Kotivinkki

Emmy Abrahamson rakastui kodittomaan mieheen: ”Minä vain tiesin, että kuulumme yhteen”

Emmy Abrahamson rakastui kodittomaan mieheen: ”Minä vain tiesin, että kuulumme yhteen”
Ruotsalaiskirjailija Emmy Abrahamson, 45, joutui kohtaamaan ennakko­luulonsa, kun hän löysi elämänsä rakkauden. Lopulta eroavaisuudet osoittautuivat parin voimavaraksi.
Julkaistu: 27.5.2022

”Ensimmäisenä huomasin silmät. Ne olivat kauneimmat silmät, jotka olin koskaan nähnyt.

Oli syyskuun loppu vuonna 2006, kun istuin puistonpenkillä Amsterdamin keskustassa ja odotin työ­tapaamista. Pitkä mies istahti viereeni ja kysyi kelloa. Aukiolla oli iso kello, ja muistan yhä, että se oli kymmentä vaille seitsemän.

Pian aloin huomata miehessä muitakin asioita. Hänellä oli mukanaan omituinen salkku. Kynnet olivat todella likaiset, ja hän haisi pahalta.

Minulla oli kymmenen minuuttia aikaa ennen tapaamistani, joten aloimme jutella. Hänen itsevarmuutensa kiehtoi minua, ja hän sai minut heti nauramaan. Omituinen mies veti minua puoleensa tavalla, jollaista en ole kokenut koskaan ennen. Minusta tuntui, kun olisin oppinut tuntemaan hänet heti.

Sitten hän kertoi olevansa koditon.

Emmy asuu Vicin, 40, ja parin 11-vuotiaiden kaksosten kanssa Ruotsissa. Vic on edelleen läheinen Kanadassa asuvan perheensä kanssa.

Olen lapsesta asti asunut ympäri maailmaa, sillä ruotsalainen isäni oli ammatiltaan ulkomaankirjeenvaihtaja. Perheeni on muutenkin monikulttuurinen, sillä äitini on kotoisin Puolasta. Muutimme kolmen vuoden välein, joten opin sopeutumaan uusiin paikkoihin nopeasti ja sain helposti ystäviä. Rakastin erilaisiin kulttuureihin tutustumista ja matkustelua. Opiskelin näyttelijäksi Lontoossa ja asuin eri puolilla Eurooppaa, kunnes muutin silloisen poikaystäväni kanssa Wieniin.

Poikaystäväni paljastui huumeidenkäyttäjäksi, joka piilotti sätkiä asuntoomme. Suhde päättyi ikävällä tavalla, mutta päätin jäädä Wieniin, koska olin lapsesta asti rakastanut kaupunkia. Elin kuin kuka tahansa perheetön parikymppinen ja nautin elämästä. Minulla oli ihana asunto ja kissa ja vietin aikaa kavereideni kanssa.

Nautin sinkkuudesta. Olen yksinäinen susi ja viihdyin omillani. Toiset saavat energiaa muiden seurassa, minä yksin­ollessa. Minusta on kiehtovaa, mitä ihmiset tekevät, kun muita ei ole paikalla. Siihen aikaan kännykät eivät olleet niin iso juttu, joten luin paljon ja kävin esimerkiksi museoissa yksin. En ollut yksinäinen, mutta kaipasin ihmistä, jonka kanssa tehdä asioita. Ajattelin päätyväni yhteen paikallisen pankkiirin kanssa. Luulin, että se kuuluu asiaan Wienin kaltaisessa hieman snobissa kaupungissa. Nyt se tuntuu typerältä, mutta kuka muka kuvittelisi rakastuvansa kodittomaan alkoholistiin?

Työkseni opetin englantia paikallisessa kielikoulussa. Olin lopettanut näyttelemisen, koska tajusin olevani siinä huono. Minulle kuitenkin tarjottiin roolia elokuvassa, koska he tarvitsivat näyttelijää, joka osaa puhua englantia, hollantia ja puolaa. Minä olin varmaankin ainoa näyttelijä, jolta se onnistuu, enkä halunnut kieltäytyä tilaisuudesta. Sinä syyskuisena päivänä olin tullut Amsterdamiin tapaamaan elokuvan ohjaajaa.

