Raisiolaisen rintamamiestalon ovella häseltää kaksi skotlanninhirvikoiraa. Jura ja Arran ovat ensimmäinen merkki siitä, mikä tämän kodin asukkaita kiinnostaa.

– Keskiajalla ei ollut koirarotuja kuten nyt, vaan koiratyyppejä. Kes­ki­aikaisten kuvitusten metsästyskohtauksissa näkyy tämän tyyppisiä koiria, Ilari Aalto selittää.

Ilari on ammatiltaan arkeologi ja töissä turkulaisessa Aboa Vetus Ars Nova -museossa. Siellä, samalla käytävällä oli työpiste Elina Helkalalla – joskin Ilari oli tietoinen tulevasta vaimostaan jo ennen heidän tapaamistaan, koska oli nähnyt Elinan tekemiä käsitöitä keskiaikamarkkinoilla.

– Kiinnostukseni keskiaikaan ei ole niin vahva kuin Ilarilla, mutta sitä on tullut hänen ja muinaistekniikan opintojen myötä, Elina sanoo.

Hän on kuvataiteilija, mutta osaa myös tehdä käsitöitä tekniikoilla, joita käytettiin jo keskiajalla. Elina parkitsee nahkaa ja takoo sekä tekee tekstiilitöitä, puutöitä ja keramiikkaa.

– Lasinpuhallusta meillä ei vielä harrasteta, mutta haluaisin kokeilla sitäkin.

Yläkerran komero on aarreaitta. Siellä Elina ja Ilari säilyttävät vaatteita ja tavaroita, jotka on valmistettu keskiaikaisten esikuviensa mukaan.

Elinan kädenjälkeä on esimerkiksi kuusiparkitusta vuohennahasta tehty laukku. Henkareilla roikkuu kaksi paksua, villaista kaapua. Ne ovat Ilarin munkinkaavut. Hänelle kuuluvat myös puiset silmälasit, jotka taittuvat kätevästi kasaan.

– Teetin näihin lasit omilla vahvuuksillani – mutta sen verran fuskasin, että keskiajalla silmä­laseilla ei osattu korjata likinäköä.

Komeron sisältö pääsee käyttöön silloin, kun pari lähtee elävöittämään keskiaikaa. Alan harrastajat pyrkivät rekonstruoimaan keskiajan elämää mahdollisimman aidosti, kuten pukeutumalla keskiaikaisiin vaatteisiin ja käyttämällä ajalle tyypillisiä esineitä. Keskiaikaa elävöitetään esimerkiksi Keskiajan Turku -tapahtumassa tai Hämeen keskiaikafestivaaleilla.

– Joillekin se on kevyttä irrottelua, toiset ottavat sen vakavammin. Me olemme autenttisemmasta päästä, mutta emme kasvata omia lampaita. Syvän pään harrastajat tekevät sitäkin, Ilari sanoo.

Häntä kiinnostaa elävöittämisessä uskonto, joten tapahtumissa hän paitsi pukeutuu kuin tietyn sääntökunnan munkki, myös pyrkii noudattamaan tämän sääntöjä ja päivärytmiä.

Elina saattaa tehdä elävöittämistapahtumissa käsitöitä ja ruokaa nuotiolla savipadassa.

– En hirveästi harrasta hameita, joten olen tehnyt itselleni miehen vaatteet ja pyörin sitten tapahtumissa miehenä.

Keskiaika tulee vastaan siellä täällä. Olohuoneen pöydällä nököttää eläinhahmoinen vesikannu. Sen Elina valoi pronssista 1300-luvun mallin mukaan.

Astiakaapista löytyy keskiajan malliin tehdyt juomalasit. Niissä on nystyröitä, jotta ote ei lipsu.

Ilari nappaa kaapin päältä pari tekemäänsä lyhtyä, joissa lasi on korvattu sian virtsarakolla. Lasi oli keskiajalla kallista ja eläimistä käytettiin kaikki, mitä irti saatiin.

– Vaatii aika ison emakon, että sen rakon mahtuu venyttämään näin, Ilari toteaa.

Seinillä roikkuvat ikonit ovat keskiaikaiseen tapaan tehtyjä temperamaalauksia ja Ilarin ja Elinan yhteinen harrastus. Pari ei ole järin uskonnollinen, mutta Ilaria uskonnot ovat kiehtoneet lapsesta asti. Elinaa niissä kiinnostaa taide.

– Meillä on pääsiäisenä tapana ottaa ikonimaalaustarvikkeet esiin ja maalata yhdessä.

Tietenkin keskiaika on valloittanut myös olohuoneen kirjahyllyn. Ilari tekee päivätyönsä ohella väitöskirjaa keskiaikaisista tiilentekijämerkeistä suomalaissa kirkoissa. Hänestä kodin noin 1 600 teosta on maltillinen määrä.

