Savupiipun juuren liitos on usein huonosti tehty tai piipun pellitys voi puuttua. Aluskatetta ei yleensä ole nostettu piipun kylkeen. Jos vesi pääsee varsinaisen katteen läpi tai vesihöyryä tiivistyy aluskatteelle, pääsee vesi valumaan liitoksesta piipun kylkeen ja siitä yläpohjan lämmöneristeisiin.

Läpiviennit lisääntyivät tekniikan yleistyttyä 90-luvulla. Katolla on ilmanvaihdolle kaksi läpivientiä, vähintään yksi savupiippu ja viemärin tuuletusputki. Nämä kaikki ovat herkkiä vuotopaikkoja. Lisänä ovat kattoikkunat, joiden liitoksista vesi voi päästä yläpohjaan. Taloja rakennettaessa oli kiire, eikä rakentajilla riittänyt asennetta, osaamista ja tahtoa läpivientien huolelliseen tekemiseen. Valitettavasti kiire vallitsee työmailla vieläkin.

Niissä on lukuisia jiirejä ja ylösnostoja. Näiden teko vaatii aina tekijältään vankkaa ammattitaitoa, jotta niistä saataisiin vedenpitäviä ja ylösnostojen taustoille kunnolliset tuuletusraot. Muutoin yläpohjan tuuletuksessa on samoja puutteita kuin aiemmilla vuosikymmenilläkin eli tuuletusrako saattaa puuttua vesikatteen alapuolelta tai rako ei tuuletu kauttaaltaan.

Eristekerrokset voivat olla aluskatetta vasten. Silloin lämmöneristeet ovat kahden tiiviin kerroksen välissä.  Kun sinne pääsee vesihöyryä, alkavat eristeet ajan mittaan homehtua. Vesikatteen ja aluskatteen pohjan pitää aina tuulettua.

Varsinkin Pohjois-Suomessa viemärin eristämätön tuuletusputki on jo yläpohjassa niin kylmässä tilassa, että putkessa oleva vesihöyry jäätyy putken sisälle ja putki saattaa mennä talven mittaan tukkoon. Sen jälkeen hajut alkavat tulla viemäristä sisälle. Vesi laajenee jäätyessään ja lopulta jää rikkoo putken yleensä liitoskohdasta, jolloin yläpohjaan syntyy vuoto. Vuoto-ongelmaa esiintyy etenkin vaakasuuntaisissa putkivedoissa, joita onkin syytä välttää yläpohjatilassa. Kesäaikaan putkissa on lisäksi kondenssiongelmia. Kun viemäriputken alapää on 5–10-asteisen maan sisäpuolella, putkessa kulkeva ilma voi olla melko kylmää ja jäähdyttää putken ulkopinnan. Sille voi tällöin tiivistyä kosteutta sisäilmasta.

Ilmanvaihtokanavia on eristämättä ja niissä saattaa kesäisin esiintyä myös kosteuden tiivistymistä poistokanavien ulkopinnoilla, kun lämmön talteenottolaite on kylmentänyt pois puhallettavan ilman, ja putki sen takia jäähtyy. Eristämättömissä ilmanvaihtokanavissa kosteus yleensä kuitenkin tiivistyy sisäpinnoilla. Lämpimän sisäilman sisältämä vesihöyry tiiistyy putken kylmään sisäpintaan ja valuu takaisin venttiiliin kastellen ympäröivät levyt tai paneelit. Tätä näkee paljon painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetuissa taloissa ja sellaisissa taloissa, joissa ilmanvaihtolaitteita ei pidetä jatkuvasti päällä.

90-luvun talossa ilmanvaihtolaitteen tasapainottaminen on usein jäänyt tekemättä. Asentajat ovat lähteneet laitteiston asentamisen ja päälle kytkemisen jälkeen Esson baariin täyttämään ilmanvaihdon mittauspöytäkirjaa. Tämän tunnistaa siitä, että mittauspöytäkirjan arvot täsmäävät täydellisesti suunnitelmaan. Laitteistoa on vaikea säätää aivan tarkasti suunnitelman mukaiseksi. Taloissa on myös edelleen niin äänekkäitä ilmanvaihtokoneita, että asukkaat kytkevät ne herkästi pois päältä. Tuloilmapuolelta puuttuvat riittävät äänenvaimentimet.

