Kirsi ja Mikko ostivat ensimmäisen mökkinsä nopeasti ja varmana viihtymisestä – ”Livistämme järvimaisemaan aina tilaisuuden tullen”
Sisustus
Kirsi ja Mikko ostivat ensimmäisen mökkinsä nopeasti ja varmana viihtymisestä – ”Livistämme järvimaisemaan aina tilaisuuden tullen”
Seinäjokelaiset Kirsi ja Mikko Kallionpää viettävät kesäisin enemmän aikaa mökillään kuin omassa kodissaan. Etätyötkään eivät tunnu työltä – eikä ihme, sillä mökki sijaitsee keskellä perisuomalaista järvimaisemaa.
8.4.2021
 |
Meidän Mökki

Pikkuisen piharakennuksen ovet ovat sepposen selällään. Se paljastuu kesäkeittiöksi, ja sisältä kuuluva kattilankannen kolahdus ja kiehuvan nesteen pulputus kertovat, että ruoka-aika Kallionpäiden mökillä lähestyy tuota pikaa. Kattilavahtina toimii Kirsi Kallionpää, joka rakastaa ruoanlaittoa. Jopa astioiden tiskaaminen on osa mökkeilyn viehätystä.

Tuoksusta päätellen tarjolla on kalakeittoa, joka onkin koko perheen suosiossa, itse kalastetuista kaloista keitettynä ja kuulemma parhaimmillaan hieman liian pitkään hautuneena.

Kesäkeittiön sähkö tulee jatkojohdon välityksellä. Se antaa virran liedelle.
Kun perheen lapset olivat pieniä, Kirsi keräsi vaaleanpunaisia ja -sinisiä astioita. Vasta nyt niillä on sijoituspaikka.

Kallionpäät valmistavat käytännössä kaiken kesäruoan pienessä rakennuksessa, joka on muokattu kesäkeittiöksi. Sen pariovet tuovat sopivan tuulahduksen ulkoa jäähdyttämään niin kokkia kuin ilmaakin.

Kesäkeittiöstä puuttuu vain uuni, ja siksi sämpylät paistuvat sisällä mökkikeittiössä. Kirsin mukaan tämäkin puute on varmasti korjattavissa, sillä pieni uuni mahtuisi aivan hyvin lieden vierelle. Silloin vehnästen tai sämpylöiden paistaminenkin olisi ulkoistettu.

Perheen sheltti-rotuinen Popi viihtyy hyvin rauhallisessa mökkimiljöössä.
Pihakeittiö sopii hyvin letunpaistoon, koska käryt haihtuvat heti avoimista ovista.

Kirsi ja Mikko päättivät ryhtyä mökinomistajiksi nähtyään hirsirakenteisen, ryhdikkään rakennuksen ja sitä ympäröivän perisuomalaisen järvimaiseman. Aikaisempaa kokemusta ei kummallakaan ollut entuudestaan, sillä mökkeilyä oli harrastettu vain tuttavien kesäpaikoissa. He eivät ole katuneet ostopäätöstä päivääkään.

– Etsimme työksemme asiakkaille uusia koteja. Teimme itse tämän hankinnan kovin nopeasti ja varmana viihtymisestä, Kirsi kertoo.

Punaiseksi maalatussa lattiassa eivät näy pikkuroskat yhtä helposti kuin valkoiseksi maalatussa. Suunnitelmissa on lattian eristys ajoittaisen viileyden vuoksi. Takka, patterit ja kaasulämmitin antavat mökkiin talvilämmön.
Isot remontit tehdään aina yhdessä ja sitten saunotaan.
Kirsi Kallionpää

Mökin aikaisemmat omistajat viipyivät Alavudella Kuotesjärven maisemissa kymmenen vuotta. He olivat maalanneet kellertyneet hirsipinnat valkoisiksi. Muistoksi menneestä oli jätetty ennalleen yksi tummanruskea seinä.

Punaiseksi maalattu lattia oli uusien omistajien mielestä ensi silmäyksellä räikeä, toisella silmäyksellä siedettävä ja kolmannella katsontakerralla upean räväkkä. Se sai siis jäädä, vaikka Kirsi olikin ennättänyt jo ostaa valkoisen lattiamaalin.

Sisällä oleva kuivakäymälä toimii naistenhuoneena. Naisväen ei tarvitse lähteä pimeällä tai yöaikaan ulkohuussiin.