Hyllystä löytyvät myös Ilarin ja Elinan yhdessä tekemät kirjat keskiajasta ja arkeologista; Ilari kirjoittaa ja Elina kuvittaa ne. Tuorein, Vuosi keskiajan Suomessa, ilmestyi alkukesästä.

Aina, kun kirjaprojekti on päällä, se haukkaa ison osan pariskunnan vapaa-ajasta ja määrittää kotielämää.

– Epämääräisiä kirjakasoja ilmestyy sinne sun tänne, Elina sanoo.

– Mutta lähdeteoksia täytyy olla kätevästi käden ulottuvilla. Nyt, kun uusin kirja on valmis, täällä pystyy taas liikkumaan kompastelematta kirjoihin, Ilari toteaa.

Häntä hiukan jännitti aloittaa ensimmäinen yhteinen kirjahanke, mutta se on osoittautunut yhdistäväksi harrastukseksi.

– Jaetut mielenkiinnonkohteet lujittavat pari­suhdetta, ja kierrämme yhdessä esimerkiksi muinaiskohteita.

Oma puutarha oli Ilarin haave jo lapsena. Siitä tuli totta, kun pariskunta löysi vuonna 2019 rintamamiestalon, jonka omistaja halusi myydä juuri heille. Nyt puutarha on Ilarille henkireikä.

– Huomaan ajattelevani puutarhaa, kun olen muualla. Olen nähnyt unia, joissa meidän on pitänyt muuttaa, ja niissä on harmittanut etenkin puutarhasta luopuminen.

Mutta tämä ei ole mikä tahansa puutarha. Ilari viljelee keskiaikaisia lääkeyrttejä. Lajeja on nelisenkymmentä, kuten oregano, väinönputki, iisoppi ja keltamo.

– Käytän näitä ennen kaikkea mausteena. Flunssassa luotan ihan Buranaan. Mutta kehäkukkaa tai ratamoa voi kyllä käyttää ihonhoitoon ja siankärsämöä haavanhoitoon.

Viime kesänä Ilari alkoi kasvattaa myös kaski­ruista. Se ei ollut menestys: syksyllä pikkupellosta puski viisi kortta.

– Kerran optimoin herneen kylvön keskiaikaisen talonpojan oppaan mukaan, eikä sekään lähtenyt kasvamaan. Onneksi tämä ei ole elinkeino, vaan kokeilua ja kokemuksen karttumista.

Puutarhaa laitetaan jo siksi, että siellä olisi kiva olla. Kesällä tulee syötyä omenapuiden katveessa.

– Ja illalla pimeässä nuotion ääressä. Joskus saatamme laittaa pihalle keskiaikaisen nuotiopisteen ja valmistaa siinä ruokaa, Elina kertoo.

Kotona ja puutarhassa myös järjestetään säännöllisesti kekkereitä. Hobitti-juhlat ovat jokakesäinen perinne. Silloin pihalle viritetään telttakatos ja puihin lyhtyjä. Vieraita kannustetaan pukeutumaan teeman mukaisesti ja juhlissa syödään kuin Hobitit: paljon ja hyvin.

– Meillä on laaja kaveripiiri, ja minulle on tärkeää, että koti on paikka, johon ystävät voivat aina tulla, Ilari sanoo.

– Meiltä on kysytty, että haluaisimmeko asua keski­ajalla. No emme. Siellä olisi kiva käydä, mutta ei elää, Elina sanoo.

– Kun kirjoja tehdessä elää keskiajassa, rentoutuakseen tekee mielellään muuta. Jos on niin onnellinen tilanne, että on vapaa-aikaa, pelaamme lautapelejä ja joskus videopelejä, Ilari kertoo.

Elina sanoo, että kotona tehdään kaikkea jännää yhdessä, mutta myös erikseen. Hän tarvitsee paljon tilaa ja rauhaa.

– Minulla on oma huone, johon olen suunnitellut pientä pesää. Vähän kuin japanilaisen kapseli­hotellin lokeroa, johon voi mennä pakoon kiireistä maailmaa ja latautumaan.

Ilarillakin on kotona oma kolonsa.

– Olen vallannut vierashuoneen omakseni. Minulla on siellä nurkka, jossa on kirjoja ja itseäni puhuttelevia esineitä. Lueskelen siellä itsekseni. Kai se on minun äijäluolani.

Kotiin haluaa aina palata, sillä siellä voi tehdä itselle tärkeitä asioita, Ilari määrittelee.

– Sitä kaikkea meidän koti on: oma tila, jossa voi olla vapaasti sellainen kuin on.