
Ensi kesän asuntomessualueen portit pysyvät turvallisuussyistä suljettuina muilta kuin rakentajilta. Seinäjoen Pruukinrantaan järjestetyt kävelykierrokset ovat kiinnostaneet yleisöä.
Seinäjoen asuntomessualue Pruukinranta on tällä hetkellä suljettu yleisöltä, sillä rakentaminen on kiivaimmillaan ja messualueelle pääsy on turvallisuussyistä mahdotonta. Loppukesän ja alkusyksyn mittaan Etelä-Pohjanmaan matkailu yhdessä Seinäjoen oppaiden kanssa on kuitenkin kierrättänyt väkeä tutustumassa alueeseen.
Pruukinrannan talojen, katujen ja miljöön rakentamista on ohjatuilla kävelykierroksilla seurannut lähes pari sataa silmäparia. Kaikkiaan kävelykierroksia on järjestetty viidesti.
Viimeisin kierros tehtiin Seinäjoki Art & Design -viikon tiimoilta. Osa messutaloista on jo lähes valmiita, ja kotien sisustuksia suunnitellaan. Taiteen näkyminen messukohteissa on vielä arvoitus, mutta julkistakin taidetta alueelle on tulossa, opas Heidi Väliaho kertoo.
Messualue on Kyrkösjärven rannalla. Erikoisuutena on, että vedenpinta on messualuetta ylempänä. Patoa siis tarvitaan.