Kira Rainvuori on niin taitava palapelinkokoaja, että on mittelöinyt voitosta jopa MM-finaalissa – ”Ensimmäisen palapelin sain lapsena Neuvostoliitossa, nykyisin teen niitä tunnin päivässä”
Kira Rainvuorelle palapelit ovat arjen mindfullnessia. ”Paitsi silloin kun kisaan nopeudessa”, Kira kertoo.
Kun Kira Rainvuori alkaa tehdä keittiönpöydän äärellä palapeliä, hänellä ei ole kiire. Kahden lapsen äidille ja englannin ja venäjän opettajalle palapelit ovat omaa aikaa ja rauhoittumista hetkeen. Toisaalta harrastuksessa pääsee kokeilemaan myös nopeutensa ja sorminäppäryytensä rajoja. Viime syksynä Kira pääsi palapelien kokoamisen nopeuskilpailussa MM-finaaliin saakka.
Kira, kuinka tutustuit palapeleihin?
Olin noin kuusivuotias, kun dokumenttielokuvaohjaajana työskennellyt äitini toi minulle tuliaisina työmatkaltaan silloisesta Itä-Saksasta kolme palapeliä. Niiden aiheina olivat höyryjuna, Wilhelm Hauffin sadun isonenäinen kääpiö ja Robinson Crusoe.
Asuimme silloin Neuvostoliitossa, missä en ollut aiemmin edes nähnyt palapelejä. Niistä kasvoi pikkuhiljaa koko perheen harrastus. Meillä oli olohuoneessa iso pöytä, jonka ympärille kokoonnuimme tekemään äidin ja mummon kanssa palapelejä – tai taidekuvia, kuten me niistä puhuimme. Se oli ihanaa yhteistä aikaa.
Ensimmäisen suurikokoisen taidepalapelini kokosin 14-vuotiaana.
Miksi innostuit keräämään juuri taidepalapelejä?
Pidän vanhasta kuvataiteesta: renessanssista, impressionimista, art nouveusta, realismista ja naturalismista. Isäni on taidemaalari, ja pidän vanhan kuvataiteen värimaailmasta ja tunnelmasta. Ensimmäisen suurikokoisen taidepalapelini kokosin 14-vuotiaana.
Ostan taidenäyttelyistä usein muistoiksi teoksia palapeleinä. Joskus otan itsestäni valokuvan jonkin teoksen vieressä, jonka olen koonnut palapeliksi. Viime vuonna Louvren taidemuseossa Pariisissa kuvasin itseni Johannes Vermeerin Pitsiä nypläävä nainen -teoksen luona.
Kokoelmassani on yli 650 palapeliä, joista vanhimmat ovat 1900-luvun alusta. Pidän paljon kummankin Pieter Brueghelin, vanhemman ja nuoremman, sekä Jan Brueghelin töistä. Lempitaidepalapelini on Pieter Brueghel vanhemman teoksesta Talonpoikaistanssi. Se oli vaikuttava myös 4000:sta palasta tehtynä.
Kuinka usein rakennat palapelejä?
Teen palapelejä lähes joka päivä suunnilleen tunnin. Mieluiten teen palapelejä, joissa on 500–3000 palaa. Yleensä tuhannen palan palapelin kokoaminen rauhassa kestää parista kolmeen iltaa. Parasta tässä harrastuksessa onkin, että sitä voi tehdä kotona ja vaikka vähän kerrallaan. Aloitan kääntämällä palat kuvapuoli ylöspäin ja valitsen ne, jotka kuuluvat tiettyyn alueeseen. Kokoan aina yhden alueen kerrallaan.
Yleensä teen palapelin vain kerran. Jos joskus harjoittelen nopeutta, voin koota saman palapelin uudelleenkin. Valmiin pelin puran.
Pidän tarkasti huolta palapeleistäni. Kokoan ne kotona alustalle ja siirrän palapelin pois lasten ulottuvilta. Kuusivuotias esikoistyttäreni on myös kiinnostunut palapelien rakentelusta, ja hän löytää minulle paloja lattialta, jos niitä putoaa. Hän kutsuu siinä puuhassa itseään maisteriksi.
18 000 palan palapeli on ainoa palapeli, joka on jäänyt minulta toistaiseksi kesken.
Onko mikään palapeli ollut liian vaikea?
Colin Thompsonin kirjahylly, jossa on noin 18 000 palaa, on ainoa palapeli, joka on jäänyt minulta toistaiseksi kesken. Se on myös isoin taidepalapelini. Olin sitä kootessani raskaana, ja minun alkoi olla vaikea ulottua rakentamaan sitä rantasaunamme suurella pöydällä. Joskus aion sen vielä tehdä!
Palapeli tulee neljässä paketissa, joissa kussakin on 4500 palaa. Paketit voi koota erikseen ja yhdistää kokonaisuudeksi lopuksi. Koottuna palapeli on lähes kolme metriä korkea ja kaksi metriä leveä.
Jotkut pitävät aplodeja häiritsevinä, minua ne vain innostavat olemaan nopeampi.
Miten päädyit kilpailuihin?
Tuttavani kyseli Instagramissa, olisinko kiinnostunut kilpailemaan. Osallistuin vuosi sitten kautta aikojen ensimmäisiin Suomen palapelimestaruuskilpailuihin. Maailmanmestaruuskisoihin Espanjaan matkustimme perheen kanssa viime syksynä. Noin 1200 osallistujaa jaettiin kuuteen ryhmään, ja jokaisella ryhmällä oli oma palapelinsä. Semifinaalien ja finaalien palapelit ovat yleensä julkaisemattomia, joten ne ovat kaikille uusia. Pari- ja joukkuekilpailussa pääsin MM-finaaliin asti.
Nopeuskilpailuissa adrenaliini saa posket punaisiksi. Yksilökilpailuissa kaikki kasaavat samaa palapeliä, ja esimerkiksi 500 palan peli valmistuu noin reilussa tunnissa.
Suuret yhtenäiset alat ovat kaikkein vaikeimpia, esimerkiksi tummat ruskeat alueet ja vihreä väri puustossa. Moni pitää yksityiskohdista, mutta minusta ne ovat haastavia, kun kokoan palapeliä aikaa vastaan. Kilpailuissa yleisö kannustaa etenemistä aplodein. Jotkut pitävät aplodeja häiritsevinä, minua ne vain innostavat olemaan nopeampi.
Kiran vinkit vintage-palapeleihin
- Vanhoja taidepalapelejä voi ostaa esimerkiksi kirpputoreilta ja toisilta harrastajilta. Hinnat vaihtelevat yhdestä eurosta muutamaan kymppiin.
- Käytettyjen palapelien laatikoissa on usein teippauksia. Ne saa irti laatikkoa vaurioittamatta lämmittämällä teippiä hiustenkuivaajalla.
- Vanhat taidepalapelit on yleensä pakattu uusia palapelejä väljemmin. Palapelejä voi säilyttää laatikoissaan sisäkkäin, ja palat voi erotella esimerkiksi pusseihin.
