"Sain elämänohjeeni (kuva alla) muutama vuosi sitten dokumentista, joka kertoi sokeasta miehestä. Hän asui yksin maatalossa ja nikkaroi päivät pitkät. Näkevät olivat tehneet hämmästelevän dokkarin, että ohhoh, kaikkeen se umpisokea pystyykin. Miehen asenne oli, että mikäs tässä. Hän totesi, että ’maailmassa on asioita, ja me suhtaudumme niihin’.

Lause räjäytti pääni. Mitä tässä narisen pienistä asioista, kun iso kuvani on hyvä. On vain itsestä kiinni, mitkä asiat näkee vaikeina tai jääkö vastoinkäymisiin piehtaroimaan.

Olen aina ollut hyvä kriisin hetkellä. Jos talo palaa, olen se, joka sanoo, että rauhoitutaanpa nyt. Arjen vastoinkäymisistä olen kuitenkin valittanut, kun on tuntunut, että kakka osuu tuulettimeen kunnolla. Kerran sain isot mätkyt. Oli hirveää keksiä, mistä kaivaa kahdeksan tonnia maksupäivänä, mutta ajattelin, että olen selvinnyt mätkyistä ennenkin. Se on vain rahaa, joka vaatii järjestelyjä, mutta elämäni on muuten hyvää.

Vaikeuksissa auttaa, kun muistaa historiansa. Jos olen tässä nyt, olen tehnyt monta asiaa oikein.

Elämänohjeeni on usein koetuksella, kun en voi ymmärtää jonkun ihmisen typeryyttä. On vaikea ajatella, että hän nyt vain on tuollainen. En halua uhrata ajatuksiani sellaisiin tyyppeihin vaan käyttää ne johonkin kivempaan.

Jos ystäväni pyörittää epäonnista miesasiaa, kysyn aina, miksi hän uhraa miehelle noin paljon ajatuksia, jos tämä ei ansaitse niitä. Olen hyvä antamaan ohjeita, ja ne ovat hyviä hetkiä itsellekin. Silloin sanon ääneen sen, että aivan totta, älä märehdi turhia.”