Jos höyrynsulun saumat on teipattu runkojen välistä, teippaukset alkavat jossakin vaiheessa rapistua. Se ei välttämättä aiheuta ongelmia. Höyrynsulku pitäisi kuitenkin jatkaa aina runkotolpan yli muovit limittäen, jolloin sisäpintaan tuleva rakennuslevy tiivistää sulun sauman runkotolppaa vasten. Eli teippejä ei näin tehden periaatteessa tarvittaisi kiinnityksessä lainkaan.

Pahempi asia näissä taloissa on se, että höyrynsulussa saattaa olla isoja reikiä. Rakentajat ovat esimerkiksi astuneet yläpohjan höyrynsulun läpi tai ilmanvaihtoputken läpivientiä varten on leikattu iso reikä, jota ei ole tiivistetty ollenkaan.

Höyrynsulkuna on noihin aikoihin käytetty joskus rakennusjätemuoveja, todennäköisesti tilanteessa, jossa kunnon materiaali on loppunut kesken työvaiheen. Muovikelmu ei ole niin kallista, että siinä olisi yritetty säästää.

Tuuletusrako vakiintui puutaloissa. Tiiliseinästä se saattaa puuttua yhä, jos muurauslaasti on tukkinut tuuletusraon alapään. Jos talossa on leveitä ikkunapintoja, kannattaa tarkastaa onko ikkunapeltien alla tuuletusrako. Rako on voitu tukkia ikkunapellillä. En kylläkään ole itse löytänyt tästä johtuvia homevaurioita, vaan se on enemmänkin teoreettinen ongelmakohta.

Ikkunapelti on lisäksi usein liitetty väärin ikkunaan ja viereisiin seinäpieliin, ja vesi pääsee pellin saumoista sisälle seinärakenteeseen. Olen nähnyt ikkunoissa myös käsittämättömiä ”vastakarvaliitoksia” eli pelti on käännetty ikkunan tai ikkunapielen päälle, jolloin ikkunalasia pitkin alas valuva vesi pääsee sujahtamaan pellin takaa seinän sisälle. Pellin ja laudoituksen pitäisi muodostaa tippanokka, jolta vesi valuu aina alemmalle materiaalille ja lopulta pihalle.

Jos puuseinä kastuu sateesta, se tummuu ja harmaantuu. Tiili-, betoni ja harkkoseinistä poistuessaan vesi tuo tullessaan pinnalle kalkki- ja muita suoloja. Tämä näkyy kalkkihärmänä seinän ulkopinnalla. Se tarkoittaa, että seinärakenteeseen on päässyt melkoisesti vettä. Julkisivussa pitäisi olla tuuletusrako ulkovuorauksen takana, jotta vesi pääsisi kuivumaan vahinkoa aiheuttamatta. Maali alkaa irrota kaikilta seinäpinnoilta kosteuden vaikutuksesta.

Sokkelin rasitusta lisää maaperästä kapillaarisesti nouseva kosteus, joka samaan tapaan tuo kalkkihärmää ulkopinnalle. Liiallinen kosteus saattaa myös rikkoa seinän rappauspintoja, ja tiiletkin voivat pakkasrapautua, jos ne jäätyvät märkinä. Nämä ovat merkkejä siitä, että rakenteen tuuletus puuttuu tai seinä kastuu liikaa. Sadevesijärjestelmän pitää toimia kunnolla, etteivät syöksytorvet tai ränni lorota vettä seinille. 90-luvun taloissa maahan kaivettuja sadevesijärjestelmiä on suhteessa fifty-sixty.

Katon höyrynsulkua ei osattu liittää ulkoseinään. Höyrynsulun takapintaan pitäisi laittaa jotakin tiivistemassaa ja kiinnittää sulku sitten listalla ja ruuveilla hirteen kiinni. Usein muovi ei liity seinään millään lailla, vaan välistä voi työntää vaikkapa viivottimen. Raosta pääsevä vesihöyry saattaa tiivistyä ullakkotilassa hirren kylmään sisäpintaan.

