, koirat suuntaavat oitis sukan luo. Hauskaa, että ne muistavat yhteisen hupsuttelumme jopa vuoden tauon jälkeen.”
Piia jakaa parhaita reseptejään netissä: www.saaristonmartta.fi
Ilahduta jouluna Piian tapaan
- Leivo taatelikakku tai leipä. Pakkaa se sellofaanipussiin ja sulje pussi kangasnauharusetilla. Sujauta koristeeksi havunoksa tai pari kuivattua sitrussiivua.
- Paista pikkuleipiä. Pakkaa herkut vanhaan kauniiseen peltipurkkiin. Jos sinulla ei ole purkkia valmiina, käväise kirpparilla.
- Tee nätti kortti ja kutsu ystävä itse valmistelemallesi ja kattamallesi brunssille, lounaalle tai illalliselle. Eväsretki metsään toimii myös.
- Paahda manteleita tai kuivata omena- tai päärynäsiivuja. Ojenna lahja vastaanottajalle lasipurkissa tai sellofaanipussissa nätillä rusetilla koristeltuna.
- Lahjoita tuoksua. Koristele appelsiineja neilikoilla ja asettele ne nätille lautaselle. Vieruskavereiksi sopivat kanelitangot ja tähtianikset.
