Anteeksi kaikki, joita olen vahingossa tuijottanut junassa! Syynä oli äänikirjakokeiluni
Yritin innostua äänikirjoista, mutta en rakastunut. Sen sijaan löysin kirjat uudelleen, kun oivalsin itsestäni lukijana pari asiaa, Kotivinkin toimituspäällikkö Katri Jaalamaa kirjoittaa.
Monta vuotta suhteemme oli tauolla suuren osan vuodesta ja lämpeni lähinnä lomilla. Luulin kertakaikkiaan, että minulla ei ole arjessa aikaa kirjoille.
Yritin innostua äänikirjoista. Siinähän voi samalla ulkoiluttaa koiraa, tehdä ruokaa, ajaa autoa – mutta en rakastunut. Joskus rytmi oli liian hidas, joskus jäin jumiin lukijan ääneen, ja usein putosin vähän väliä omiin ajatuksiini.
Ärsyttävintä kuuntelu oli junassa matkalla töihin. Kolina ja kuulutukset häiritsivät keskittymistä, ja yhdeksi ongelmaksi muotoutui sekin, ettei kuuntelu tarjoa katseelle helppoa pakopaikkaa. (Anteeksi kaikki, joita olen vahingossa tuijottanut!) Siispä kuuntelin äänikirjaa ja selasin samalla puhelinta – muistamatta kummastakaan mitään.
Usein ”matkustan” etäpäivänä töistä kotiin kirjan kautta. Se toimii kuin kuramatto, joka jakaa työ- ja kotiajatukset omille puolilleen päivää.
Ehkä siksi löysin kirjan uudelleen juuri junamatkoilla. Aloin kantaa työrepussa kirjaa, johon tartuin junassa, metrossa, bussissa ja sitten myös liukuportaissa. Kävi ilmi kaksi asiaa: Ensinnäkin, että arjessani on kuin onkin aikaa kirjalle. Etätyöpäivinä aloin lukea aamupalat ja lounastauot. Jos aikaa on, ”matkustan” yhä etäpäivänä töistä kotiin kirjan kautta. Se toimii kuin kuramatto, joka jakaa työ- ja kotiajatukset omille puolilleen päivää.
Toiseksi ymmärsin, että olen romaanien lukijana märehtijä, ja siksi paperikirja on minulle paras käyttöliittymä. Tasatahtisuus ja kertapuraisut eivät vain sovi.
Haluan nähdä kirjan rakenteen sivu sivulta, lehteillä ja tunnustella, ahnehtia ja makustella. Tarvitsen vapauden hypätä taaksepäin tarkistamaan jotain tai herkutella yksityiskohdan uudelleen.
Ei kovin tehokas tapa, mutta kirja onkin nautiskelua varten. Mikä on sinun tapasi?
