Käsityöyrittäjän rönsyilevän runsas puutalo: ”Koti on minulle seikkailu, jossa jokaisen kulman takana odottaa yllätys”
Sisustus
Käsityöyrittäjän rönsyilevän runsas puutalo: ”Koti on minulle seikkailu, jossa jokaisen kulman takana odottaa yllätys”
Taina Ryöppy ei ollut kovin ihastunut näkemäänsä ja puoliso meinasi pyörähtää tiehensä jo ovella. Jokin Kellokosken kylänraitilla sijaitsevassa talossa veti heitä kuitenkin puoleensa. Taina on sisustanut kodista tummasävyisen ja rönsyävän runsaan pesän, jossa saa toteuttaa luovuuttaan.
15.1.2020
 |
Unelmien Talo&Koti

Aarrekartan tekeminen haaveista voi saada unelmiin vauhtia. Taina Ryöppy teki oman aarrekartan ja elää nyt toiveidensa mukaisesti usvansinisessä puutalossa Kellokoskella puolisonsa JiiKoo Juntusen kanssa. Talossa on tilaa myös omalle käsityöyritykselle, sillä ompeluharrastuksesta on tullut hänelle ammatti.

Omakotitalossa Kellokoskella asuvat Taina Ryöppy, JiiKoo Juntunen ja Daisy-kissa. Lapset Peppi, Pessi ja Peetu asuvat jo omillaan. Talon rakentaminen alkoi vuonna 1936 ja sitä laajennettiin 1950-luvulla. Taina sanoo, että kotitalo on hänen paras löytönsä. "Se on minulle kuin seikkailu ja matka, jossa jokaisen kulman takana odottaa uusi yllätys."

Mikä johdatti teidät Kellokoskelle?

Työskentelin aiemmin kirjastossa. Lapsillamme oli erityistarpeita, ja halusin olla enemmän heidän lähellään. Ompeleminen on aina ollut rakas harrastukseni. Haaveilin omasta yrityksestä, jota voisin pyörittää kotona, joten aloimme etsiä tilavampaa asuntoa. Myynti-ilmoitus ”mahdollisuuksien talosta” herätti uteliaisuutemme.

”Rönsyily ja runsaus ovat minun juttujani. Enemmän on enemmän", Taina sanoo.
Keittiön ruokailunurkkauksessa on pesämäinen tunnelma. Isoisoäiti Viljan kaappi on Tainan käsissä vaihtanut väriä pariin kertaan. Tuolien suojana on vanhoja Suomen Postin säkkejä, jotka Taina on värjännyt sisustukseen sopiviksi. Pöytäliinana on itse värjätty pellavakangas.
Kuuma keitto maistuu viileänä päivänä. Tällä kertaa Taina keitti sen punajuurista, bataateista ja porkkanoista ja terästi hapankaalilla. Rouheat astiat ovat PianKeran keramiikkaa.
Sängynjouset ovat oivallinen tausta kuparisille kakkuvuoille. Keräily alkoi Eeva-tädiltä saaduista vuoista. Lisää kuparia Taina on hankkinut kirpputoreilta.
Taina hankkii kotiin mielellään toisten käsityöläisten tuotteita. Koristeellisen lyhdyn sisällä istuu taiteilija Tuire Flemingin salaperäinen nukke kahvikuppeineen.

Millainen talo teitä odotti?

Ihan hirveä. JiiKoo meinasi kurvata pois jo ovelta. Ei talo heti minunkaan unelmaltani näyttänyt, mutta jokin siinä puhutteli. Pohja oli hauskan sokkeloinen. Ihastuin myös keittiön jännään kulmaikkunaan, ja alakerran entiset liiketilat olivat täydelliset yritykselleni. Harkitsimme tovin, kunnes uskaltauduimme kauppoihin. Ennen kuin pääsimme muuttamaan, piti selättää muutama haaste.

