"Olen elämänasenteeltani aika vähään tyytyväinen ja sopeutuvainen. Jos pizzeriassa saan väärän pizzan, ajattelen, että ei se ole niin nokonuukaa: menee tämä näinkin. Viljelen tätä lausetta paljon. Joskus harvoin käytän sitä sarkastisesti, kun hommat menevät poskelleen, mutta yleensä sanon sen täysin vilpittömästi.

Tässä iässä voisi helposti muuttua mielensäpahoittajaksi, joka miettii, ettei ole saavuttanut tarpeeksi. Minä olen onnellinen siitä, mitä minulla on. Asiani ovat mukavasti. Ihmisen täytyy myös valita taistelunsa. Työssäni saatan olla raivostuttavan tosikkomainen.

Nykyään on muodikasta ajatella, että pitää mennä pelkojaan päin. Se ei ole minun juttuni. Edesmenneellä isälläni oli tapana sanoa, että kannattaa mennä siitä ovesta, joka avautuu. Joku voisi pitää ajatusta kamalan laimeana, mutta minulle se tarkoittaa sitä, ettei tarvitse hakata päätään seinään.

Nuorena kuuluu parantaa maailmaa, mutta nykyään mieluummin katselen sivusta. Naistenpäivänä olimme ystäväni kanssa viinilasillisella. Kadulla kohtasimme poliisien saattaman feministikulkueen. Katsoin nuoria punkkarityttöjä ja ajattelin, että parikymppisenä olisin ollut tuolla marssimassa. Nyt seisoin siinä Lindexin villatakissani ja mietin, että hyvä meininki, mutta pitää mennä kaupan kautta kotiin.

Pyrin siihen, etten sormi pystyssä neuvo tytärtäni. Jonkinlaista rentoutta yritän silti hänelle välittää. Pettymyksiin ei jäädä jumittamaan vaan kierretään pientareen kautta niin, että pölisee.”

Anna Kortelaisen kuva: Marek Sabogal, kuvitus iStock/Sari Vahe