Meidän Talo

"Ensin pitäisi aina miettiä, tarvitseeko remonttia talo vai ihminen" – kolme vanhan talon omistajaa kertoo, miksi mennyt aika saa näkyä

"Ensin pitäisi aina miettiä, tarvitseeko remonttia talo vai ihminen" – kolme vanhan talon omistajaa kertoo, miksi mennyt aika saa näkyä
Hilseilevää maalia ja villasukista kuluneita kynnyksiä. Visualisti, sisustussuunnittelija Anna-Kaisa Melvas, viestintäpäällikkö Katja Ojala ja runoilija Heli Laaksonen remontoivat mennyttä aikaa ja talon historiaa kunnioittaen.
Julkaistu: 12.10.2020

Visualisti, sisustussuunnittelija Anna-Kaisa Melvas – liian remontoitu koti saa surulliseksi

Vanhan huvilan sisustuksesta vastasi Anna-Kaisa, remontista rakennusalalla työskentelevä puoliso Mikko. Talon henki näkyy kirpputoreilta haalittujen kalusteiden lisäksi alkuperäisinä materiaaleina.

”Enintään kahden tunnin ajomatka Helsingistä, uimakelpoinen ranta, huono kunto. Ne olivat kriteerit, kun etsimme perheellemme kesäpaikkaa.

200-neliöinen pitsihuvila erottui 70-luvun mökkien joukosta niin 60 000 euron myyntihintansa kuin ulkonäkönsä puolesta. Venäjän tsaarin hoviin kuulunut datsa oli siirretty Mäntyharjulle järven ja joen rannalle 1916. Talossa ei ollut sähköjä, vesipisteenä toimi ämpäri, ja kivijalasta oli tipahtanut kokonainen kivi. Tiesimme, että edessä on mittava remontti, mutta se oli vain hyvä asia. En voisi kuvitella itseäni keittiöön, jonka joku muu on suunnitellut.

Trendikkäintä on remontoida ja sisustaa talon hengen mukaisesti. Perinnerakentajiksi meitä ei voi kutsua, mutta olemme säästäneet huvilassamme vanhaa niin paljon kuin mahdollista. Talon vajonnut nurkka nostettiin, mutta hilseilevät ovet ja hieman vinot ikkunat kuuluvat asiaan.

Sisustussuunnittelija Anna-Kaisa Melvas ihastui yli satavuotiaan huvilan eteisaulan kauniisiin puusäleikköihin.

Näen sisustussuunnittelijana paljon koteja, joita on remontoitu ’liikaa’. Umpivalkoiseksi maalattu hirsimökki ja kiiltävän valkoinen uusi keittiö tekevät minut surulliseksi. Keittiö saa olla uusi, mutta miettisin, miten se olisi voitu tyylillisesti ennen toteuttaa. Huvilamme keittiönrunko on Ikeasta, mutta siihen teettettiin vaneriovet, jotka maalautettiin valkoisiksi. Ovissa on jätelavalta löytyneet puiset kahvat, allas on vanhahtavaa posliinia, ja liesikupu peltisepän valmistama.

Jos vanhassa talossa kunnostaa kaikki pinnat viimeisen päälle, lopputulos on usein museomainen. Siksi neuvon asiakkaitani listaamaan asiat, joihin he talossa ihastuivat ja vaalimaan niitä.

Itse rakastuin huvilamme eteisaulan katon ja pylväiden puuleikkauksiin. Oli selvää, että myös alkuperäinen, käsinmaalattu kukkakuvioinen tapetti jää. Yritin puhdistaa paikoin tummunutta tapettia ranskanleivällä. Värit vain levisivät, joten päätin, että tapetti saa jäädä sellaiseksi kuin se on. Portaikko odottaa yhä maalausta, sillä pelkään, että puhtaan valkoinen maali saa tapetin näyttämään rupuiselta.

Huvilaan pätee sama mentaliteetti kuin kotiini. Kun jokin on laitettu kuntoon, se pysyy samana vuosikausia. En remontoi tai sisusta huvikseni vain uuden ilmeen vuoksi, mieluummin istutan kukkia. Saan toteuttaa intohimoani töissä tarpeeksi.”

Runoilija Heli Laaksonen – remonttia talon ehdoilla

Heli Laaksosen kirjastohuoneessa on muun muassa rakennusoppaita 1920-luvulta. Kierrätystä vaalivasta elämäntavasta on tarkoitus tulla toinen ammatti, sillä Heli aloitti tänä syksynä luonto- ja ympäristöalan opinnot Ammattiopisto Liviassa.

”Vaikka olen alkujaan lähiölapsi, jo pienenä ajattelin, että lähiöelämä on väliaikainen ratkaisu elämässäni.

Kun etsimme avomieheni kanssa kotia, haimme myynti-ilmoituksia vain 1700–1920 rakennetuista taloista. Vanhoilla taloilla on tärkeä psykologinen merkitys minulle. Kun kaikki muu maailmassa muuttuu, on lohduttavaa astua vanhaan taloon ja nähdä, miten asiat ovat pysyneet pitkään paikoillaan mutta muovautuneet elämän mukana – miten kynnys on kulunut yli sadan vuoden aikana pehmeäksi siitä, mistä villasukkaiset jalat ovat astuneet.

