Kirjailija Satu Rämön lukusuosikit: ”Hyvä lause muuttaa kaiken hetkessä paremmaksi”
Hildur-dekkarisarjan kirjoittaja Satu Rämö ahmii mysteereitä ja rikosviihdettä ja kuuntelee paljon äänikirjoja. ”Kesällä voin lukea astetta synkempiä tarinoita kuin tavallisesti, sillä valoisassa yössä ne eivät pelota niin paljon”, Rämö sanoo.
”Elämässäni on käynnissä hieman outo kesä, koska olen koko lomakauden töissä. Kirjoitan Hildur-dekkarisarjani kolmatta osaa, joka ilmestyy marraskuussa.
Tykkään tosi paljon lukea mysteereitä ja rikosviihdettä, ja niiden määrä lukulistallani kasvaa kesäisin. Lämpimällä säällä voi olla tavallista enemmän ulkona, käydä kävelyillä ja lenkeillä, ja se vaikuttaa oitis lukemiseeni. Liikkeellä ollessani kuuntelen lähes aina äänikirjaa.
Kesällä voin lukea myös astetta synkempiä tarinoita kuin tavallisesti, sillä valoisassa yössä ne eivät pelota niin paljon kuin normaalisti.
”Jännityskirjallisuuden pariin löysin alun perin Agatha Christien ja Stephen Kingin kautta, joita luin paljon nuorena.”
Juuri nyt en kuitenkaan uskalla ollenkaan lukea samantyyppisiä dekkareita kuin itse kirjoitan. Kyse on siitä, etten halua saada kirjoittamiseeni vääränlaisia vaikutteita – mutta isompi pelkoni liittyy kuitenkin siihen, että kaikki jututhan on kirjallisuudessa oikeasti jo keksitty. Tiedän sen. Mutta jos kirjoittaminen on kesken, ja luen omaani vastaavanlaisen ajatuksen joltakulta muulta, ajattelen, että hemmetti, en voi itse käyttää sitä.
Jännityskirjallisuuden pariin löysin alun perin Agatha Christien ja Stephen Kingin kautta, joita luin paljon nuorena. Parikymppisenä minulla oli vaihe, jolloin luin enemmän kotimaista klassikkokirjallisuutta, ja myös opiskelin kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Kolmekymppisenä palasin taas dekkariviihteen pariin. Se tuntui ihanalta.
Ennen esikoisdekkariani Hilduria olin julkaissut yksin tai yhdessä jonkun kanssa yhteensä 15 tietokirjaa. Tykkään tosi paljon kirjoittaa pitkää tekstiä: se on minulle elämän hahmottamista ja asioiden järjestykseen laittamista, parasta, mitä työssäni voin tehdä.
Joitakin vuosia sitten huomasin, ettei mielessäni ollut enää yhtäkään ideaa tietokirjaksi. Ei ollut mitään, mistä olisin halunnut kertoa muille ja mikä heitä olisi ehkä kiinnostanut. Pitäisi varmaan keksiä jokin juttu, mietin. Mielessäni syntyi ensiksi päähenkilö, Hildur. Sitten tajusin, että hän on poliisi ja että kirjastani tulee dekkari.
”Jos on sunnuntaiolo ja kaikki on perseestä, luen Petri Tammisen lyhyttarinoita. Hänellä on niin hyvä lause, että kaikki muuttuu hetkessä paremmaksi.”
Lukijana pidän kirjoista, joiden hahmot tuntuvat eläviltä. Juonellakin on väliä, mutta henkilöt ovat minulle tärkeämpiä. Groteskia väkivallan kuvausta en halua lukea enkä kirjoittaa.
Tulevista kirjoista odotan paljon Helena Immosen elokuussa ilmestyvää Operaatio Napakettua, joka on hänen Kettu-trillerisarjansa itsenäinen kolmas osa. Tarina tapahtuu osittain pohjoisessa Suomessa, jossa olen asunut perheeni kanssa tilapäisesti tämän vuoden alusta. Pidän juuri Immosen kirjan kaltaisista teoksista.
Immonen oli ennen kirjailijanuraansa töissä puolustusvoimissa ja kirjoittaa nyt kansainvälisille kentille sijoittuvia tarinoita. Hän tietää aiheistaan paljon, mikä on lukijalle valtavan nautinnollista. Lukiessa on silloin varma olo: näin asiat voisivat oikeasti mennä.
Monen klassikon pariin palaan yhä uudelleen. Ne tulevat kirjallisuudenopinnoistani, joiden kautta löysin varsinaisia helmiä. Aino Kallaksen Sudenmorsiamen olen lukenut varmaan 30 kertaa. Se on kauhean kaunis tarina ja runollisuudessaan jopa fyysinen lukukokemus.
Jos on sunnuntaiolo ja kaikki on perseestä, luen Petri Tammisen lyhyttarinoita. Hänellä on vain niin hyvä lause, että kaikki muuttuu hetkessä paremmaksi.”
Suosittelen juuri nyt
”Tartuin vastikään Eppu Nuotion Hopeamedaljongiin, joka on arvoitustarina. Uskalsin viettää sen parissa vapaa-aikaani, sillä se ei kirjana liity ollenkaan siihen, mitä itse nyt kirjoitan. Hopeamedaljongissa oli hyvä tunnelma. Vaikka tarina oli surullinen, lukemisesta tuli toiveikas olo.”
