”Koiran kanssa voin unohtaa kipuni” – Heidin bordercollie Lilja on tärkeä tuki harvinaisen sairauden kanssa
Heidi Hulkkonen, 46, on joka päivä kiitollinen bordercolliestaan Liljasta. Koira on tehnyt elämästä pehmeämpää sekä avioerosta toipuessa että harvinaisen sairauden kanssa.
Paras tapa lievittää ahdistustani on silittää bordercollietani Liljaa. Kun ajatukseni menevät synkiksi, nuuskutan sen turkkia ja stressitasoni laskee.
Koiran läsnäolo lohduttaa, kun oma mieli on surullinen tai kehoon sattuu. Olen itkenyt Liljan turkkiin lukemattomat kyyneleet. Se on ottanut ne kaikki urhoollisesti vastaan.
Parhaita ovat illan hetket, kun Lilja hyppää sänkyyn viereeni ja on vähän aikaa kiinni kyljessäni. Hetken kuluttua sille tulee kuuma ja se hyppää sängyn alle vahtimaan liikkeitäni. Sen läsnäolo luo turvaa ja luottamusta siihen, että selviän.
Minulla todettiin 11 vuotta sitten harvinainen sidekudossairaus, Ehlers-Danlosin syndrooma. Se aiheuttaa voimattomuutta, aivosumua ja nivelien yliliikkuvuutta sekä kovia kipuja lantioni alueelle ja jalkoihini. Sairauden seurauksena minulle on tullut myös hermojuurivaurio.
Lisäksi minulla on todettu krooninen keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö, jotka ovat seurausta sairastelustani ja jatkuvista kivuista. Tässä paketissa kaikki osa-alueet ruokkivat valitettavasti toisiaan. En ehkä koskaan joudu pyörätuoliin, jos pidän itseni hyvässä fyysisessä kunnossa ja huolehdin ravitsemuksestani. Liikunta, terveelliset elämäntavat ja toimiva lääkitys ovat kaikki tärkeitä myös mieleni hyvinvoinnille.
Liljalla on ollut suuri merkitys sille, että pystyn toimimaan arjessa. On hyvin pitkälti sen ansiota, että voin liikkua ilman apuvälineitä.
Elinkumppanina Lilja on armoton. Se ei hyväksy sitä, että jäisin aamulla sohvalle makaamaan. Se ei yksinkertaisesti käy – minun on ruoskittava itseni ylös, koska koiran täytyy päästä lenkille. Liike tekee hyvää myös minun keholleni, vaikka joskus sattuu.
Myös masennuspotilaan on tärkeä lähteä liikkeelle. Lilja on hoitanut tämän pestin aina, kun minusta on tuntunut, etten jaksa nousta sängystä. Lilja tulee eteeni tuijottamaan ja pitää älämölöä, kunnes taivun.
Lilja on jo kuusivuotias, mutta epäilen että se on teini-ikäinen hautaan saakka. Se on todella villi ja tuskin rauhoittuu koskaan. Onneksi asumme aivan havumetsän vieressä, joten oveltamme aukeaa Liljalle loistavat ulkoilumaastot. Siellä se saa juosta vapaana.
Joskus minulla on voimakas kipupäivä, ja liikkuminen on vaikeaa. Silloin teemme yhdessä temppuja. Minä istun lattialla, ja opettelemme uusia juttuja. Olen opettanut Liljan muun muassa painamaan tassullaan soittokelloa käskystä.
Teemme myös paljon hajutyöskentelyä eli noseworkia. Piilotan eukalyptyksen hajua huopatarraan, ja Lilja etsii sen käskystäni. Lilja kertoo löydöksestään käymällä makaamaan. On aina yhtä hienoa huomata, kun se oppii uutta.
Harrastamme Liljan kanssa yhdessä tokoa ja rally-tokoa. Toko on lyhenne tottelevaisuuskoulusta. Kipuni unohtuvat, kun touhuan Liljan kanssa. Silloin en tunne särkyjäni, ne jäävät yhteisen kuplamme ulkopuolelle. Kisojen jälkeen voi kulua viisi minuuttia, kunnes kivut nousevat taas pintaan.
Minulla oli pitkään kaksi koiraa, mutta Liljaa vuoden vanhempi bordercollieni Helmi menehtyi muutama vuosi sitten aivokasvaimeen. Se osasi herättää minut yöllä ennen kipukohtaukseni alkua ottamaan särkylääkettä. Kipukohtauksien aikana se pysyi koko ajan vierelläni. Lilja taas ei reagoi kipuihini millään tavalla.
Muuten Lilja toimii kuin ajatukseni jatke. Usein tuntuu, että se tietää aikeeni jo silloin, kun vasta suunnittelen tekeväni jotakin. Silloin Lilja lähtee jo etukäteen toimittamaan asiaa.
