Kokkolan Vanhansatamanlahteen valmistuu asuntomessualue
Rakenna ja remontoi
Kokkolan Vanhansatamanlahteen valmistuu asuntomessualue
Kokkolan asuntomessujen pientalot on rakennettu kaareviin riveihin merimiljööseen Vanhansatamanlahteen.
7.6.2011
 |
Meidän Talo

Lähes 400-vuotias Kokkolan kaupunki valmistautuu vauhdilla kesän asuntomessuihin. Messujen pientalot on rakennettu kaareviin riveihin merimiljööseen Vanhansatamanlahteen.

Merimiljööseen Vanhansatamanlahteen valmistunut asuntomessualue yllättää iloisesti alueen pyöreällä muodolla ja sallivalla kaavallaan.

Tasainen ja messuvierailijoiden jalkoja säästävä, noin kahden kilometrin päässä leppoisan kaupungin keskustasta sijaitseva alue on vaatinut pohjakseen suunnattomat määrät ruoppausmassoja ja puhtaita maa-aineksia. Samalla on syntynyt puolet vajaan kilometrin pituisesta rantaviivasta.

Talojen paalutukset on viety vähintään viiden metrin ja maksimissaan 18 metrin syvyyteen. Myös mahdolliseen merenpinnan nousuun on varauduttu nostamalla perustamiskorkeudet kahteen ja puoleen metriin merenpinnan keskikorkeudesta. Korttelisuunnitelmissa ja talojen sijoitteluissa tonteille on pyritty myös eliminoimaan tuulitunnelien syntymiset.

Viiden hehtaarin alueella tonttien koot ovat 817–1 356 neliömetriä ja hinnat 30–70 euroa/m2. Rantatonttien keskihinta oli 88 147 euroa ja keskikoko 1 260 m2.

Ystävällisten ihmisten kaupungin messuilla esitellään asumisen koko elinkaari. Nähtävänä on muun muassa pieniä omakotitaloja ja lapsiperheiden omakotiunelmia moderneista kivitaloista perinteisiin ja hiukan romanttishenkisiinkin puutaloihin.

Messualueella on runsaasti syvällisen tutustumisen arvoisia taloja, kuten arkkitehtuuriltaan moderni ja monien lapsiperheiden unelmat täyttävä Luja-kivitalon Linnunlaulu (kohde 34). Hienolle rantatontille rakennetun talon suunnittelussa oli lähtökohtana yhdistää saman katon alle koti, työ ja vapaa-aika, johon tärkeänä osana kuuluu rantasauna ruohokattoineen.

Linnunlaulu on rakennettu Lujabetonin Kivisydän-runkoelementeistä, jotka eivät vaadi pitkää kuivumisaikaa ennen pintakäsittelyä.

Kommentoi »