Mikä on mielipaikkasi? Pääsetkö sinne, kun haluat? Toivottavasti se on lähellä. Oikeastaan ihan sama missä, kunhan saat olla siellä vain itsesi seurassa. Enkä tarkoita vessaa tai kylppäriä. Nyt ei puhuta myöskään pakohuoneista vaan hyvällä omallatunnolla lekottelusta. Se nimittäin on harvinainen, ellei suorastaan uhanalainen taito.
Todetaanpa tämäkin heti: en tarkoita laitteisiin liittyvää rentoutumista enkä fysioterapeuttia, en edes kampaajaa. Hemmotteluhoidot ovat jees, mutta niissä on yksi liikaa. Etkä se ole sinä.
Tiedänkö edes, mitä on joutenolo? Miten ollaan jouten? Se ei tarkoita vapaa-ajan viettoa eikä aktiivista koko perheen laatuaikaa. Osaanko olla tekemättä mitään? Ihan vapaaehtoisesti, ilman huonoa omaatuntoa? Annanko itselleni luvan?
Yritän. Vaikeaa on. Viimeksi kun yritin olla vaan, turvaetäisyydellä kännykästä ja muista laitteista, huomasin, että ikkunat kaipaavat pesua ja katossa on musta viiru. Hyvästi rentous ja henkinen tasapaino. Entä mitä kaikkea olin luvannut – ja kenelle? Entä sähkölaskun viimeinen maksupäivä?
Sitten kaukaa haudan takaa puhui isoäiti: onko laiskamato purrut? Se siitä! Olin täynnä syyllisyydentuntoa ja tunsin olevani vätys. Aloin imuroida. Täytin pesukoneen. Pesin vessan.
Ai että helpotti! Olin tehnyt jotain hyödyllistä. Eipä mennyt koko päivä Pelastusarmeijalle, kuten isä olisi todennut. Peilistä katsoi Kunnon Kansalainen.
Miksi omatuntoni nalkuttaa työhön, suorittamiseen ja pärjäämiseen liittyvissä kysymyksissä? Ei niinkään ilmastokatastrofiin tai aseistautumiseen liittyvissä uhkissa. Omatuntoni on pikkumainen pomo.
Uskallanko päästää irti ja olla jouten? Pystynkö uppoutumaan lukemiseen? Kuinka kauan ja milloin viimeksi olen viihtynyt ystävieni kanssa muuten vaan, epämuodollisesti, rooleja vetämättä?
Riittämättömyyden tunne on sisäistettyä orjuutta. Miksi minun pitäisi aina jaksaa? Miksi itserakkaus kuulostaa moitteelta?
En pysty ostamaan lippuja enkä matkoja etukäteen. Sateenvarjoakaan en ota mukaan ”varmuuden vuoksi”.
Yritän harjoitella leppoisuuden ja rentouden taitoja: keskittyä sellaiseen, jota kukaan ei vaadi ja josta muut eivät tiedä mitään. Kiitos paljon, viihdeyhteiskunta, mutta tämä kuluttaja aikoo pitää lomaa!
Kesä on hyvä aika harjoitella kapinaa. Etsin ilmaisia iloja. Jos jostakin, nyt on pulaa rauhasta, keskittymisestä ja tasapainosta. Osaanko enää edes olla ystävällinen vai olenko non stop -ärtynyt? Reagoinko vieraiden mielipiteisiin kiukulla? Katsonko bussin ikkunasta puita vai selaanko somea ja nettikaupan tarjontaa?
Aina on vapaus valita. Vähän mutta hyvää – vai kaikki tänne mulle heti? Harva osaa enää sanoa, mitä joutoaika merkitsee. Joutenolo on kulutuksen vastakohta eikä tuotannon jatke. Vapaa-aika koukuttaa ja tarjoilee ärsykkeitä. Joutoaika taas tarjoaa tilaisuuden kokea jotakin jonakin, sellaisenaan, omana itsenään.
Vetäytymisen ja hiljaisuuden taidot ovat nykyisin hakusessa. Kun pääsen avuttomuuden ja pärjäämättömyyden tunteesta, en pelkää. Rohkeus rentouttaa.
Nyt aion tuijotella näkymiä tekemättä mitään algoritmien ja somen komennossa. Kytkeydyn irti (seuraa kaksi rumaa ja myrkyllistä sanaa) toiminnanohjausjärjestelmistä ja ansaintalogiikasta.
En jaksa olla virittynyt. Vaurastun päikkäreillä. Päivetyn sopivasti mutta en päivity. Tekemiseni perustukoon aurinkoon eikä sähkönjakeluun.