– Vaikka mökissä oli tehty paljon kunnossapitoa ja remonttia, jäi meille vielä kosolti tehtävää. Isot projektit meillä tehdään aina yhdessä ja sitten saunotaan, Kirsi kertoo.

Mökissä on erityylisiä ja -ikäisiä huonekaluja. Valkoiset ja harmaan sävyt yhdistävät ne kokonaisuudeksi.
Makuukamariin mahtuu juuri ja juuri mukava parivuode.

Melkoinen voimien koitos oli oviaukon puhkaiseminen seinään. Ennen oven asentamista mökin sisälämpötila uhkasi kuumina päivinä nousta yli siedettävän rajan.

Oviaukon ansiosta tuuletus pelaa, ja läpiveto saadaan tarvittaessa ikkunoiden tai etuoven kautta. Hyttysverkot pitävät itikat poissa ja takaavat rauhalliset yöunet.

Mikon apuna seinän osakaatamisessa puursi Kallionpäiden luottotimpuri Sami Lammintakanen. Oven asentamisen jälkeen keittiötilan jatkeeksi tehtiin terassi, josta portaat laskeutuvat rantaa kohden.

– Terassista tuli kertaheitolla meidän paikkamme. Kaiken tarvittavan saa kannettua kuistille keittiöstä, Kirsi sanoo.

Hirsisessä vierasmajassa viihtyvät nuorison lisäksi kesävieraat. Sinne saa sijattua makuupaikat jopa kuudelle hengelle.
Nuorison asuttama vierasmaja taitaa sijaita toisella aikavyöhykkeellä kuin päämökkimme.
Mikko Kallionpää

Mökillä vietetty aika ei rajoitu ainoastaan viikonloppuihin. Kallionpäät viettävät laskujensa mukaan viikossa enemmän öitä kesäpaikassaan kuin Seinäjoella sijaitsevassa kaupunkikodissaan. Matkaa sinne kertyy vain vajaan 40 kilometrin verran.

Yrittäjäpariskunta pystyy tekemään osittain etätyötä mökiltä käsin, mutta täällä työtkään eivät tunnu työlle yhtään samalla tavalla kuin kaupunkioloissa.

– Livistämme mökkimaisemaan heti tilaisuuden tullen. Täällä toimivat nettiyhteys ja puhelin, ja usein ne riittävät kiitettävästi työasioiden hoitamiseen, Mikko kertoo.

Viihtymistä auttaa sisustus, joka koostuu rennosta ja valkoisella maalilla yhdenmukaiseksi saadusta kalustuksesta sekä pikantisti punaiseksi maalatusta puulattiasta.

Kirsin ja Mikon hirsirakenteisessa, 1960-luvulla rakennetussa mökissä on 50 neliötä.
Yksi Kirsin lempipaikoista mökillä on päämökin terassin rottinkinen riippukeinu. Siinä hän usein istuskelee saunan jälkeen vilvoittelemassa.

Kaikelle paikkansa, nuorille aittansa. Mökin vaihtaessa omistajaa tontilla oli jo valmiina uusi aittarakennus – niin uusi, että sen sisällä tuoksui vielä tuore puu. Lisätila on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi. Aitta on kokonaan perheen neljän lapsen ja heidän ystäviensä valtakuntaa.

Sinne tulevat sähköt ja vesikin, kunhan sen vain jaksaa kantaa sisälle asti.

– Aitan nuorisoväellä koittaa vasta päivä, kun me jo menemme nukkumaan. Epäilen vahvasti, että rakennus sijaitsee toisella aikavyöhykkeellä kuin meidän päämökkimme. Se selittäisi unirytmin vääjäämättömän pysymisen erilaisena, Mikko pohtii hymyillen.

Lapset valloittavat aika ajoin koko mökkialueen kavereidensa kanssa. Vanhemmilla on silloin tiedossa harvinainen kotiviikonloppu.

– Vietämme myös paljon aikaa yhdessä. Silloin syömme hyvin, saunomme ja urheilemme, Mikko sanoo.

Hän on puuhannut mökille kuntosalinkin, jossa käydään irrottamassa kunnon saunahiki.

– Illalla ohjelmaan mahtuu vaikka mitä mutta leppoisaan tahtiin toteutettuna: sauna, uiminen, sauna, uiminen ja sen päälle sauna ja uiminen. Rannan vanha hirsisauna on helmi. Sen lauteilta on käsittämättömän vaikea lähteä, Mikko tunnelmoi.

Kuotesjärvi on virkistysjärvi. Syvyyttä siinä ei niinkään ole mutta kauneutta kyllä.
Kommentoi »