Kirjailija Laura Honkasalo ompelee vaatteensa itse alushousuista lähtien – ”Talvitakki ei ole vielä onnistunut”

”Kun toinen lapseni syntyi 13 vuotta sitten, aloin ommella vaatteita itse. Pikkulapsiarjen teot tuntuivat kovin katoavaisilta: se oli jatkuvaa vaipanvaihtoa ja ruoanlaittoa. Ostin Joka tyypin kaavakirjan ja opettelin sen avulla ompelemaan. Tein töitä vartin pätkissä, sillä keskeytyksiä tuli jatkuvasti.

Aluksi tein mymmelimallisia tunikoita ilman muotolaskoksia. Aloitin mummini vanhalla valurautaisella Singerillä. Se on nyt Gambiassa, ja minulla on nykyaikainen ompelukone ja saumuri.

Laura valmistaa väljiä mekkoja pehmeistä kankaista. Mekkojen on oltava ennen muuta mukavia päällä.

Laura Honkasalon kotona ompelukone hurisee yleensä iltaisin. Käsitöiden tekeminen on kirjailijan omaa aikaa.

”Tämä harrastus pakottaa aivot abstraktiin ajatteluun”, Laura sanoo.

Aiemmin tein vaatteita unelmaelämääni varten: 1960-luvun tyylisiä kotelomekkoja, joissa olisin voinut kipsuttaa tärkeän näköisenä Mad Men -sarjan toimistossa. Todellisuudessa teen yleensä töitä kotona ja työhuoneella ja käytän luonnonkuituvaatteita, jotka eivät kiristä. Ompelin juuri collegekankaasta pitkän viininpunaisen hupparimekon netissä näkemäni mallin mukaan. Mekosta tuli kaunis, mukava ja lämmin.

Haluaisin ommella kirppiskankaista, mutta laadukkaita ja ekologisia luonnonkuituja on vaikea löytää. Pidän Salapakka-kangaskaupasta, joka myy kotimaisten suunnittelijoiden ekologisia kankaita.

Laura tekee myös käyttöesineitä. Hänen vanhempansa ovat tottuneet tilaamaan joululahjaksi käsitöitä. ”He saattavat tilata minulta vaikka espressopannuun sopivan pannumyssyn.”

Askarteluprojektista voi syntyä vaikkapa avaimenperä. Laura rakastaa tehdä värikkäitä käsitöitä ja leluja. ”Kun aloitin ompelun, valmistin lapsille naamiaispukuja.”

Viime aikoina Laura on tutkinut 1920-luvun vaatteita. Hän on lainannut kirjastosta kirjoja aikakauden pukeutumisesta. ”Haluaisin valmistaa 1920-luvun väljän arkimekon. Valitettavasti suurin osa säilyneistä kaavoista ja mekkokuvista on juhlavaatteista. Arkivaatteet on kulutettu loppuun, eikä niistä ole säilynyt muistoja.”

Olen huomannut, että ompelu kehittää kolmiulotteisen hahmottamisen kykyä. On oltava tarkkana, ettei kappaleita tule laitettua nurinpäin. Joskus kun katson hankalaa kaavaa, tuntuu kuin aivot ylikuumenisivat. Silloin ajattelen, että harrastus varmasti ehkäisee muistisairautta.

Olen ommellut jopa alushousuja itse, mutta rintaliivejä en ole ryhtynyt tekemään. Nykyään haaveilen Make a bra -kurssista, jossa naiset valmistavat itselleen luonnonmateriaaleista aivan uskomattomia alusasuja.

Talvitakki ei ole vielä onnistunut. Vuori ja nappilistat aiheuttavat vaikeuksia. Nyt yritän kasata geometrista, japanilaistyylisesti leikattua takkia.

”En halua elämääni turhaa tavaraa. Jos vaatteen muoto ei sovikaan minulle, saksin kankaan auki ja teen jotakin muuta tai annan valmiin vaatteen eteenpäin ystävälleni.”

”Nykyään ajattelen, että maailmassa on jo liikaa tavaraa. En enää lähde innokkaasti kokeilemaan uusia kaavoja vain tekemisen ilosta. Mietin mitä oikeasti tarvitsen ja mistä hyödyn.”

Kirjailija Laura Honkasalo aloitti ompeluharrastuksensa mumminsa vanhan valurautaisen Singerin ja kaavakirjan avulla. Laura innostui ompelusta, sillä hän halusi jättää maailmaan jäljen. ”Kun vein roskat ulos, näin paperinkeräysastian lehdissä kirjoittamiani tekstejä. Teoistani ei tuntunut jäävän jäljelle mitään konkreettista.”

Nykyään ompelen iltapalan jälkeen. Teini-ikäiset lapseni ovat alkaneet valittaa ompelukoneen hurinasta.

En usko, että mikään voisi saada minua lopettamaan vaatteiden ompelua. Vaikka tulisi jokin luonnonkatastrofi, eikä mistään saisi enää sähköä, minulla on mökillä vielä polkusingeri.”