Ulkoseinien vierustoille ei pitäisi istuttaa mitään. Lisäksi puiden olisi hyvä olla viiden metrin päässä rakennuksesta, etteivät niiden oksat makaa talon katolla pitäen katto- ja seinärakennetta kosteana ja lehdet pääse tukkimaan rännejä tai syöksytorvia. Toinen syy on se, että juuristo tunkeutuu kasvaessaan perustuksen alle ja salaojajärjestelmän sisään tukkien sen lopulta. Tokihan on olemassa myös vaara, että puu kaatuu talon päälle.

90-luvun alussa monilla oli vielä sellainen asenne, että kunhan maahan nyt joku putki työnnetään. Harva malttoi tehdä salaojitusta kunnolla. Toisaalta eivät salaojaputket yksin auta, jos maamassat talon alla eivät ole tarpeeksi karkeita niin, että vesi pääsee salaojiin. Ennen vuoden 1998 uusia kosteusmääräyksiä asennetuissa salaojissa on todennäköisesti puutteita.

Savipohjaiselle maalle rakennettaessa ensimmäinen ehto on, että kaivinkone leikkaa maapohjan niin, että se kallistaa talon keskeltä ulospäin. Leikkauspinnan pitää johtaa vedet salaojiin riittävän pitkälle pois rakennuksen alta. Rakentajat kiinnittävät yhä huomiota vain siihen, että salaojaputket saadaan hiekan tai sepelin avulla oikeaan korkoon ja että putki viettää talosta oikeaan suuntaan. Putken päällä olevan maan muotoilu sepelillä ei hyödytä, koska vesi painuu sen läpi savikerrokseen. Tämä on erittäin yleinen ongelma, koska maapohjan leikkaaminen on vaikea laji. Maapohjan muotoilusta pitää olla suunnitelma ja maa on leikattava sen mukaisesti.

Jos maapohja on väärin leikattu, salaojat voi siirtää syvemmälle ja sitten toivoa, että vedet valuvat niihin. Taajama-alueilla tilannetta kuitenkin pelastaa se, että yleensä vesijohto- ja viemäriputket tuodaan taloon kolmen ja puolen metrin syvyydessä tien alta. Talon alle tai viereen joudutaan siis kaivamaan syvä kuoppa, joka usein täytetään soralla. Maapohja rakennuksen alla yleensä kuivuu valuttaen veden tuohon sorakuoppaan.

Salaojituksessa on oltava tarkastuskaivot, joista näkee, että vesi ei padota talon alla. Jos tarkastuskaivon pohjalla on vettä, se on merkki salaojituksen toimivuudesta. Jos siellä ei ole vettä, se kertoo veden menevän jonnekin muualle, minne sen ei ehkä pitäisi mennä. Kaivojen kansien pitää kuitenkin olla piilotettuna ja kiinni, etteivät pikkulapset pääse putoamaan kaivoon.

Jos vedenpinta kaivossa on ylempänä kuin salaojaputkisto, järjestelmä padottaa ja talon alla on niin paljon vettä, että on jo kiire selvittää, missä kohdin on tukos. Kaivoihin pitää katsoa säännöllisesti.

Ongelma: Savupiipun juuren liitos ei ole tiivis, ja vesi pääsee valumaan siitä yläpohjaan. Piipun pellitys voi puuttua. Katolla on kaksi läpivientiä ilmanvaihdolle sekä yksi viemärin tuuletusputkelle. Myös niiden läpiviennit ovat herkkiä vuotopaikkoja.

Ratkaisu: Yläpohjan vauriot tutkitaan ja katon kaikki läpiviennit tiivistetään huolellisesti. Samalla mahdollisesti rikkoutuneet kattotiilet vaihdetaan uusiin ja peltikatteen sekä huopakaton saumojen pitävyys varmistetaan.

Ongelma: Puutalon seinärakenteen höyrynsulussa voi olla huolimattoman rakentamisen jäljiltä reikiä. Tiiliseinän tuuletusrako on joskus ummessa, kun muurari on tukkinut sen alapään laastilla.

