Porvarillinen edustuselämä ei ehkä sittenkään ole ihmiskuntaa yhdistävä unelma
Kaikki perustuu kotiin, sekä fyysisesti että henkisesti. Kun koti on valmis, voi asuminen alkaa. Se taas syntyy toiveista, tavoista ja rituaaleista, kirjoittaa muotoilun asiantuntija Kaj Kalin.
Maailma on epävakainen. Missä muualla, ellen kotona, voisin edes kuvitella olevani rauhassa? Määritelläänpä koti miten tahansa, se on tila, johon toivon saavani palata maailmalta.
Koti on lempeiden olosuhteiden kokonaisuus. Jospa kodin tunne perustuukin tunnemuistoihin? Ehkä elämän perimmäiseen paikkaan eli äidin syliin?
Omasta mielestäni koti ei ole esiteltävä esine- ja tavarakokoelma vaan siellä asuvien tarpeisiin suunniteltu pikkupesien kennosto. Ruukkukasveja, koiria ja kissoja unohtamatta.
Kotiolot muodostuvat arjen rutiineista. Lapsiperheen arkea eniten helpottava käytäntö on laittaa tavarat takaisin omille paikoilleen. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta aina voi yrittää.
Ystäväni odottaa hetkeä, kun lapset ovat lähteneet kouluun ja puoliso töihin. Ennen omien töidensä alkua hänellä on jopa kaksi tuntia omaa aikaa. Onneksi työpaikka tarjoaa joustavat työajat.
Kun muu perhe on poissa, hän keittää vahvat kahvit, tummaa paahtoa, ja nauttii hiljaisuudesta pitkän kaavan mukaan. Kaiken kruunaa jokin edellispäivänä hankittu – ja vain itselle tarkoitettu – pikku herkku. Ehkä rapea croissant ja mansikkahillo? Mitä jos lukisi luvun tai pari kotimaisesta uutuuskirjasta, kun sen ulkoasu ja nimikin ovat niin houkuttelevia: Rusetti!
Ystäväni kännykkä on toisessa huoneessa, käsilaukussa ja äänettömällä. Miksi ihmeessä joka hetki pitäisi olla valmiina vastaamaan ja olemaan jotain mieltä? Milloin elämä muuttui 24/7-päivystykseksi?
Kaikessa rauhassa ja ihan itsekseen oleminen omassa kodissa, myös iltaisin, on ystäväni mukaan itsestäänselvyys.
Kesti kauan, ennen kuin vapauduin kotiin liitetyistä ”naisellisina” pidetyistä ominaisuuksista, hän totesi. En ole hengetär enkä keiju vaan ihminen. Vaimon ja äidin roolista pidän lomaa, jos siltä tuntuu.
Eivätkö oman elämäni aarteet ole tällaisia pikku irtiottoja, joilla ei ole minkäänlaista yhteiskunnallista arvostusta? hän jatkoi. Tärkeintä on, että ne ovat lähtöisin minusta eivätkä perustu muiden kuvitelmiin. Tai ”palvelutarjontaan”, mikä äklö sana! hän huokaisi.
”Koti on sisälleni karttuva mielentila. Miksi en sisustaisi sitä parhaalla mahdollisella tavalla?”
Joskus uskottiin elämäntyyleihin. Eipä uskota enää. Nyt pohdiskellaan elämäntapoja.
Porvarillinen edustuselämä ei ehkä sittenkään ole ihmiskuntaa yhdistävä unelma. Sitä yksinkertaisempi ja sisällöltään rikkaampi elämäntapakin riittää.
Pitkäaikaisimpia ystäviäni yhdistää se, että he ovat uskaltaneet rikkoa odotuksia, yleensä valmiita roolimalleja, tavoin tai toisin.
Kukaan heistä ei ole someriippuvainen. Muuten he ovat kaikki ihan tavallisia, omillaan toimeentulevia, suurisydämisiä ja rakastettavia kansalaisia: sinkkuja, äitejä, isiä ja leskiä. Kukaan heistä ei ole mediaseksikäs eikä kiukuttele digialustoilla. Toivoa siis on.
Kuvitteellisten kotien ja onnen mallien katselu on silti yhä kivaa puuhaa, ainakin minusta. Ihannetalojen, puutarhojen ja unelmahuoneiden näkeminen on kuin jatkoa lapsuuden mielikuvitusleikeille. Hyvin siivottujen kotien ihanuuksista voi napsia piristäviä ideoita, vaikka seinän värin tai makuuhuoneen ilmaa puhdistavan ruukkukasvin.
On kahdenlaisia tunteita: a) purkitettuja ja b) itse tehtyjä. Pikatunteet ovat yleensä kuluttajan reaktioita, lööppejä ja viihdettä. Parhaimmat ja kestävimmät, siis omat tunteeni, perustuvat hyviin yöuniin, hyviin aterioihin, luontoon ja haluuni kiintyä.
Koti on sisälleni karttuva mielentila. Miksi en sisustaisi sitä parhaalla mahdollisella tavalla?
Kaj Kalin on muotoilun asiantuntija ja kriitikko, joka havainnoi asumisen ja designmaailman ilmiöitä.
