
Historia
Ensimmäinen varsinainen joulukortti lähetettiin tiettävästi Lontoossa 1843. Varhaisissa korteissa kuvattiin lähinnä juhlatunnelmia, ei niinkään jouluisia aiheita, ainakaan talvea. Maailmalla on lähetetty virallisia kortteja jo kuningatar Viktorian ajoista lähtien: valtaapitävät tervehtivät toisiaan lähettämällä henkilökohtaisia viestejä ja viittaamalla johonkin menneen vuoden merkittävään tapahtumaan. Unicefin ensimmäinen hyväntekeväisyyskortti lähetettiin 1949, ja sen suunnitteli tiettävästi tšekkoslovakialainen lapsi.
Erityistä
Ruotsalaista Jenny Nyströmiä on yleisesti pidetty pohjoismaisen tonttuhahmon luojana, vaikka punalakki seikkailikin jo 1870-luvulla ruotsalaislehdessä. Pariisissakin opiskelleen Nyströmin kortit henkivät lempeää kodin onnea viehättävine tyttöineen ja kynttilänvaloineen. Suomalaistaiteilijoista Rudolf Koivu ja Martta Wendelin ovat kenties rakastetuimmat. Koivun melkein graafisen puhtaat linjat ja Wendelinin iloinen tunnelma merkitsevät edelleen monille sitä oikeanlaista joulun henkeä
Saatavuus
Monen taiteilijan kortteja valmistetaan yhä uustuotantona. Aitoja vanhoja kortteja löytyy toisinaan, ja niiden taakse kirjoitetut tarinat ja tervehdykset ovat hieno historiallinen lisä. Kannattaa seurata vaikkapa pieniä ruotsalaisia huutokauppataloja. Vanhimmat kortit voivat maksaa ulkomaisissa nettihuutokaupoissa liki 50 euroa. Uudempia löytää kympilläkin.