Kirsi Salo elää itse suunnittelemassaan ekotalossa luonnon keskellä – unelma omavaraisesta arjesta osoittautui tavoittelemisen arvoiseksi
Entinen uutisankkuri Kirsi Salo elää kaukana kaupungin sykkeestä itse suunnittelemassaan ekotalossa. Vastavalmistunut talo on ensimmäinen Kirsin Juvalle perustamassa Onnellisten kylässä.
Matkanteko vie aikaa tien kiemurrellessa metsän keskellä. Lopulta tienristeykseen ripustettu kyltti johdattaa Onnellisten kylään ja mäenharjalla seisovaan Kirsi Salon omakotitaloon. Päällepäin rakennus näyttää melko tavanomaiselta, mutta sisältä se ei sitä ole. Toinen samannäköinen talo erottuu hieman kauempana omassa yksityisyydessään. Mikähän Kirsin talosta tekee niin omintakeisen?
Tontin sijainti vakuutti Kirsin, 56, ensi näkemältä. Muokkaamaton metsätontti löytyi Etelä-Savosta kaukana kaupunkien hälinästä, neonvaloista ja ohi kulkevasta liikenteestä. Pohjoisessa tonttiin rajautuu riistainen metsä, etelässä kalaisa Riemiön järvi. Etelään viettävä rinne tarjosi talolle erinomaisen paikan. Tänne, maaseudun rauhaan, Kirsi perusti vuonna 2021 kylän ihmisille, jotka haluavat viettää luonnonmukaista elämää samoin kuin hän. Tähän mennessä kylään on noussut talo kolmelle perhekunnalle.
Vuosi peruskiven muurauksesta entinen uutisankkuri ja Heikoin lenkki -ohjelman juontaja elää omannäköistä, pitkälti omavaraista elämää. Pari sukupolvea taaksepäin hänen maalaismaisessa elämäntyylissään ei olisi ollut mitään ihmeteltävää. Sotien ja ilmastonmuutoksen varjostamalla digiaikakaudella se herättää sen sijaan suurta kiinnostusta. Voiko sähköä ja ruokaa tuottaa itse riittävästi omiksi hengenpitimikseen ja asua ilman laskuja?
Perille saapuessa katse kiinnittyy takapihan aurinkopaneelirakennelmaan. Sen sijainti ei ole sattumanvarainen. Kennot osoittavat etelään juuri sellaisessa kulmassa, että auringonsäteet osuvat niihin silloinkin, kun aurinko on vuodenaikaan nähden matalimmallaan. Espoolaisen Solarvoiman laskelmat ja niihin sisältyvät Kirsin paikan päällä tekemät havainnot ovat osuneet nappiin, sillä paneelit ovat taanneet sähkön saatavuuden tammikuusta lähtien, jolloin Kirsi muutti taloon. Paneelit toimivat säästä riippumatta.
– Kun paneelien päälle sataa lunta, puen saappaat jalkaan ja käyn putsaamassa lumen muutamassa minuutissa, Kirsi kertoo.
Jotta aurinko tavoittaisi aurinkopaneelit, niiden edestä oli kaadettava puita. Se selittää rujohkon näkymän, joka avautuu talon terassilta järvelle. Moottorisahan lisäksi puita kaatoi myöhemmin myrsky, joka raivosi alueella näkyvin seurauksin. Maalla luonnontapahtumat muokkaavat ympäristöä totisesti eri tavalla kuin kaupungissa.
Aurinkopaneelien lähettyvillä sijaitsee toinen tärkeä talotekninen ratkaisu: rengaskaivo. Porakaivo olisi tarvinnut käyttövoimaksi sähköä, joten se ei tullut kyseeseen. Sähköä Kirsin noin kahdeksankymmenen neliömetrin suuruisessa talossa kuluu kolmisen kilowattituntia päivässä pakastimen ja jääkaapin käyttöön sekä kissan juoma-automaattiin, joka syö sähköä kuulemma yllättävän paljon. Sadeveden Kirsi kerää talteen istutusten kasteluun.
Kunnallistekniikkaa Onnellisten kylässä ei ole.
– Juvan kunta on auttanut meitä monin tavoin mutta alusta pitäen oli selvää, ettei se rakenna tänne kunnallistekniikkaa, Kirsi toteaa.
