Koloradonkuoriainen
Piha ja puutarha
Koloradonkuoriainen
Koloradonkuoriaisen löytymisestä on ilmoitettava viranomaisille.
10.12.2013
 |
Viherpiha

Koloradonkuoriaisen tuntomerkit

  • Aikuinen koloradonkuoriainen (Leptinotarsa decemlineata) on sentin mittainen eli hiukan leppäkerttua isompi. Se on keltainen, mutta selässä on kymmenen mustaa pitkittäisjuovaa.
  • Oranssinkeltaiset munat ovat pienissä ryhmissä perunan lehtien alapinnalla.
  • Toukat ovat aluksi mustia, mutta muuttuvat kasvaessaan punaisiksi ja lopuksi keltaisiksi. Kyljissä on kaksi riviä mustia pisteitä. Leppäkertun toukkia luullaan usein koloradonkuoriaisen toukiksi.

Vaarassa ovat

  • Kaikki koisokasvit (Solanaceae): peruna, tomaatti, punakoiso ja mustakoiso.

Näin vahingot ilmenevät

  • Sekä aikuiset että toukat syövät perunan lehtiä ja varsia.

Suositeltavat torjuntamenetelmät

  • Viranomaiset antavat tunnistuksen jälkeen kirjalliset torjuntaohjeet.
  • Kasvustoa tarkkaillaan torjunnan jälkeen ja sitä seuraavana vuonna. Torjunnasta saa korvausta kansanterveyslain nojalla.

Tarkkailu

  • Kuoriaiset talvehtivat maassa. Ne nousevat alkukesällä perunakasvustoon munimaan. Toukat kuoriutuvat keskikesällä ja ahmivat perunan lehdet ja varsiston suihinsa.
  • Jos löydät perunakasvustosta toukan, kuoriaisen tai munia, joita epäilet koloradonkuoriaiseksi, kerää näyte muovipurkkiin ja laita evääksi perunanlehtiä. Merkitse löytöpaikka kepillä.
  • Ota yhteyttä Ruokaviraston havaintoilmoituspuhelimeen: 040 801 4407, puheluihin vastataan varmimmin klo 10-16. Epäilystä voit myös ilmoittaa ilmoituslomakkeella tai sähköpostitse: kasvinterveys@ruokavirasto.fi. Liitä ilmoitukseen kuva löytämästäsi kuoriaisesta.

Ennaltaehkäisy

Suomessa koloradonkuoriaista esiintyy satunnaisesti, mutta jo Virossa ja Venäjän Karjalassa sitä on runsaasti. Lämpiminä kesinä kuoriaisia voi levitä ilmavirtausten ja esimerkiksi tavaraliikenteen mukana runsaasti Suomeen.

Suomen kasvinterveysviranomaiset vastaavat ennaltaehkäisystä. Valvonnan ansiosta Suomesta puuttuu erittäin haitallinen perunan tuhoeläin. Siksi on tärkeää että kaikki tunnistavat kuoriaisen ja tekevät havainnostaan ilmoituksen viranomaisille.

Kommentoi »