Historia
Italialainen suunnittelija Armando Jacobino (1922–70) syntyi Napolissa, ja jo 13-vuotiaana hän pääsi oppiin Muranon lasitehtaalle Venetsiaan. 1950-luvulla hän muutti Suomeen ja alkoi työskennellä lasinpuhaltajana Nuutajärvellä.
Lopetettuaan siellä vuonna 1959 Jacobinolla oli jonkin aikaa oma puhaltimo Jokelassa, mutta samana vuonna hän siirtyi Riihimäellä toimineen Kumelan lasitehtaan (1937–85) palvelukseen. Kissan kanssa samaan sarjaan kuului pieni joutsen, pupu sekä ankka, jota kutsutaan Lättähatuksi. Sarja oli tuotannossa 1960-ja 70-luvuilla.
Erityistä
Jacobino oli taitava käyttämään hyödykseen vanhoja italialaistekniikoita. Hän valmisti vapaasti puhaltamalla ja lasia nyppimällä paitsi eläinhahmoja myös kauniita, kaartuvia lasimaljakoita. Muranon henki on nähtävissä hänen töissään selvästi.
Saatavuus
Jacobinon eläinhahmoja kerätään innokkaasti, ja niitä löytyy erityisesti nettikaupoista.