Näin käy usein esimerkiksi silloin, kun suunnittelen meneväni yläkertaan laittamaan pyykkejä. Koira pomppaa pystyyn ja menee rappusten eteen. Ilmeisesti se osaa tulkita liikkeitäni ja eleitäni siten, että se tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Se myös poimii puheesta sanoja, joiden merkityksen se ymmärtää.
Viime vuonna erosin aviomiehestäni. Sen jälkeen surin pettymystä liittomme päättymisestä. Itkin paljon ja tuntui, että maailma loppuu siihen paikkaan.
Niinä hetkinä Lilja hakeutui tiiviisti viereeni rapsutettavaksi. Se osasi olla hetkessä läsnä. Silloin ajattelin: me selviämme kaikesta yhdessä. On ihanaa, että arjessa on Liljan kaltainen luottokumppani.
”Kun minusta tuntuu erityisen pahalta, soitan äidilleni. Hän lohduttaa, puhuu järkeä ja lupaa, että selviämme yhdessä. Sen jälkeen lähden Liljan kanssa ulos.”
Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä lähihoitajan työstä jo muutaman vuoden ajan. Työstä luopuminen oli minulle todella kova paikka, sillä halusin auttaa muita työkseni koko sydämestäni.
Olen potenut häpeää siitä, etten kykene enää työelämään. Kuvittelin pitkään, että koulutukseni päihde- ja mielenterveyspuolen lähihoitajana suojelisi minua erityisesti mielen sairastumiselta.
Siksi minun oli aluksi todella vaikea hakea apua. Myönnyin vasta, kun kollegani ehdotti lääkärikäyntiä. Ahdistuin siitäkin, että minun piti noutaa masennuslääkkeitä pienen kaupungin apteekista Hain samalla kertaa kipulääkkeitä ja ajattelin, että minua pidetään lääkkeiden väärinkäyttäjänä.
Nyt nuo ajatukset tuntuvat aivan älyttömiltä. Kävin kolmen vuoden ajan psykoterapiassa, ja terapeuttini kannusti minut hakeutumaan kokemusasiantuntijakoulutukseen. Tein sein vuonna 2020. Se oli minulle käännekohta.
Päätös työkyvyttömyyseläkkeestä oli helpotus, koska tiesin, etten voinut enää jatkaa. Opin hyväksymään tilanteeni ja sen, että sairastuminen kuuluu monen ihmisen elämään. Nyt pystyn jakamaan kokemuksiani ammattilaisena, mutta myös masennus- ja kipupotilaana.
Mieleeni jatkuva kipu on vaikuttanut paljon. Minulla on välillä aamuisin pahoja ahdistuskohtauksia, koska pelkään tulevaa päivää. Miten selviän arjesta ja kivuistani tänään 11- ja 13-vuotiaiden poikieni kanssa?
Masennus tuntuu mustana möykkynä vatsan alueella. Silloin en näe valoa missään. Asioiden aloittaminen on vaikeaa, ja toimintakykyni heikkenee.
Kun minusta tuntuu erityisen pahalta, soitan äidilleni. Hän lohduttaa, puhuu järkeä ja lupaa, että yhdessä selviämme. Sen jälkeen lähden Liljan kanssa ulos.
Jouduin huomioimaan oireeni kaikissa päivän tekemisissäni. En voi sopia tiukkoja aikatauluja ja saatan joutua perumaan tapaamisia, jos kivut ovat liian kovat. Kotioloissa en pysty kurottelemaan ylähyllyille tai viemään mattoja ulos tampattavaksi.
Olen silti kiitollinen, että pystyn liikkumaan ilman kävelykeppejä enkä ainakaan ihan heti ole joutumassa pyörätuoliin. Minulle on asennettu leikkauksessa kipustimulaattori, joka lievittää aivoihini kulkeutuvaa kipuviestiä. Kipustimulaattorin anturit ovat selkärangassani, nikamien välissä.
”Viime kuukausien aikana olen saanut lisää itsevarmuutta ja uskoa siihen, että selviän. En pelkää enää niin paljoa tulevaa.”
Olen onnellinen siitä, että koiran elämänilo tarttuu. Eihän kukaan voi olla mieli synkkänä, kun toinen on suunnattoman iloinen vain siksi, että olen olemassa.
Minä ja Lilja olemme tiimi, ja meillä on yhdessä kivaa. Se on tärkeämpää kuin tavoitteet ja tulokset kilpailuissa.
Viime kuukausien aikana olen saanut lisää itsevarmuutta ja uskoa siihen, että selviän. En pelkää enää niin paljoa tulevaa. Toivon minulle ja Liljalle yhteisiä ja terveitä vuosia. Pitkiä metsälenkkejä, hauskanpitoa kilpailuissa ja helliä hetkiä kotisohvalla.