Ratkaisu: Rakennuslevyt irrotetaan, jotta höyrynsulun kunto voidaan tarkastaa. Puutteellinen sulku ja mahdollisesti pilaantuneet eristeet poistetaan. Tiiliseinän tuuletusrako kaavitaan auki.

Ongelma: Viemärin tuuletusputki ja ilmanvaihtoputket ovat yläpohjassa eristämättöminä. Etenkin Pohjois-Suomessa viemärin tuuletusputki on jo yläpohjassa niin kylmässä tilassa, että se voi jäätyä talvella tukkoon. Hajut tulevat viemäristä sisälle, ja lopulta jää rikkoo putken.

Ratkaisu: Kastuneet ja vaurioituneet eristeet sekä rakentajien mahdollisesti rikkoma höyrynsulku poistetaan yläpohjasta. Yläpohjassa kulkevat putket tarkastetaan ja rikkoutuneet putken liitokset teipataan. Uudesta yläpohjarakenteesta kannattaa teettää suunnitelma ammattilaisella.

Ongelma: Maapohjalla on sepeliä tai karkeaa soraa. Sen päällä on yleensä EPS-eristeet, joiden pintaan on valettu betonilaatta. Kun laatta on kuivunut, se on kutistunut ja irronnut sokkelista, jolloin väliin on syntynyt hienoinen rako. Siitä pääsee maan hajua ja radonalueilla radonia taloon sisälle.

Ratkaisu: Jos huoneilmassa todetaan vaarallista radonia, taloon on syytä hankkia radonimuri. Paras aika radonmittaukselle on marraskuun alun ja huhtikuun lopun välinen aika. Ilmavuodot paikannetaan kuntotutkimuksella ja tiivistetään esimerkiksi vedeneristemassalla ja butyylinauhalla.

Ongelma: Ilmanvaihtolaitetta ei yleensä ole säädetty toimimaan suunnitelman mukaisesti. Lisäksi asukkaat ovat voineet kytkeä äänekkään ilmanvaihdon pois päältä. Sisäilma on tunkkainen tai siinä on selkeä haju.

Ratkaisu: Huonosti toimineesta ilmanvaihdosta vaurioituneet rakenteet korjataan. Jos rakenteissa ei todeta ongelmia, kannattaa iv-laitteen säätö ja ääneneristyksen parantaminen tilata alan yritykseltä.

Ongelma: Ennen vuotta 1998 rakennetuissa pesutiloissa ei välttämättä ole kunnollisia vedeneristeitä, vaan rakennuslevyt on sivelty kosteussulkunesteellä.

Ratkaisu: Jos vedeneristeet puuttuvat, kannattaa pesutila purkaa. Samalla seinä- ja lattiarakenteista poistetaan mahdollisesti vaurioituneet materiaalit.

Ongelma: Jos kellarissa on pesutilat, jotka rajoittuvat ulkoseinään, on laatoitusten takana todennäköisesti koolauksen väleihin sijoitetut mineraalivillaeristeet. Etenkin savimaalle perustetun talon kellarinseinää rasittama kosteus on pitänyt myös sisäpuolen rakennetta kosteana, ja eristeet voivat olla homeessa.

Ratkaisu: Sisäpuoliset rakenteet puretaan pois, betoniseinät puhdistetaan ja tarvittaessa paikataan. Uudet lämmöneristeet asennetaan seinien ulkopuolelle. Sisäpinnoille voidaan levittää sementtipohjainen tasoite ja käsitellä ne sitten kosteutta läpäisevällä maalilla. Homepurku teetetään siihen erikoistuneella yrityksellä.

Ongelma: Vuonna 1998 rakentamiseen tulivat uudet kosteusmääräykset, joilla säädettiin myös riittävän salaojituksen teko. Tuota ennen asennetuissa salaojissa on todennäköisesti puutteita.

Ratkaisu: Puutteellinen salaojitus korvataan toimivalla, ja parannetaan savimaan kuivatusta sepelillä. Lopuksi maanpinta talon ympärillä muotoillaan rakennuksesta poispäin viettäväksi.

Asiantuntija: tekniikan tohtori, ohjelmapäällikkö Juhani Pirinen, Valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot

Lisätietoja: Hometalkoot.fi

Juttua on täydennetty 16.1.2019