”Olisi kauheaa olla naimisissa itseni kaltaisen ihmisen kanssa. Vic haastaa minua ja minä häntä”, Emmy Abrahamson sanoo.

Mies oli nimeltään Vic ja kotoisin Torontosta Kanadasta. Hän oli lähtenyt reppureissaamaan Eurooppaan, mutta rahat olivat loppuneet. Vic päätti jäädä asumaan kadulle ja tuntui nauttivan siitä. Hän kiersi kavereineen ympäri Eurooppaa ja alkoi ryypätä. Kun tapasimme, hän oli elänyt kodittomana vuoden ja asui Amsterdamin Vondelparkissa ison pensaan alla. Vic oli levittänyt maahan pahvia lattiaksi, ja piilottanut vaatteensa toiseen pensaaseen. Salkussa hän kantoi makuupussiaan ja oluitaan.

En voinut ymmärtää, miten hän saattoi olla niin onnellinen, vaikka hänellä ei ollut mitään. Minulla oli kaikki, enkä ollut yhtä onnellinen kuin hän. Vic oli todella kiehtova ja aivan erilainen kuin kukaan tuntemani ihminen. Hän säteili rakkautta elämää kohtaan.

Halusin tavata hänet uudestaan, joten sovimme treffit seuraavalle viikonlopulle. Tunne miestä kohtaan oli niin voimakas, että vaikka olen yleensä todella pragmaattinen ihminen, tällä kertaa minun oli pakko seurata sydäntäni.

"Halusin suudella häntä, mutta hän haisi niin pahalta, etten tiennyt pystyisinkö siihen."

Vic oli 20 minuuttia myöhässä treffeiltämme ja tunsin itseni idiootiksi. Mietin, olinko niin epätoivoinen, että annan kodittoman miehen tehdä minulle oharit. Juuri kun olin lähtemässä, Vic polki paikalle lastenpyörällä. Näky oli hullunkurinen, koska hän on muutenkin keskivertoa isokokoisempi mies.

Kävelimme kuusi tuntia ympäri Amsterdamia ja juttelimme. Muistan myös, että ostimme mangon, jota söimme jutellessa. Minusta se oli seksikästä.

Tajusin rakastuvani Viciin yhä enemmän. Halusin suudella häntä, mutta hän haisi niin pahalta, etten tiennyt pystyisinkö siihen. Lopulta annoin kiusaukselle periksi.

"Kaksi vanhinta ystävääni ei voinut hyväksyä tapailuamme, joten menetin heidät."

Ensitreffien jälkeen palasin Wieniin. Annoin Vicille puhelinnumeroni, vaikkei hänellä ollut puhelinta. Kolmeen viikkoon en kuullut hänestä mitään, mutta ajattelin häntä jatkuvasti.

Sitten puhelimeni soi. Vic ehti sanoa olevansa Wienin ”isolla kadulla” ja että hänen rahansa olivat loppumassa. Puhelu katkesi, mutta arvasin, missä hän oli. Kävi ilmi, että Vic oli yrittänyt kerätä rahaa päästäkseen luokseni. Hän varasti kaupasta pakaste­broilerin ja joutui sen vuoksi putkaan. Lopulta hän oli tienannut tarpeeksi ja hypännyt junaan.

Vic muutti saman tien luokseni. Huomasin, että hän oli pahasti alkoholisoitunut. En koskaan esittänyt hänelle uhka­vaatimusta, koska luotin siihen, että hän lopettaa ryyppäämisen. Yritin olla mahdollisimman rohkaiseva, mutten halunnut, että minua käytettäisiin hyväksi. Vic ymmärsi itse, että hänen täytyy vähentää, ja se tapahtui pikkuhiljaa.

Olin huolissani, miten läheiseni suhtautuisivat Vicin, joten salasin totuuden monilta. Kaksi vanhinta ystävääni eivät voineet hyväksyä tapailuamme, joten menetin heidät. Nyt ajattelen, että he eivät koskaan olleetkaan oikeita ystäviä.

Edes perheeni ei tiennyt Vicin taustaa, mutta olivat silti varmoja, että hän varastaa tavarani tai tappaa minut. He ihastuivat häneen lopulta, mutta saivat koko totuuden selville vasta luettuaan kirjani.