Tainan pukeutumishuone on kuin satujen aarrekammio. Hauskan vastakohdan kepeälle turhamaisuudelle tuo tiukkailmeinen muotokuva Tainan isoisoisoäidistä. Hän valvoo, että pukeutuminen tapahtuu säädyllisesti. Vierasvuoteena toimii Kellokosken sairaalasta pelastettu potilassänky.
Ihanasti rapistunut vaaleanvihreä piironki löytyi vuosia sitten Joken osto- ja myyntiliikkeestä Järvenpäästä. Vanhat vaatteet ja käsilaukut ovat kirppislöytöjä. Taina pukeutuu sekä arkeen että juhlaan itsetehtyihin vaatteisiin.
Keittiön sivupöydällä on kattauksessa käytettäviä vateja ja koreja sekä muuten vain tunnelmaa tuovia esineitä. Punnukset ja munalukot ovat Tainan edesmenneeltä isältä, joka myös keräili mielellään kaikenlaista.
Taina on värjännyt makuuhuoneen verhot muuhun sisustukseen sopiviksi ja tehnyt lampunvarjostimen kanaverkosta ja pellavakankaasta. Daisy-kissa seuraa lempipaikaltaan liikennettä. Yöksi se siirtyy nojatuoliin nukkumaan.
Patinoitunut ovi pääsi sängynpäädyksi. Matka-arkussa säilytetään vuodetekstiilejä. Hyllyllä keskimmäisenä on ystävän Carita Lankisen suloinen enkelihahmo, sivuilla Raija Puukon enkeliaiheiset pikkutaulut ja reunimmaisina hevosenkengät tuomassa hyvää onnea parille.

Millaisia haasteita kohtasitte?

Talo oli kaupantekohetkellä täynnä vuokralaisia. Vasta puolen vuoden päästä pääsimme aloittamaan remontin – vai pitäisikö sanoa purkamisen. Yläkerran keittiön otimme käyttöön, kaksi ylimääräistä keittiötä purimme. Pinttynyttä tupakansavua oli vaikea saada pois. Osan pinnoista uusimme kokonaan. Talo oli vuorattu muovimatoilla, joiden alla ei ikävä kyllä ollut lautaa vaan levyä. Teimme siis uudet puulattiat. Talossa oli sekaisin niin monta aikakautta, ettei sitä voitu palauttaa alkuperäiseen kuntoonsa. Se tavallaan helpotti remonttia.

Pysyikö teillä vasara kädessä saman tien?

Remontointi oli varsinkin JiiKoolle uusi kokemus. Aluksi appeni oli apuna ja opettajana. JiiKoo kävi myös sisustuspuuseppäkurssin. Vuosien varrella hänestä on tullut taitava.

Basistina aika ajoin keikkailevalla JiiKoolla on oma saluuna musiikista nauttimista varten. Arkku on hänen nuoruusvuosiensa työpaikalta. Taina pujahtaa tänne iltaisin neulomaan huiveja ja säärystimiä puotiinsa. Parturituoli kertoo talon historiasta: talon rakennutti 1930-luvulla parturi-kampaaja Ella Stenroos, jonka jälkeläisiltä Taina ja JiiKoo sen vuosikymmeniä myöhemmin ostivat.
Kotiin levittävät hyvää henkeä nukketaiteilija Tuija Leinosen tekemät haltijat. Niiden paikka on rapputasanteen seinällä. Koristevalot tuovat tunnelmaa pimeneviin iltoihin.
Yläkerran aula ja Tiina-ystävältä saatu nahkainen nojatuoli ovat Tainan lempipaikkoja juuri nyt. Seinään on puhkaistu ikkuna makuuhuoneeseen. Pöydälle on kertynyt silmää miellyttävää rekvisiittaa kirppareilta ja talon varastoista.
Pinnat saavat olla vaatimattomat, koska ne luovat puitteet kauniille esineille ja kankaille.

Millainen sisustaja olet?

Olen kierrättäjä! Uutta meillä on ainoastaan sohvakalusto. Koluan kirppiksiä, romutoreja ja sukulaisten varastoja. Rönsyily ja runsaus ovat minun juttujani: enemmän on enemmän. Tekstiilejä käytän paljon mutta harkiten. En ompele kauniista kankaasta verhoja vaan heitän kankaan tangon päälle ikkunaan. Puolen vuoden päästä saatan ommella siitä mekon. Toteutan hassuja ideoita ja keksin tutuille tavaroille uutta käyttöä. Pinnat saavat olla vaatimattomat, koska ne luovat puitteet kauniille esineille ja kankaille.

Mitkä ovat rakkaimpia esineitäsi?

Huonekaluista rakkain on isoisoäitini Viljan kaappi keittiössä. Hän oli minun idolini, joka oli aina valmis auttamaan nuorempiaan. Rautainen rouva eli 90-vuotiaaksi. Aarrekaappiini keräilen vanhoja astioita ja muita kauniita juttuja.

Katso lisää kuvia Tainan Instagram-tililtä: @oranssiuni.

Taina ja JiiKoo maalasivat talonsa siniseksi yhdessä. "Värimaailmani on murrettu ja voimakkaasti maanläheinen. En pelkää tummiakaan sävyjä, ne luovat kodikkuutta ja pesämäisyyttä", Taina sanoo. Talossa on 6 huonetta, keittiö ja liiketilat, yhteensä 300 neliötä.
2 kommenttia