Esittelykuntoon stailatut asunnot tarjoilevat valkaistua elämäntyyliä, jota en tunnista
Asuinpaikat vaikuttavat meihin enemmän kuin uskoisi. Osoitteilla on merkitystä, ja maailmankuva muodostuu asunnon ikkunanäkymistä, kirjoittaa muotoilun asiantuntija Kaj Kalin.
Millaista elämää olet elänyt tai elät? Jokainen meistä painottaa erilaisia asioita. Vastaus taitaa olla sekoitus rakkauksia ja pettymyksiä, lapsia, lemmikkejä, työelämää ja lomamatkoja.
Olisi helpompi vastata, jos pitäisi laatia lista asunnoista, joissa on tähän mennessä asunut tai asustellut. Asuinpaikat ja suojat vaikuttavat meihin enemmän kuin uskoisi.
Ehkä elämäkerrat pitäisi kirjoittaa postiosoitteiden mukaisessa järjestyksessä? Elämäntarina alkaisi lapsuudenkodista. Toivoa sopii, ettei kertomus pääty laitossängyn yksinäisyyteen ja märkiin vaippoihin.
Parhaimmillaan asunto on koti. Kodikkuus on turvallisuuden ja läsnäolon tunnetta – ainakin haaveissa. Kerro, millaisesta asunnosta uneksit, niin tiedän, millainen olet.
Asumisen tunne on persoonallisuutta muokkaava mielentila. Maailmankuva muodostuu itse kunkin asunnon ikkunanäkymistä. Osoitteilla on merkitystä, perustuivatpa ne sitten pakkoon tai vapaaehtoisuuteen. Pahimmassa tapauksessa asunto on vain asumus.
Toisinaan saa seurata läheltä, miltä hyvän ellei suorastaan ihanan elämän kuvittelu muiden kasvoilla näyttää.
Pidän asuntoesittelyistä ehkä enemmän kuin minkään muun tyyppisistä näyttelyistä. Syystä tai toisesta tunnen oloni vaivautuneeksi, jos myytävässä asunnossa yhä asutaan. Katselen mieluummin sisustuslehtien aukeamia kuin muiden kaappeja ja kylppärien hyllyjä.
Esittelykuntoon stailatut asunnot tarjoilevat valkaistua elämäntyyliä, jota en tunnista. Orkidea lasipöydällä tai tyyny, jossa lukee Home Sweet Home, laukaisevat paniikin. Pakenen, jos keittiön marmoritasolla on samppanjapullo. Myös sohvankulmalle rennosti heitetty torkkupeitto hirvittää. Kirjahyllyttömyys haiskahtaa aliarvioinnilta.
Parhaita ovat tyhjät asunnot ja ensiostajat. Rakennus voi olla uusi tai vanha. Silloin tarkkailen yhtä paljon yleisöä kuin asuntoa.
Toisinaan saa seurata läheltä, miltä hyvän ellei suorastaan ihanan elämän kuvittelu muiden kasvoilla näyttää. Saman ilmeen olen nähnyt kuvataiteilijoiden kasvoilla tyhjien ja valmiiksi pohjustettujen kankaiden edessä. Ilmeen voi bongata myös rooliinsa valmistautuvista näyttelijöistä.
Lapsia unohtamatta. Ajatelkaapa vaikka huomista syntymäpäiväänsä odottavan pikkuihmisen kasvoja.
Ehkä pitäisi muuttaa useammin? Kukapa ei haluaisi yrittää vielä uudelleen?
Asuntojen näytöissä paljastuvat myös sukupuoliroolit. Toinen kävelee huoneesta toiseen ja muistuttaa kotileikkiinsä uppoutunutta pikkulasta. Toinen tulee perässä ja koputtelee seiniä ja inttää tarkempaa tietoa kaupungin vuokratontista ja parkkipaikasta.
Parhaita ovat pariskunnat, jotka kävelevät huoneesta toiseen käsikkäin, sipisevät ja punastelevat. Kauneimmillaan elämä näyttää ensimmäisen yhteisen asunnon kuvittelulta.
Ulkopuolinen tarkkailija tietää heti, missä lapsi nukkuu ja aikuiset nauttivat aterioista – ja toisistaan.
Ehkä pitäisi muuttaa useammin? Kukapa ei haluaisi yrittää vielä uudelleen? Kurjat muistot jarruttavat elämää. Ne ovat kuin köliin karahtaneita kareja. Kipeä menneisyys näyttää usein riitaisalta kodilta.
Moni tuttu ja ystävä vaikuttaa olevan varma maustaan tai tyylistään. Itsestäni en olisi niinkään varma. Ruoat, joita lapsena inhosin tai nuorena ahmin, ovat nykyään herkkuja tai roskaruokaa.
Ajatus asunnosta toiseen kestävästä sisustusmausta ei ainakaan omalta osaltani ole pitänyt paikkaansa. Huonekaluista luopumiseen ja uusien hankintaan ovat vaikuttaneet valo, maisema ja meneillään olevien ihmissuhteiden laatu. Ihan kuin asuisin päiväkirjassa.
Kaj Kalin on muotoilun asiantuntija ja kriitikko, joka havainnoi asumisen ja designmaailman ilmiöitä.
