Keräilysuosikki: Domus-tuoli
Sisustus
Keräilysuosikki: Domus-tuoli
Ilmari Tapiovaaran Domus-tuoli on osa sotienjälkeisen Suomen laadukasta ja samalla yksinkertaisen ja vaatimattoman näköistä muotoilua. Tuoli on tunnettu niin Pohjoismaissa kuin esimerkiksi Englannissa ja Knoll-yhtiöiden välittämänä Yhdysvalloissakin.
20.4.2014
 |
Avotakka

Historia

Ilmari Tapiovaaran (1914–99) suunnittelemat huonekalut ovat alkaneet olla viime vuosina jälleen kysyttyjä. Tapiovaara oli hyvä piirtäjä ja innostunut taidehisto riasta. Hän työskenteli 1930-luvulla ulkomailla, Englannissa Finmarissa, Pariisissa Le Corbusierilla ja Chicagossa Mies van der Rohella. Tapiovaaran suunnittelussa on nähtävissä hänen kiinnostuksensa Alvar Aallon työhön.

Erityistä

Tapiovaara suunnitteli Domuksen Helsingin uuteen opiskelija-asuntolaan, Domus Academicaan. Tuoli oli tarkoitettu lukusaleihin ja yleisiin tiloihin. Tuolin valmisti vuonna 1946 Tapiovaaran johtama yhtiö, Keravan puuteollisuus.

Saatavuus

Hyvin säilyneitä vanhoja Domuksia löytyy silloin tällöin. Nykyisin tuoli on myös uustuotannossa, mikä osoittaa, että Domuksen muotokieli on ajaton.

Kommentoi »