
Kertyykö kasvimaalta naatteja ja muita kasvintähteitä? Näin käytät ne fiksusti hyödyksi puutarhassa!
Kierrätä kasvimaalta kertyvä aines takaisin puutarhaan. Kokoa siitä kohopenkki tai levitä viljelylaatikoiden katteeksi ja talvipeitoksi neuvoo hortonomi Outi Tynys.
1. Kompostoi kasvimaalta kertyviä aineksia ja kasaa niistä syvä- ja kohopenkki kevättä odottamaan. Kokoa penkki kerroksittain kasvintähteistä, puiden lehdistä ja mullasta. Lisää päällimmäiseksi kerros multaa ja peittele penkki esimerkiksi ruohosilpulla tai puiden lehdillä.

2. Levitä viherainesta penkkien ja viljelylaatikoiden katteeksi ja talvipeitoksi. Tarkkaile samalla vihannesten terveyttä. Useimmat kasvitaudit häviävät kasvintähteiden hajotessa, mutta osa niistä säilyy maassa vuosia. Tällainen on esimerkiksi monia lajeja vaivaava pahkahome. Hävitä sen saastuttamat kasvit seka- tai biojätteen mukana.

3. Jouduta naattien maatumista silppuamalla niitä lapiolla.

4. Hapata siemeniä tehneitä rikkaruohoja. Sullo ne tiiviiseen säkkiin ja sirottele kerrosten väliin bokashirouhetta tai kastele mikrobiliuoksella. Sulje pussi tiiviisti ja käytä ruskehtavan vihreäksi hapattunut aines keväällä maanparannukseen.

5. Nakkaa ruoaksi kelpaava aines kompostoriin suojaan eläimiltä.

6. Jätä typpeä keräävien kasvien, kuten härkäpavun ja herneen, juuristo maahan. Näin juurinystyröihin kerääntynyt typpi päätyy seuraavien viljelykasvien hyödyksi.
