Jutta Helenius häärää avarassa ja valoisassa keittiössä. Hän leipoo omaa bravuuriaan, sitruunakakkua.

– Tykkään leipoa myös suolaisia piirakoita ja laittaa ruokaa. Kestitsemme mielellämme vieraita, Jutta kertoo.

Kesällä Heleniusten mökillä tarjotaan savukalaa ja uusia perunoita, viileillä ilmoilla pasta-aterioita.

Jutta ja Sami löysivät talon melkein sattumalta. Kun se oli jo toiseen kertaan myynnissä, ystävä vinkkasi siitä Heleniuksille, jotka olivat etsineet mökkiä jo vuoden päivät. Rakennus hurmasi heidät ensi näkemältä.

– Aluksi etsimme jotakin mökkimäisempää, mutta kun astuimme tähän taloon, katsoimme toisiamme ja tiesimme, että se on meille oikea. Sitten asiat vain loksahtivat kohdalleen.

Haastava korona-aika oli herättänyt tanssija-tanssinopettajapari Jutassa ja Samissa kaipuun vapaa-ajanasunnosta, johon voisi päästä riittävän helposti Helsingin-kodista ja jossa voisi tehdä myös joitakin etätöitä oman firman pyörittämisessä.

– Tähän ammattiin kuuluvaa fyysistä työtähän ei tosin juuri voi tehdä etänä, sanoo Jutta naurahtaen.

Talo on luultavasti rakennettu noin vuonna 1910, vaikka sitä koskevia papereita ei ole löytynyt. Rakennusta on laajennettu 1940-luvulla, ja nyt siinä on kaksi kerrosta ja se on yhdistetty kunnallistekniikkaan.

Taloa lämmitetään osittain sähköllä ja osittain puulla. Keittiössä on sähkölieden lisäksi vanha puuhella, joka toimii tosin lähinnä lämmönlähteenä talvella. Talo kun on ympärivuotisessa käytössä.

Sami ei ole varsinaisesti keittiöihminen mutta on sen sijaan löytänyt talossa sisäisen ”remontti-Reiskansa”.

– Olen innostunut remontoinnista, se on tosi kivaa. Nyt minulla on elämäni ensimmäinen ruuvinväännin-porakone ja käsisirkkeli, hän kertoo ja hymyilee.

Työkaluille on ollut jo käyttöä. Sami on muun muassa kunnostanut kaverinsa kanssa yläkertaan kesähuoneen.

– Purimme lattiaa lukuun ottamatta lähes koko sisustuksen, joka tuoksui vähän tunkkaiselta. Katon ja seinät eristimme viiden senttimetrin kerroksella ekovillaa.

Samin verstaana toimii piharakennus, joka on entinen kanala. Aikoinaan talon piharakennuksissa oli kanojen lisäksi hevonen ja possuja.

Talolla on historiansa, josta Heleniukset eivät vielä tiedä kaikkea.

– Rakennus on pitkään ollut edesmenneen ja meille tuntemattoman Sylvin omistuksessa. Hän oli asunut täällä perheineen lähes koko ikänsä. Emme tiedä hänestä tai talon menneisyydestä vielä paljoakaan, mutta Sylvin tytär on luvannut käydä joskus kertomassa koko talon historian.

Vuonna 2012 talo siirtyi Sylvin perheeltä uudelle omistajalle, joka remontoi sitä paljon ja poisti esimerkiksi lattioilta muovimatot. Alta paljastuneet lankkulattiat on maalattu kauniin harmaiksi. Myös seinäpintoja oli uusittu ja tapetoitu rauhallisen sävyisiksi. Talo oli Heleniuksille muuttovalmis.

– Haluamme säilyttää vanhan talon tunnelman. Edellinen omistaja jätti taloon paljon meitä miellyttäneitä tavaroita, kuten valaisimia, räsymattoja ja verhoja. Yksi aarteista on Sylvin vanha senkki, joka on ollut talossa kuulemma aina, Jutta kertoo.

