"Meillä ei ollut varaa ostaa uutta. Osin siksi kiinnostuin tuunaamisesta. Viisitoista vuotta sitten olimme ostaneet mieheni kanssa Parolan vanhan aseman. Voitimme tarjouskilpailun ja yhtäkkiä omistimme aseman ja pihapiirin muut rakennukset: vahtituvan, tavaramakasiinin, saunan, maakellarin ja villiintymään päässeen vanhan puiston.

Muutto Tampereelta Parolaan, Hämeenlinnan kupee­seen, oli suuri elämänmuutos. Hyppäsimme perinnerakentamisen maailmaan ihan puskista. Olimme molemmat varttuneet 1980-luvun taloissa, eikä meillä ollut mitään kokemusta siitä, millaista on asua vanhassa puutalossa.

Hartiapankkimeiningillä aloimme laittaa paikkoja kuntoon. Kiinnostuin yhä enemmän sisustamisesta ja vanhojen huonekalujen tuunaamisesta. Aloin seura­ta esimerkiksi Lundagård-blogia ja ­perustin Parolan asema -blogini. Vähitellen siinä sitten kävi niin, että uusi menetti viehätyksensä.

Täysin käsittelemätön puu kiehtoo minua juuri nyt. Sydämeni sykähtää aina, kun vanha kaunis puupinta tulee hioessani vähitellen esiin. Aloitan karkealla hiomapaperilla, josta siirryn vähän hienompaan ja lopuksi aivan hienoon hiekkapaperiin.

Minulla on kotona testikäytössä useita huonekaluja, joiden pinnan olen hionut paljaaksi puuksi. Haluan selvittää, miten käsittelemätön puu kestää käyttöä.

Reilut kymmenen vuotta sitten hioin vanhan pienen kaapin paljaaksi. Vuosien saatossa olen ainoastaan pyyhkinyt kaapista pölyjä kostealla, joskus jollain miedolla luonnonmukaisella puhdistusaineella. Pinnasta on tullut unelmaisen pehmeä ja kuulas.

On ollut tyydyttävää todistaa, että aina ei tarvita suojakerroksia, jotta huonekalu kestäisi elämää. Kovalla käytöllä olevaan paikkaan, kuten ruokapöytään, en käyttäisi käsittelemätöntä puuta. Vaihtoehtona voi olla kevyt puun pintaa suojaava käsittely, kuten vaha tai suopakuuraus pellavasuovalla.

Toinen suosikkini on maalaaminen. Kun valitsee maaliksi laadukkaan pellavaöljymaalin, ei voi pilata huonekalua. Sävyä kannattaa kokeilla ensin huonekalun näkymättömään kohtaan. Kun maalaan vanhan päälle, huonekalu kuin syntyy uudestaan.

Kun tuunaan huonekalua, kiinnyn siihen ja siitä tulee kuin perheenjäsen. Hyvin harvoin olen maalannut tai muuten tuunannut huonekalua uudestaan. Mutta ajatus rauhoittaa, että sekin on mahdollista, jos lopputulos ei miellytäkään.

Yleensä käy niin päin, että tuunaus onnistuu niin hyvin, että haluan tehdä samalla tekniikalla muodonmuutoksen jollekin toiselle huonekalulle. Vuosia sitten maalasin yhden pienen pöydän mustalla pellavaöljyllä. Mustasta tuli niin upean syvä ja tunnelmallinen, että sen jälkeen olen tehnyt samalla käsittelyllä monta vitriiniä ja laatikostoa.

Uutena ostaminen ei anna minulle sellaista tyydytystä, jonka saan, kun löydän jotain vanhaa, jonka voin kunnostaa tai tuunata. Pelkään, että jos ostaisin uutta, haluaisin tuunata myös sen. Se tuntuisi ihan hullulta, koska olisin juuri maksanut siitä ison hinnan. Vanhan tuunaaminen on niin koukuttavaa, että haluan kokea sen aina uudestaan ja uudestaan.

En osaa kuvitella elämää, jossa en tuunaisi. Se on tuonut arkeeni niin paljon luovuutta ja rohkeutta ja kyvyn nähdä ympärilläni loputtomasti mahdollisuuksia. Millä kaikilla tavoilla rumalle mööpelille voikaan antaa uuden elämän!

Olen onnellisesti unohtanut kaikki alkuaikojen epäonnistumiset. Joskus kävi niin, että väri ei jostain syystä tarttunut tai valittu tekniikka ei toiminutkaan. Ne olivat kuitenkin vain kokeiluja, jotka eivät toimineet, ja sitten kokeillaan jotain muuta. Se kuuluu tähän lajiin.

Etsin tuunattavia huonekaluja kirpputoreilta. Myös Tori.fi on täynnä aarteita. Vanhoja sohvia on tarjolla niin paljon, ettei niitä jaksa edes selata läpi.

Unelmaprojektini olisi, jos saisin rakentaa keittiön kierrätysmateriaalista. Vanhan ei tarvitse tarkoittaa hankalasti liukuvia laatikoita ja pimeitä kaapin perukoita, jonne astiat katoavat. Kaapin sisukset voi rakentaa uusiksi. Tekisin keittiön vaikkapa vanhoista senkeistä ja koulukaapeista. Maalaisin ne vaalealla harmaalla tai jollain vihreän sävyllä.