
Annamaria ja Pasi muuttivat Kiinan Suzhouhun Pasin työkomennukselle vuonna 2011. Kun esikoinen Kasper syntyi, perhe alkoi kaivata takaisin Suomeen. Seitsemän miljoonan ihmisen kaupungin ilmansaasteet ja pikkulapsi eivät olleet mukava yhdistelmä. Pasi myös halusi keskittyä kirjailijanuraansa. Viime syksynä ilmestyi hänen kolmas romaaninsa, sisällissodan aikaiseen Lahteen sijoittuva Huomenna kevät palaa.
Koti löytyi Lahdesta, Pasin lapsuudenmaisemista. Asunto on samassa taloyhtiössä, jossa Pasi asui lapsuutensa, ja nykyinen työhuone on vastaava kuin Pasin huone lapsena.
Asuitte Kiinassa, kun etsitte asuntoa. Miten se onnistui?
Katsoimme talon kuvia netistä. Parhaat ystävämme menivät asuntoesittelyyn ja ottivat Skype-yhteyden meihin. Itse näimme asunnon vasta juuri ennen kauppakirjojen tekoa.
Asuimme Kiinassa pilvenpiirtäjän 33. kerroksessa, joten kontrasti oli iso. Kiinassa emme katsoneet aamulla, mikä on lämpötila, vaan kuinka paljon ulkona on tänään ilmansaasteita. Nyt asumme luonnon keskellä, ja ikkunastamme näkyy järvi. Venesatamaan ja uimarannalle on kävelymatka. Ihan vieressä ovat Salpausselän metsät, joihin teemme retkiä ja joissa juoksemme ja hiihdämme.
Millaisia muutoksia teitte asunnossa?
Asunnon kaikki pinnat uusittiin lattiasta kattoon. Sen lisäksi remontoimme kylpyhuone- ja saunatilat sekä molemmat vessat. Yläkerrasta poistettiin yksi makuuhuone kaatamalla seinät. Siten saimme olohuoneesta avaramman ja yhtenäisemmän tilan.
Kotiseuturakkaus iski, ja halusimme Suomen-kotiin vaaleita sävyjä.
Miten sisustusmakunne on muuttunut?
Kun muutimme Kiinaan, ihastuimme maan väri-ilotteluun. Joka paikassa oli tummaa puuta ja runsaasti värejä. Tänne muuttaessa kotiseuturakkaus iski kunnolla, ja halusimme kotiimme hyvin vaaleita sävyjä. Molempien lempiväri sisustuksessa on harmaa.
Nyt olemme kuitenkin pikkuhiljaa lämmenneet ajatukselle, että lisäisimme hieman värejä ja puun sävyjä. Olisi mahtavaa olla rohkeampi värienkäyttäjä.
Tykkäämme suomalaisesta ja tanskalaisesta designista, ja haluamme ostaa klassikoita, jotka kestävät käytössä pitkään tai jotka saa myytyä eteenpäin. Mietimme uusia hankintoja tarkkaan, ja ostamme vain tuotteita, joilla uskomme olevan pitkä elinkaari.
Mikä on lempipaikka kodissanne?
Olohuone ja sen iso kulmasohva. Jos ajattelisin puhtaasti visuaalisesti, tilaan sopisivat paremmin kahden ja kolmen istuttavat, erilliset sohvat. Rakastan kuitenkin sitä, miten ihanan rento kulmasohvalla on löhöillä. Kun heräämme aamulla, menemme ensimmäiseksi lasten kanssa sohvalle sylikkäin. Sohvalla myös luemme ja pelailemme paljon, ja minä ja Pasi vietämme sillä aikaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan.
Annamaria, kodissanne on paljon kukkia. Harrastatko niitä?
Ihastuin Kiinassa siihen, että kukkia oli helposti saatavilla: menin usein kukkamarketille ja ostin kimpun. Halusin alkaa opetella kimppujen sitomista itsekin. Nyt minulla on luottofloristi, joka tekee kimppuni ja joka on opettanut minutkin sitomaan. Meillä on lähes aina leikkokukkia maljakoissa. Kesällä otan kukat omalta pihalta.
Teillä on siistiä, vaikka perheessänne on kaksi lasta. Miten se onnistuu?
Meistä lasten pitää saada leikkiä ja touhuta. Sitten vain siivoamme jäljet yhdessä illalla. Meillä saa pomppia sohvalla, ja alakerrassa rullataan vain matot pois ja pelataan sählyä, koripalloa ja jalkkista. Olemme myös aina säilyttäneet tavaroita lasten ulottuvilla ja sanoneet, mihin ei saa koskea. Yläkerrassa liukuovikomero kätkee sisäänsä isot lelulaatikot. Iltaisin toinen nukuttaa lapset, toinen raivaa lelut pois lattioilta. Se vie vain vartin, ja on kivempi mennä nukkumaan siistissä kodissa.
Sinulla on suosittu Instagram-tili. Miten se vaikuttaa sisustamiseen?
Mietin nykyään tarkemmin sisustusta. Instagram myös inspiroi valtavasti. Aluksi suunnittelin ruoka-aiheista tiliä, mutta sitten tajusin, etten halua keskittyä kuvaamiseen aterian äärellä. Minulle koti on aina ollut paikka, jossa haluan viihtyä ja johon haluan panostaa. Isäni on aina sanonut, ettei kodista saa tinkiä.