Nykyinen talomme Rauman Lapissa on noin 150-vuotias. Viimeisin suurempi remontti on tehty 1940-luvulla, mutta talosta näki, että siitä oli pidetty hyvää huolta. Vanha paneelikatto on yhä valkoinen, sillä edeltävät yhdeksänkymppiset omistajat pyyhkivät joka kevät pölyt sieltäkin.

Helin maalaistalo sijaitsee viljavan pellon laidassa. Pihapiirissä on yhteensä kymmenen rakennusta, esimerkiksi sikala ja konehalli.

Korjaamme taloa vain, jos jokin on rikki. Täällä on yhä alkuperäisiä 1800-luvun ovia ja ikkunoita, joiden rakoja olemme paikkailleet pellavaöljykitillä. Koen, että vanhan talon omistajana olen vastuussa kulttuuriperinnön säilyttämisestä. Ensin pitäisi aina miettiä, tarvitseeko remonttia talo vai ihminen. Jos katto vuotaa ja siitä aiheutuu vesivahinko, taloa on korjattava, jotta se pysyy terveenä. Talo ei pyydä sitä, että hirsipinta kaivetaan tapettikerrosten alta.

Talossamme on muutamassa huoneessa uusi Pihlgren ja Ritolan paperitapetti, sillä vanhat tapetit olivat menneet nuhjuiseen kuntoon. Nekin arkistoimme kuitulevyn alle ennen kuin tapetoimme päälle uudet. Poistimme myös kirjastohuoneen katossa olleen, myrskyn seurauksena repeytyneen pinkopahvin. Alta löytyi taivaallisen kaunis tummaksi patinoitunut kattopaneeli. Se pimentää huonetta, mutta tuo omanlaisensa tunnelman. Aivan kuin talolla olisi sielu.

Suurimmat onnen hetkeni ovat, kun tulen isosta kaupungista hiljaiseen huusholliin. Meillä ei ole ilmalämpöpumppua, joten mikään ei humise, vain lämmin puuhella tuoksuu.

Silloin huokaisen, miten kivasti saan asua.”

Viestintäpäällikkö Katja Ojala – fiftaria ilman retroilua

Katja Ojala valitsi 1950-luvun alkuperäisiin keittiönkaappeihin aikakaudelle tyypillisen herkän mutta leikkisän roosan. Pehmeä vaaleanvihreä korostaa vanhan ja uuden välistä eroa sopivasti.

”Linjakas modest modern -arkkitehtuuri viehättää minua. Pidän erityisesti 1950–60-luvun estetiikalle tyypillisestä siroudesta, ja valoisuudesta. Ehkä siksi kolme viimeisintä kotiani ovat edustaneet tätä aikakautta. Olin etsinyt isompaa asuntoa itselleni ja 7-vuotiaalle tyttärelleni tovin. Sitten sattumalta viereisestä vuonna 1956 rakennetusta rintamamieskerrostalosta Helsingin Oulunkylässä tuli kolmio myyntiin. Näin heti asunnon potentiaalin: pohja oli toimiva, budjetti sopiva ja keittiönkaapistot alkuperäiset. Halusin ehdottomasti säästää ne!

Vanhan kunnioittaminen on osa kotoa perittyä arvomaailmaani. Vietin lapsuuteni yli satavuotiaassa talossa ja myöhemmin opiskelin taidehistoriaa ja etnologiaa. Olen oppinut, että historian näkyminen kodissa on arvokasta. Kun jokin on kertaalleen hävitetty, sitä ei saa enää takaisin.

Keittiöni vanhat yläkaapit hiottiin ja maalattiin. Oviin tuli 50-luvun keittiöistä tuttu roosa. Keittiöasentaja vitsaili, että tyttäreni varmaan valitsi värin, mutta kyllä se on oma valintani. Keittiö on avoin olohuoneeseen, joten sen on miellytettävä silmääni silloinkin, kun istahdan sohvalle. Alakaapit olivat niin huonokuntoiset ja epäkäytännölliset, että niistä oli luovuttava. Olin valitsemassa tilalle lankavetimellisiä kaapistoja, mutta onneksi sisustussuunnittelija Katri Soramäki käänsi pääni. Helnon vetimettömät kaapistot ovat linjakas pari alkuperäisille kaapeille, mutta eivät yritä imitoida niitä.

Vaikka 50-luvun tyyli on mieleeni, en havittele retrokotia. Kotini ei saa olla liian mietitty, vaan siinä pitää olla moderniutta ja boheemiutta. Olen iloinen Tori.fistä löytyneestä Artekin ruokapöydästäni ja Askon 60-luvun senkistäni, mutta sohvastani näkee, että siinä on pompittu. Se palvelee kuitenkin tässä elämäntilanteessa parhaiten.”

Kommentoi »