Yksityiselämän kolmannessa vaiheessa auki retkottavat kaapinovet ja lattialla lojuvat sukat eivät jaksa sen kummemmin kiinnostaa
Onko niin, että minäkin olen vakavasti hullaantunut kolmessa vaiheessa? Pätisikö rakkausmalli myös tavaranhimoon? pohdiskelee muotoilun asiantuntija Kaj Kalin.
Tässä kuussa onnittelen itseäni onnistuneesta kevätsiivouksesta. Keväällä sain kuin sainkin poistettua tarpeetonta tavaraa. Järjestelyhaluni nimittäin lopahtavat samaan tahtiin kuin päivät lyhenevät ja talvi tulee.
Joulusiivous on ehkä uskonnollisessa mielessä puhdistava rituaali, mutta kurjana kristittynä en jaksa kilvoitella pimeässä. Näinä päivinä keskityn riittäviin yöuniin. Mitä viihteeseen tulee, valitsen komedian ja romantiikan. Uutisten seuraaminen tyydyttää jännityksen ja draaman tarpeeni.
Jos voisin päättää Ylen ohjelmistosta, sensuroisin väkivaltaviihteen kokonaan. Muualla, kuten tiedämme, aggressiivista tarjontaa riittää.
Marraskuussa oloni on tunnepitoinen ja haaveellinen. Tämä vuodenaika ei ahdista vaan vapauttaa. Kun illat alkavat aikaisemmin, omaa aikaa tuntuu olevan enemmän. Nyt on sohvien, nojatuolien ja keittiöiden kulta-aika.
Patterikynttilä on turvallinen, mutta oikea kynttilä on valon ihme. Yhden kynttilän valaisema huone muuttuu fantasiaksi. Tervetuloa kylään Frodo, Harry ja Muumipeikko!
Fantasiat ja nojatuolissa makoilu palauttivat mieleeni niin sanotun kolmen rakkauden teorian ja myös tavarat, niin entiset kuin nykyiset. Niistäkin haaveilee ja niihinkin pettyy, kunnes löytää omansa. Onko niin, että minäkin olen vakavasti hullaantunut kolmessa vaiheessa? Pätisikö rakkausmalli myös tavaranhimoon?
Kulutukseen perustuvassa yhteiskunnassa ostokset ovat tunne-elämän jatke. Olen usein ostellut esineitä ihan samasta syystä kuin suklaata ja jäätelöä, lohduksi.
Mutta toisin kuin tavarat, ihmiset, edes keljuimmatkaan, eivät ole tarpeettomia. Aina oppii ja vahingosta (ehkä) viisastuu. Toinen ihminen on parempi peili kuin kännykän tuottama selfie.
Joten muistellaanpa... Ensin ihastuin koulussa, satujen ja seikkailujen tyyliin. Huomasiko Hän minut ja katsoiko ”sillä tavalla”? Mitä Hän ajattelee minusta? Taisin olla kuin tavara, joka haluaa tulla ostetuksi.
Seuraavaksi alkoi sen ainoan oikean etsintä – eli pettymysten ja itsesäälin aika. Sydän jahtasi tyylejä. Kaikkeen ei ollut varaa, enkä minäkään usein täyttänyt kriteerejä. Ulkonäöt ja käyttökokemukset pettivät.
Kakkosvaiheeseen jää helposti koukkuun pitkäksikin aikaa. Bulimian ja irtosuhteiden tavaraversio on komeroähky. Kun kaikkea on liikaa, mikään ei tunnu sen kummemmin miltään.
Kolmas vaihe on ylläri ja jysäri. Nyt suhde ei vastaa ennakko-odotuksia eikä romanttisia päiväunia. Voiko se mikään suhde ollakaan? Ilmeisesti, koska fiilis on vapaampi kuin sinkkuna. Tai edellisessä avioliitossa.
”Sohva tai muut tavarat ovat vain jotenkin ilmestyneet paikoilleen.”
Viimeisen ihastumis- ja rakastumisvaiheen koti ei ole enää tyylikäs lavastus. Se on tunnetila eikä näytös. Se ei perustu mainoksiin eikä vertailuun. Sohva tai muut tavarat ovat vain jotenkin ilmestyneet paikoilleen ja tuntuvat aina olleen missä sitten ovatkaan.
Jonkun mielestä puolison mukana seurannut taulu ei ole taidetta, mutta onhan se! Maalaus sisältää mieluisia muistoja ja tekee niistä yhteisiä.
Kolmosvaiheessa asiat ovat niin kuin ovat. Auki retkottavat kaapinovet ja lattialla lojuvat sukat eivät jaksa sen kummemmin kiinnostaa.
Yksityiselämän kolmannessa vaiheessa tuntee olevansa kuin viimeinen palapelistä puuttunut pala. Valmis kuva, olkoon vaikka tyypillinen maisema vuorineen ja laaksoineen. Tai Pariisi pinkissä iltavalaistuksessa. Tärkeintä on, että olo on yhteinen ja kodikas.
Muotoilun asiantuntija ja kriitikko Kaj Kalin havainnoi asumisen ja designmaailman ilmiöitä.
