Syksyn kohokohta on, kun koulut alkavat. Ekaluokkalaisten vanhemmille siksi, koska se on, nyyh, elämän liikkiksin hetki. Meille muille siksi, koska lapset saavat pitkästä aikaa ilmaisen lounaan. Ja ennen kaikkea lounaan, jota ei tarvitse itse tehdä.

Mutta muutenkin: kesän lorvimisen jälkeen on mainio asia, että arki alkaa. Meidän tämän kesän nukkumisennätys oli, kun yksi nousi puoli viideltä ja sanoi, että huomenta. Kyse ei siis ollut aamusta.

Ylipäänsä koulu on ihmisen parasta aikaa, sillä sitä, kissa vieköön, tarvitaan. Kirjoitin aikoinaan yhden ikimuistoisimmista koulukeskusteluistamme ylös. Se meni näin:

– Osaatko sinä lapseni nyt sitten tämän asian? – Eiku meijän piti vaan lukee tää kerran läpi. Ei se tarkota, että meijän pitäisi osata nää! – Okei... No mikä tuo lintu on? – Se on kuopinen. (piekana) – Hmm. Ei. – No toi on ainakin kuopi. (kuovi)

Ja lopuksi asetettiin kyseenalaiseksi oppikirjantekijöiden sivistys: – Höh! Ei se voi räpyttää siipiään 20 kertaa sekunnissa! Kaliberi ei oo edes lintu.

Klassikkoargumentti oli myös se, kun oli tulossa matikankokeet ja kysyttiin, että onkos niihin nyt luettu. – Höh! Ei matematiikkaa voi lukee! Ja tästä syystä, rakkaat lukijat, on hyvä että peruskoulu kestää niinkin monta vuotta.

Myös äidinkielenopettajille riittää työsarkaa jälleen täksi vuodeksi. Tällainenkin tarina jäi ikuisiksi ajoiksi mieleeni: Olimme menossa vaimon kanssa pikku patikkaretkelle paikalliselle luonnonsuojelualueelle. Kysyimme, lähtisikö alakoululainen mukaan.

– Emmä tuu. Me mentiin kerran koulun kanssa patikoimaan ja me luultiin, että mentäis niinku veneellä (paatilla) koimaan (häh, koisimaan?) ja se olis ollut hauskaa, mut sit se olikin kävelyä, ja me vaan ihmeteltiin, että missä se paatti nyt sitten oikein on.

Selevä.

Tosin toisinaan äikänopetkin kyllä saavat jonkin verran oppia tarttumaan lapsiin. Liimalla, luultavasti, mutta kuitenkin. Kerran meidän pihalla esimerkiksi käytiin äidinkielityynysotaa, joka on sodankäynnin muodoista ehkä pelottavin ja epäinhimillisin:

– Mää tiädän. Puhutaan perusmuodossa! – Joo! – Nyt taistella! – Juosta. Tuonne.

Jep. Elämä on yllättävän sekavaa ilman päihteitäkin.

Ja maantieto sitten! Kerran futiskisojen aikana yksi lapsista tuli kysymään:

– Onks Brasilia Euroopassa? – Ei tietenkään. – Ookko varma? – Oon. – Meijän luokalla aika moni kannattaa Brasiliaa EM-kisojen voittajaksi.

Niin että hyvät opettajat, kiitoksia taas, kun jaksatte tämän tulevankin lukuvuoden lastemme kanssa. Se on outoa, mutta kunnioitettavaa. Tosin täytyy myöntää että kaiken edellä esitetyn perusteella tähän mennessä onnistumisenne ei ole ollut aivan sataprosenttista.

Lue Lipastin Teini talossa -blogia!