Käsitöistä tuli Annette Saksmanille keino käsitellä tunteita – ”Neulominen on vain harrastus ja sittenkin niin paljon enemmän”

Käsitöistä tuli Annette Saksmanille keino käsitellä tunteita – ”Neulominen on vain harrastus ja sittenkin niin paljon enemmän”
Jaloissa pyörivät sukat, niskatukea muistuttava tuubihuivi ja loputonta töiden purkamista. Vaikka rakkaus neulomiseen syntyi varhain, pitkään se tarkoitti vain sarjaa epäonnistumisia. Ajan myötä neulomisesta tuli Meillä kotona -sivuston tuottaja Annette Saksmanille tärkeä tunteiden käsittelykeino.
Julkaistu: 4.11.2022

Alussa oli äitini vaaleanliila pörröneule. Pienenä sain välillä lainata sitä, enkä tiennyt ihanampaa vaatetta. Jättikokoisessa neuleessa minua ympäröi pehmeys ja turvallisuus. Se oli ensimmäinen kerta, kun ymmärsin, mitä neule voi merkitä. Muisto on kantanut tähän päivään asti, ja olen koko ikäni haaveillut samanlaisesta paidasta.

Opin neulomaan samalla tavalla kuin moni muukin, ala-asteen käsityötunneilla. Inhosin metallipuikkojen kilinää, mutta lanka, se oli heti minun juttuni. Se, että omin käsin voi luoda kokonaisen vaatteen silmukka silmukalta, tuntui huikaisevalta silloin – ja edelleen.

Ensimmäiset työni olivat kamalia räpellyksiä, mutta kenenpä ei. Teini-ikäisenä visioin mielessäni upean raitaneuleen ja ryhdyin tuumasta toimeen. Ilman ohjetta, totta kai. Valmis vaate kinnasi yläosasta niin, että paidan saumat alkoivat ratkeilla. Kursin ne hakaneuloilla kasaan ja jatkoin paidan käyttämistä. Olin ylpeä aikaansaannoksestani, vaikka jälki ei ollut priimaa nähnytkään.

Sitten tuli nuoruus ja unohdin neulomisen vuosiksi. Lukio, aikuistuminen, opiskelu, rakastuminen ja avoliittoon muuttaminen. Tiesin silti tarttuvani puikkoihin vielä joskus, kun aika on oikea. Lopulta niin kävikin.

Seuraavat vuodet olivat yrityksen ja erehdyksen aikakautta, jolloin purin vähintään yhtä paljon kuin neuloin. Neulomani sukat olivat niin väljiä, että ne pyörivät jaloissa. Käsialani oli epätasaista ja neuleiden saumakohdat kovia klönttejä. 2000-luvun lopulla innostuin suuressa suosiossa olleista tuubihuiveista ja päätin tehdä omanlaiseni. Omalaatuinen siitä tulikin. Paksuilla puikoilla neulottu rinkula ulottui polviin asti. Kaulan ympärille kiedottuna se muistutti erehdyttävästi jättimäistä niskatukea.

Epäonnistuneet työt naurattivat ja itkettivät. Jatkuva purkaminen raivostutti. Ajattelin lukemattomia kertoja, ettei minusta tule koskaan hyvää neulojaa. En silti luovuttanut.

Jatkoin, koska neulomisesta oli tullut tärkeä keino käsitellä tunteita. Olen neulonut läpi raskaiden surujen, menetysten ja isojen elämänmuutosten. Silloin kun olen ollut onnellisimmillani ja heikoimmillani. Langat ja puikot ovat tarjonneet turvasataman. Kehyksen, jonka sisällä toipua.

Valmiit neuleet ovat pieniä aikakapseleita, jotka kantavat tietyn hetken tai elämäntilanteen muistoja. Olen neulonut suosikkisukkani ikimuistoisella Japanin-matkalla ja rakkaimman neuleeni toipuessani sydänsuruista. Oli aika, jolloin vauvauutisia tuntui tulevan joka nurkan takaa. Ystävien lapsille neuloessa olen käsitellyt kipuani siitä, etten ole saanut omaa lasta.

Neulominen on ”vain” harrastus ja sittenkin niin paljon enemmän. Minulle se on kuin meditaatiota, keino antaa ajatusten tulla ja mennä. Rankankin päivän kestää tietäen, että illalla pääsee neulomaan. Neulominen tarjoaa pakopaikan, jossa hengähtää.

Muun rinnalla lopputulos eli valmis työ on menettänyt merkitystään, mutta toki silläkin on väliä. Neulepaidan kaltaiset vaativammat työt neulon ohjeista. Hieman kärsimättömänä luonteena luen niistä etukäteen vain alun. Selvitän ongelmat sitä mukaa kun niitä tulee – ja niitä tulee aina. Siinä vaiheessa kokemus ja kertynyt tietotaito tulevat mukaan. Jokainen työläs projekti myös opettaa jotain uutta.

Loputtomien lankakätköjeni äärellä haaveilen neuleista, joita ei vielä ole. Mohairlankojen jämistä teen värikkään neuleen, puuterinen beige odottaa sävyyn sopivaa mallia ja aikoinaan Australiasta raahaamani violetti lanka muuttuu muhkeaksi pipoksi – sitten joskus. Ne ovat näkyjä, jotka eivät välttämättä toteudu vuosiin tai sellaisenaan koskaan. Omalta osaltaan ne luovat pehmeää uskoa tulevaisuuteen silloinkin, kun tapahtumat omassa elämässä tai maailmalla laajemmin antavat aihetta synkkyyteen.

Ja vielä joskus neulon sen lapsuudesta muistuttavan vaaleanliilan pörröneuleenkin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN
Tee jouluiset pompom-koristeet itse! Tilaa tarvikepaketti Meillä kotona -kaupoista
SISÄLTÖ JATKUU
Kommentoi »