Veden ja sähkön lisäksi asukkaiden on tuotettava itse myös lämpö. Se hoituu yhdistämällä kekseliäästi uutta ja vanhaa; siitä hetken päästä tarkemmin.
Talon lämmittämiseksi riittää, kun Kirsi tekee lieteen tulet kolmesti päivästä ruoanlaiton yhteydessä.
Moni asia oli kesken Kirsin muutettua taloon ja on sitä vielä pitkään. Talon ainoana asukkaana hän haluaa nähdä, miten talo hänelle näyttäytyy ja miten siihen olisi hyvä asettua. Hän ei esimerkiksi rakentanut väliseinää erottamaan makuuhuonetta olohuoneesta, vaan jätti tilan avoimeksi. Sängyn hän asetti ensin olohuoneen isoista ikkunoista avautuvan järven suuntaan.
– Talvella olikin sitten pilkkopimeää, enkä nähnyt mitään. Kun käänsin sängyn länteen, näin ikkunasta mahtavat auringonlaskut, tähdet ja revontulet. Täällä on kuin Lapin erämaassa. Metsää on silmänkantamattomiin, lähin juvalainen naapurikin kahden kilometrin päässä.
Maalla, valosaasteen ulottumattomissa, voi siis ihailla revontulia omasta sängystä käsin. Ei ihme, että sellainen kiehtoo muitakin. Kirsi on avannut kotinsa yleisölle kahdesti avointen ovien päivinä. Tulijoita on virrannut kymmenittäin ja tienvarsi täyttynyt autoista.
– Omavaraisuus ja laskuton elämä kiinnostavat todella monia, hän toteaa.
Reilun puolen vuoden asumisen aikana taloon oli tullut viitisen taloon liittyvää laskua, mutta ei yhtään kuukausittaista laskua. Vähälaskuisuus kuulostaa uskomattomalta. Kirsi jakaa mielellään kokemuksiaan ja myy talotekniikasta kertynyttä osaamistaan kernaasti muille, mutta vaikka ollaankin maalla, jossa vierailuja ei naapureiden kesken aina sovita, hän toivoisi, että hänen tontilleen ei ilmestyttäisi ilmoittamatta, kuten usein valitettavasti tapahtuu. On hyvä kunnioittaa niin oman kuin toisen kodin rauhaa.
Kirsin kodissa vallitsee rauhallinen tunnelma. On hyvin hiljaista. Talonemäntä puuhailee mehunvalmistuksen parissa. Herukkasato on kypsynyt, ja Kirsi on saanut marjoja juvalaiselta ystävältään. Paikallisen tavan mukaisesti naapurit ja ystävät jakavat auliisti omastaan. Sekin liittyy omavaraisuuteen, Kirsi muistuttaa: kaikkea ei tarvitse omistaa itse.
Mehu valmistuu ja päätyy myöhemmin pulloihin ja pullot pihalle rakennettuun maakellariin. Sinne Kirsi voi viedä paljon muutakin: perunoita, porkkanoita, punajuuria ja hilloja. Satoa hän korjaa omasta pihapiiristään. Ennen kuin Kirsi johdattaa pihalle harjupenkkien luo, hän esittelee taloaan.
Vahvin sisustuksellinen vaikutus syntyy seinistä. Ne hehkuvat maanläheisessä lämpimänruskeassa sävyssä. Luonnollisuus on sananmukaista, sillä seinät on rakennettu liettualaisen EcoCoconin valmistamista olkielementeistä, joissa ei ole käytetty liimaa ja muovia. Rappaus on tehty savesta. Epätasaisesti levitetty rappaus houkuttelee sivelemään seinää sormin.
Edistyksellinen talotekniikka ei näy päällepäin. Ei lämpöpattereita, ei takkaa, ei katonrajassa hurisevaa ilmalämpöpumppua. Ainoastaan puuliedestä voi päätellä, että jotain erikoista tekniikkaan kätkeytyy. Liedestä nousee klaukkalalaisen HormiProffan rakentama hormi, johon johdetaan vettä vesivaraajasta talon teknisestä tilasta, joka sijaitsee kylpyhuoneen perällä. Vesikiertoinen hormi varaa liedessä syntyvän lämmön veteen. Talon lämmittämiseksi riittää, kun Kirsi tekee lieteen tulet kolmesti päivästä ruoanlaiton yhteydessä.