Heleniuksilla on vanhoja perintöhuonekaluja myös Helsingin-kodissaan, ja lisäksi he olivat ehtineet jo hankkia kaikenlaista kaunista mökkiäkin ajatellen. Tavarat ovat nyt löytäneet paikkansa.

– Makuuhuoneessa on huonekaluja, joita Samin äiti on perinyt tädiltään ja enoltaan. Tuvan komeus on Samin isoäidin vanha keinutuoli, Jutta kertoo.

Tummanpuhuvat pilvet väistyvät taivaalta, ja punainen hirsitalo hehkuu kauniina omenoita notkuvien puiden katveessa.

Taloa ympäröi lähes 4000 neliön suuruinen piha, jossa on omenapuita, viinimarja- ja karviaispensaita, runsaasti kukkivia syreenejä sekä perennoja. Jutta kertoo, että pihalla on aina jokin kasvi kukassa. Toistaiseksi hän on vasta yrittänyt tunnistaa ja säilyttää vanhoja perennoja. Siinä häntä on auttanut ystävä, joka on biologianopettaja.

– Kenties ensi kesänä saamme perustettua kasvimaan. Pihalla puuhailu on mukavaa vastapainoa työlle, Jutta sanoo.

Omenoita hän on kerännyt koritolkulla, ja myös herukat on säilötty.

– Olen tehnyt pullokaupalla viinimarjamehua karjalaisen isoäitini reseptillä.

Samille ovat langenneet nikkaroinnit ja muut kunnossapitotyöt sekä saunan lämmittäminen.

– Nikkarointini on toistaiseksi aika kevyttä, kuten tikkataulutelineen ja varastohyllyjen rakentamista, Sami kertoo.

Poutasäällä pari viettää paljon aikaa ulkona. Omenapuiden siimeksessä on kahvittelupaikka, johon on tuotu tuoleja, pöytä ja puinen sohva. Silmäniloa ja mukavuutta tuovat värikkäät tyynyt ja torkkuhuovat.

Talon alakerrassa sijaitsevat tupa, keittiö ja iso makuuhuone sekä kylpyhuone, vessa ja sauna. Yläkerrassa on vierashuoneena toimiva kesähuone ja toistaiseksi vielä rakentamaton oleskelutila. Siellä voi tosin jo nytkin kesällä mainiosti oleilla ja kuunnella sateen rauhoittavaa ropinaa.

– Olen laittanut sinne pienen lukusopen tuoleineen ja kirjakaappeineen. Siellä on myös riippumatto, johon passitan Samin joskus puoliväkisin. Hän haluaisi koko ajan touhuta jotakin, mutta olen melkeinpä vaatinut, että mökillä on oltava levollinen riippumattopäivä, Jutta sanoo nauraen.

Oleskelutila on vilpoinen myös kesähelteillä. Pilvisellä säällä ja etenkin syksyllä vintillä on sen verran viileää, että lukuisat lahjaksi saadut villasukat ovat ahkerassa käytössä.

– Itse en valitettavasti ole käsityöihminen, vaikka pidänkin taiteesta, kauniista esineistä ja tekstiileistä, Jutta kertoo.

Heleniuksilla on tapana käydä pitkillä iltakävelyillä, jotka kesällä keskeytyvät tuon tuosta Jutan sukeltaessa ojanpientareille. Jutta kerää mielellään kimppuja luonnonkukista ja koristaa niillä taloa.

Kävelylenkkien lisäksi Heleniukset käyvät mielellään uimassa. Merelle ja varsinkin heidän löytämälleen hienohiekkaiselle rannalle on sen verran matkaa, että se taittuu tavallisesti autolla.

Monien mahdollisuuksien keskellä heidän suurin ilonsa on kuitenkin talon tarjoama rauha ja hiljaisuus.

– Täällä on kiva puuhailla kaikenlaista, mutta mitään ei ole pakko tehdä, Jutta kuvaa.