Pari vuotta sitten syksyllä katseeni osui helsinkiläisen kerrostalon pihalla olleeseen roskalavaan. Kurkistin sen sisään ja huomasin löytäneeni aarteen. Lava oli täynnä ikkunoita: ehjiä, vieri viereen pinottuja, valmiina vietäväksi kaatopaikalle.

Soitin siltä seisomalta äidilleni ja kerroin tulevani kylään vielä samana päivänä. Äitini asuu maaseudulla omakotitalossa keskellä isoa ja kukoistavaa puutarhaa. Kerroin hänelle tuovani mukanani pienen yllätyksen, josta arvelin hänen innostuvan.

Varhain seuraavana keväänä mittailin äitini kanssa puiden korkeuksia ja auringon kulkureittiä. Mietimme, mihin kasvihuone kannattaisi rakentaa. Paikka oli valittava harkiten metsäisellä tontilla, jotta kasvihuone saisi osakseen niin paljon auringon säteilyä kuin mahdollista.

Oikean paikan löydyttyä ryhdyin toimeen. Improvisoivaan rakentamiseen taipuvaisena ihmisenä ohjenuorani oli lyhyt: tavoitteena oli rakentaa kahden kerroksen kasvihuone, jossa lopputulos on paratiisi sekä kasveille että ihmisille.

Projekti vaatikin runsaasti luovuutta. Roskalavalta löytämäni ikkunat olivat kaikki hieman erikokoisia, ja rakentaminen toi mieleen palapelin kokoamisen.

Kasvihuoneelle oli valittu paikka peruskallion päältä, joten tein perustukset huoneen kulmiin ja sivujen keskelle asetetuista pilariharkoista. Sementoin harkot kiinni kallioon ja eristin ne päälle tulevasta puurakenteesta bitumihuovalla.

Kasvihuoneen viiteen metriin kohoavalle tukiraamille sain riittävän tuen kakkosnelosen lankuista. Sommittelin ikkunat raamiin yhden kerrallaan. En ruuvannut ikkunanpokia suoraan raamiin kiinni, vaan annoin niiden levätä kehikon varassa molemminpuolisen listoituksen tukemana.

Koska ikkunat olivat erikokoisia, rakenteeseen jäi kaiken sommittelun jälkeenkin pieniä aukkoja sinne tänne. Tein välttämättömyydestä hyveen ja rakensin näihin kohtiin tuuletusaukot, niitähän olisi huoneen lämmönsäätelyn vuoksi joka tapauksessa tehtävä.

Kun kerros kerrokselta valmistuva ikkunoiden mosaiikki eteni harjakorkeuteen, oli katon vuoro. Valitsin materiaaliksi läpinäkyvän valokatteen, jonka pitäisi kestää syysmyrskyjen mahdollisesti katolle pudottamat oksat.

Katolta siirryin lattiatasoon. Keksin nikkaroida kasvatuslaatikot peruskallion päälle kiinteäksi osaksi perustusta. Sijoitin laatikot puurakenteen alle puoliksi kasvihuoneen sisälle, puoliksi sen ulkopuolelle. Näin ne toimivat sekä kasvien multatilana että lämmöneristeenä. Ratkaisu säästi kallisarvoista sisätilaa oleskelutasannetta varten. Mullan pinnan ja puisen raamin väliin jäävän raon tilkitsin valokatteen ylijäämäpaloilla ja laatikoiden puupinnat eristin mullasta vuoraamalla ne muovimatolla.

Enää vaadittiin maalausta ja sisustuksen hienosäätöä, ja kahden kerroksen kasvihuoneeni oli valmis.

Kahden viikon ahkeroinnin jälkeen oli aika laskeutua ihmisenä olemisen peruskysymysten äärelle – siis kasvien valintaan ja istutukseen sekä tärkeimpänä kaikesta, kasvun seuraamiseen.

Myöhemmin elokuussa istuskelimme kasvihuoneessa äitini kanssa. Nautimme hiljalleen hämärtyvästä kesäillasta, hyvästä viinistä ja tomaattien huumaavasta tuoksusta ympärillämme. Paprikat hehkuivat punaisina, pavunvarret ulottuivat jo kattoon asti ja chilikokeilu oli sekin lähes onnistunut.