Avotakka

"Puhumme luonnonkauneudesta mutta emme kodinkauneudesta – johtuuko se kateuden pelosta?" kysyy Kaj Kalin

"Puhumme luonnonkauneudesta mutta emme kodinkauneudesta – johtuuko se kateuden pelosta?" kysyy Kaj Kalin
Eikö kotinsa kauneudesta, saati sen upeudesta, puhuva kuulostakin jotenkin… leuhkalta? kirjoittaa Avotakan kolumnisti Kaj Kalin.
Julkaistu: 1.4.2021
Mitä ovat kodin arvot? Kun poliitikot ja papit puhuvat arvoista, puheissa toistuvat kodin lisäksi isänmaa ja uskonto.
Itse uskon, että lapsuuden hyvät kotikokemukset ovat luja perusta aikuisiän maailman­katsomuksille, olipa sitten poliittisesti tai uskonnollisesti sitoutunut tyyppi tai ei.
Aisteja aktivoivan sisustuksen hyvä muistisääntö on tämä: mahdollisimman paljon puuta, minimaalisesti muovia.
Kaikki alkaa kodista. Yhteiskunnat ja ihmissuhteet on rakennettu kotien perustalle.
Koti, aivan kuten luonto, on aisteihin vaikuttava ympäristö. Olisi hyvä, jos koti vetoaisi asukkaisiinsa kuten luonto. Olisi riittävästi nähtävää, kuultavaa, kosketeltavaa, haistettavaa ja maistettavaa. Toisin sanoen vaihtelevia ja aisteihin vetoavia yksityiskohtia.
Aisteja aktivoivan sisustuksen hyvä muistisääntö on tämä: mahdollisimman paljon puuta, minimaalisesti muovia. Itse en ole koskenut muoviastioihin ainakaan sataan vuoteen. Eli en muista, milloin. Muoviin pakattua ruokaa on mahdoton välttää, mutta yritän silti. Ja miten ihmeessä lasten lelut ovat yhä vain muovisia?
Missä tahansa ympäristössä elämme, sulaudumme siihen täysillä, huomaamatta. Aistit reagoivat ympäristöihin. Silti välillä tekee hyvää vaihtaa maisemaa tai näkymää.
Tutun huoneen tai nurkkauksen voi ajatella uusiksi. Itse piristyin parista uudesta viher­kasvista ja niitä varten hankitusta kasvivalosta. Uusi matto tekee ihmeitä. Tai tutun tee- tai kahvimukin vaihto toiseen. Talvella juon kahvini tulipunaisesta mukista. Valoisana aikana on valkoisen vuoro. Pienet asiat muuttuvat talviaikaan suuriksi. Ehkä tässä on skandinaavisen kodikkuuden salaisuus?
Onneksi kaikki eivät noudata onnensa kätkemisen vaatimusta.
Olemme tottuneet puhumaan luonnonkauneudesta. Mutta emme puhu kodinkauneudesta. Miksi? Onko se niin sanottua suomalaista vaatimattomuutta? Tai kateuden pelkoa? Eikö kotinsa kauneudesta, saati sen upeudesta, puhuva kuulostakin jotenkin… leuhkalta?
Kodin kotoperäisiin perusarvoihin näyttäisivät kuuluvan vaatimattomuus ja tavallisuus. Kodin uusista hankinnoista kerrotaan harvoille ja valituille. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön, kirjoitti kansallisrunoilijamme Eino Leino.
Mistään ei voi päätellä, onko naapurini voittanut lotossa päävoiton. Ulospäin ei saa näkyä mitään. Yleisin tyyli on nimeltään Normi.
Onneksi kaikki eivät noudata onnensa kätkemisen vaatimusta. Ilman heitä en voisi Avotakan sivuillakaan nähdä ainuttakaan kaunista, persoonallista ja muutoksiin rohkaisevaa kotia.
Voisiko rento sydämellisyys olla kodin vähemmälle huomiolle jäänyt arvo?
Asuntobisnes ei ujostele yhdistää kotia ja arvon käsitettä. Puhutaan arvoasunnoista ja arvokkaista asuinalueista. Mikä on arvoasunnon vastakohta? Kiinteistönvälittäjien kielessä arvokas on kalliin salasana.
Minulle puhe asunnon tai kiinteistön arvokkuudesta tuo mieleen kartanot ja herraskaisen väen kimurantit käytöstavat. Neliöhinnat ovat yhteiskunnallisen luokittelun väline.
Kokemuksesta voin varmuudella ja tylysti todeta, että unettavimmat elämäni aikana tapaamani ihmiset ovat olleet useammin rikkaita kuin kuun lopussa eurojaan venyttäviä sinnittelijöitä.
Osingoilla sisustetut kodit ovat tuntuneet julkisilta. Taiteilijaystävien kodeissa ja työhuoneissa olen tuntenut olevani oman kotini laajennetuissa versioissa. Voisiko rento sydämellisyys olla kodin vähemmälle huomiolle jäänyt arvo?
Kodikkuus ei ole hetken mieltymys vaan pysyvämpi päämäärä. Ajattelu voi laajeta oman kodin huoneista koskemaan myös yhteistä kotiplaneettaamme.
Kirjoittaja on muotoilun asian­tuntija ja kriitikko, joka havainnoi asumisen ja designmaailman ilmiöitä.
Kommentoi »