Kerta-astioilla loihdit näyttävän kattauksen juhliin vaivattomasti – katso vinkit
Mainos: Suomen Korttipiste Oy
Kerta-astioilla loihdit näyttävän kattauksen juhliin vaivattomasti – katso vinkit
Tyylikkäillä ja entistä ekologisemmilla kerta-astioilla loihdit helposti näyttävän kattauksen kevään juhliin. Värikkäät servetit piristävät päivää myös arkena.

Kevät ja kesä ovat juhlien aikaa. Teeman ja tyylin voi jokainen emäntä ja isäntä valita oman mielensä mukaan. Kerta-astiat ja paperiset lautasliinat ovat nykyisin paitsi juhlavia, ne mahdollistavat myös esimerkiksi väreillä leikittelyn. Niinpä ne sopivat lastenjuhlien lisäksi myös aikuisille suunnattuihin tilaisuuksiin.

̶ Pääsiäisenä ja keväällä muutenkin toimivat hyvin keltainen ja vihreä. Esimerkiksi ristiäisissä, rippijuhlissa ja valmistujaisissakin suositaan usein vaaleanpunaista ja -sinistä. Vaaleanpunaista menee kyllä paljon muutenkin. Kuoseista Marimekon Räsymatto ja Unikko ovat pysyneet kärjessä pitkään, kertoo Suomen Korttipiste Oy:n tuotepäällikkö Eija Korteoja.

Syksyllä 2020 lanseerattu kultainen Unikko lunasti heti paikkansa suomalaisten juhlapöydissä. Vuodenvaihteen lisäksi sitä käytetään kevään juhlissa siihen sopivien Party-tuotteiden kanssa.

̶ Uskon, että yksi syy kultaisten juhlakattaustuotteiden suosioon on se, etteivät tuotteet näytä perinteisiltä kerta-astioilta. Kulta on myös monipuolinen, sillä siihen on helppo yhdistellä muita värejä. Lopputulos näyttää erityisen hienolta, kun sarjan kerta-astioihin yhdistää Räsymatto-sarjan mustat servetit.

Tyylikkäillä kerta-astioilla ja juhlavilla serveteillä saa helposti loihdittua kauniin kattauksen.

Servetit ja kaitaliina ovat helppo tapa piristää kattausta

Yleisimpiä pöytäkoristeita ovat kukat ja kynttilät, mutta tässäkin on lupa käyttää mielikuvitusta. Jos juhlatarjoiluista on tarkoitus nauttia pöydän ääressä istuen, kannattaa koristeet pitää matalina, jotta ne eivät peitä näkyvyyttä ja seurustelu juhlavieraiden kanssa sujuu esteettä. Noutopöydän voi huoletta somistaa korkeillakin koristeilla.

Servetit ovat tyylikäs yksityiskohta kaikenlaisissa kattauksissa. Etenkin paperisilla ruoka- ja kahvilautasliinoilla on helppo tuoda väriä kattaukseen. Somistuksessa voi käyttää lautasliinarenkaita. Näyttävyyttä voi hakea taittelemalla servettejä eri tavoin esimerkiksi Pinterestistä tai YouTubesta löytyvien mallien mukaisesti.

̶ Serveteistä on helppo askarrella kauniita, kestäviä ja teemaväreihin helposti sovitettavia koristeita. Tee esimerkiksi keväisiä kransseja tai kukkia, Korteoja vinkkaa.

Pirteät vihreän ja keltaisen sävyt sopivat pääsiäisen lisäksi muutenkin kevääseen. Kauniilla serveteillä voi kruunata esimerkiksi viikonloppuaamujen tarjoilut.

Paperinen kaitaliina on vaivaton tapa somistaa juhlapöytää, sillä rullasta on helppo leikata sopiva pätkä.

̶ Usein kaitaliinaa käytetään valkoisen kangaspöytäliinan päällä. Se toimii hyvin myös sellaisenaan, jolloin se tekee paljaastakin pöydästä juhlavamman.

Ilmapallot suosittuja muulloinkin kuin vappuna

Lastenjuhlat ja vappu yhdistetään ilmapalloihin, mutta Korteojan mukaan niitä menee nykyisin muutenkin paljon.

̶ Yksi syy tähän on, että lasten synttäreiden lisäksi aikuiset haluavat täysi-ikäisyydestä tai pyöreistä vuosista kertovat folioilmapallot juhliinsa. Babyshowereihin puolestaan hankitaan usein vaaleansinisiä tai -punaisia sekä kultaisia ja hopeisia konfetti-ilmapalloja.

Yksisarviset ovat edelleen suosittu teema lasten syntymäpäivillä.

Mustia ja valkoisia ilmapalloja sisältävä setti on suosittu aikuisten juhlissa, kun perheen pienempien synttäreille hankitaan punaisia, sinisiä ja vihreitä ilmapalloja. Yksi kestosuosikeista on yksisarvisen mallinen foliopallo.

̶ Lasten sarjoissa on tarjolla myös viirejä, mutta ne eivät pärjää suosiossa ilmapalloille. Nykyisin ilmapallopumput helpottavat urakkaa kummasti, mikä on varmasti vaikuttanut suosioon, Korteoja arvioi.

Pienen jalkapalloilijan synttäreitä juhlitaan suosikkilajin innoittamana.

Tarjolla aiempaa ekologisempia vaihtoehtoja

Kesällä 2021 voimaan astuneen EU:n direktiivin myötä myös kerta-astiat ovat nykyisin muovittomia. Aiemmin muovisten mukien lisäksi kerta-astioiden pinnalla ollut lakka sisälsi muovia.

̶ Vaikka kaikki materiaalit ovat nykyisin ekologisia, on niissä eroja. Esimerkiksi PLA-materiaalista valmistettu suosittu Macaron-sarja on kompostoitava. Nykyisin ekologisuus huomioidaan myös pakkauksissa ja muovikääreiden sijaan käytetään usein pahvisia, Korteoja kertoo.

Macaron-sarja on paitsi herkullisen värinen myös ekologinen.

Tuotteita valitessa kannattaa tutkia pakkausmerkintöjä, sillä osa tuotteista sopii ainoastaan kuivalle ruoalle. Jos tarkoituksena on tarjota juhlissa esimerkiksi terästettyä boolia, kannattaa varata tavalliset lasit, sillä kertamukit eivät sovellu alkoholin nauttimiseen.

Muuten kerta-astioiden hyödyntämisessä kattauksissa vain mielikuvitus on rajana. Pieneen tilaan mahtuvina ne ovat oiva apu myös yllätysvieraiden saapuessa, sillä jo kauniilla serveteillä saa kattauksesta astetta juhlavamman.

Suunnitteletko juhlia? Kerta-astiat ja koristeet voit tilata helposti täältä. Saat juhlakattaustuotteista -15 %-alennuksen koodilla IHANAJUHLA. Tarjous voimassa toukokuun loppuun saakka.

Kommentoi »