Taloon suunniteltiin ensin luonnollista painovoimaista ilmanvaihtoa, mutta suunnitelmista luovuttiin.
– Tänne rakennettiin koneellinen ilmanvaihto, joka ei pidä ääntä. Se myös puhdistaa ilmaa ja ottaa lämpöä talteen tehokkaasti. Kesällä se hoitaa jäähdytyksen.
Ilmanvaihto on yhdistetty maalämpöputkistoon, jota on rakennettu tontin maaperään noin 160 metrin verran puolentoista metrin syvyyteen. Sitä ei ole kytketty päälle, joten siitä Kirsillä ei ole vielä kokemusta.
– Halusin myös vesikiertoisen lattialämmityksen, jotta talo ei olisi kuin vankila, josta ei voi koskaan olla pois pidempiä aikoja. Voin pitää talossa minimilämmöt pitkään sen avulla. Meillä on myös Onnellisten kylän asukkaiden kanssa yhteistyö- ja avunantosopimus. Voidaan käydä heittämässä tulet toisen lieteen, jos toinen on poissa pidempään.
Talotekniikan osalta Kirsi on siis omavarainen. Sama filosofia ulottuu ruoantuotantoon. Siitä vastaavat ympäröivä metsä, talon edessä kimalteleva järvi ja oma piha, jonka perukoilta kuuluu kotoista kotkotusta.
”Meillä on myös Onnellisten kylän asukkaiden kanssa yhteistyö- ja avunantosopimus.”
Joka päivä Kirsi käy ruokkimassa kanat ja kukon. Pesiin kertyy kananmunia omiksi ja pian muidenkin tarpeiksi. Aika vierähtää kuin varkain pihatöissä ja kasvien edistymistä seuratessa. Bengalinkissat Hippu ja Neelam kulkevat vapaasti talon ja pihan väliä. Talonemäntä viihtyy selvästi niiden vähäpuheisessa seurassa.
Kirsi esittelee pihapiiriään. Tontti tuottaa luontaisesti paljon syötävää; villiyrttejä, pihlajanmarjoja, horsmia, käenkaalia ja koivunmahlaa. Läheisestä metsästä voi kerätä mustikoita, puolukoita ja sieniä ja metsästää riistaa. Kirsillä on metsästyskortti, ja hän kuuluu paikalliseen metsästysseuraan. Järvestä hän pyytää kalaa.
Pihalle hän on rakentanut neljä harjupenkkiä, joissa kasvaa monenlaisia ruokakasveja ja kukkia perhosille ja kimalaisille.
– Noudatan permakulttuuriin kuuluvaa kasvatustapaa. Siinä istutetaan kerroksittain yhteen hedelmäpuut, marjapensaat, köynnökset ja yrtit, alimmaksi vaikka mansikkaa ja juureksia.
– Istutin tänne nokkosta ja voikukkaa. Laitan penkkiin paljon kukkia pölyttäjille. Sillä tavalla palvelemme myös luontoa, emmekä vain ota siltä.
Hevosenkengän muotoinen harjupenkki erottuu häkellyttävän vehreänä. Kuivan kesän jälkeen tuntuu ihmeelliseltä, ettei runsassatoista penkkiä ole tarvinnut kastella kertaakaan.
Mitähän kaupasta tarvitsee ostaa tällaisen runsauden keskellä? Sokeria, kahvia?
– Hyvin vähän, leipää joskus, jauhoja. Sokeria en käytä. Onnellisten kylä on yhteisö, samoin Juva. Minulla on täällä todella paljon ystäviä. Yksillä on lehmiä, heiltä haen maidot. Teen omat jogurtit ja viilit. Ihmiset antavat täällä toisilleen, se on vanhaa kyläkulttuuria. Joo, kissanruokaa ostan kaupasta.
Onnellisten kylä on Kirsin lähin yhteisö.
– Ollaan vähän kuin yksi iso perhe, tehdään asioita yhdessä, mennään kalastamaan tai uimaan, pidetään peli-iltoja. Vieraskoreutta meillä ei ole.
Kylässä käydään sen ihmeemmin etukäteen ilmoittelematta. Pihalla huudetaan huhuu, ollaankos täällä kotona? Kirsi useimmiten on, ellei hän satu olemaan töissä opettajansijaisena juvalaisessa koulussa.