Perheeni on hyvin akateeminen, ja lapsena kävimme teatterissa ja luimme paljon. Vicin perhe oli työ­väen­luokkaa, josta ei menty yliopistoon. Vic ei koskaan suunnitellut opiskelevansa, ja se oli minusta todella turhauttavaa. Kesti vuosia ennen kuin sain hänet vakuutettua siitä, että hän on älykäs ja että hänestä voisi tulla mitä tahansa. Vic oli 29-vuotias, kun hän pääsi opiskelemaan teknilliseen yliopistoon ja työskentelee nykyään insinöörinä. Vicin mukaan olin ensimmäinen ihminen, joka uskoi häneen eikä nähnyt häntä vain luuserina.

Kaksi vuotta yhteen muuton jälkeen menimme naimisiin ja siitä kahden vuoden päästä saimme kaksoset. Heille olemme aina kertoneet Vicin menneisyydestä. On hauskaa kuvailla, millaisia seikkailuja hänellä on ollut.

Työssään Vic ei halua puhua menneistä, ja siksi hän on ollut kiusaantunut, kun kirjan myötä hänet alettiin tunnistaa esimerkiksi kaupoissa. Hän ei häpeä kodittomuuttaan, muttei halua tulla tunnetuksi vain miehenä, joka asui pensaan alla.

"Uskon kiltteyteen ja olen kiinnostunut kuulemaan, millainen elämäntarina ihmisillä on."

Pyrin aina olemaan ystävällinen kaikille, heillekin, jotka käyttäytyvät huonosti. Olisin todennäköisesti jutellut kenen tahansa viereeni istahtaneen kodittoman kanssa. Uskon kiltteyteen ja olen myös kiinnostunut kuulemaan, millainen elämäntarina ihmisillä on.

Vasta myöhemmin selvisi, että Vic oli katsellut pitkään minua istumassa puistonpenkillä. Hän sanoi tienneensä, että menisimme naimisiin. Hän ei ollut juuri seurustellut aiemmin, koska oli halunnut odottaa sitä oikeaa.

Itse ajattelin aluksi, että moni asia oli hänessä pielessä. Hänhän oli kouluja käymätön koditon. Mutta vaikka aivoni sanoivat ei, sydämeni sanoi kyllä. Minä vain tiesin, että kuulumme yhteen.

Siksi deittailusovellukset huolestuttavat minua. Ne antavat vaikutelman, että suhteessa pitäisi olla sellaisen kanssa, joka on samanlainen kuin itse. Minusta se on vaarallinen ajatus. Ihmisten pitäisi nostaa katseet puhelimista ja olla avoimia. Olin onnekas, kun päätin olla Vicin suhteen utelias enkä juossut karkuun.

Emmy Abrahamsonin teos "Kuinka rakastua mieheen, joka tulee puskista" ilmestyi suomeksi tänä keväänä. Se perustuu osin hänen rakkaus­tarinaansa. Kirjasta on tekeillä elokuva.

Vic on tehnyt minusta paremman ihmisen. Hänen ansiostaan olen oppinut ottamaan rennosti ja seikkailemaan. Osaan nauttia elämästä ja hassutella.

Luulen, että suhteemme toimii juuri siksi, että olemme niin erilaisia. Vicillä on tosi outoja kavereita, joiden kanssa en halua olla tekemisissä. Viihdyn mieluummin kotona kirjoittamassa.

Minusta olisi kamalaa olla naimisissa itseni kaltaisen ihmisen kanssa. Vic haastaa minua ja minä häntä. Hän on myös leikkisä isä ja loistava kokki, joka hemmottelee meitä viikonloppuisin upeilla päivällisillä. Voimme puhua kaikesta ja jaamme samanlaiset arvot.

Meillä on myös ongelmamme, kuten kaikilla paris­kunnilla. Kun kaksoset syntyivät, Vic oli aloittanut opinnot Kööpenhaminassa ja muutimme siksi Ruotsiin Malmöön. Hän matkasi päivittäin maiden välillä, ja olin 12 tuntia päivässä yksin vauvojen kanssa. Se oli rankkaa aikaa, mutta kunnioituksen ja myötä­tunnon avulla pääsimme siitä yli.

Lisäksi meillä on huumori. Kuudentoista vuoden jälkeenkin Vic saa minut nauramaan kuten ensi­tapaamisellamme.”

1 kommentti