
"Löysin brodeeramisen valmistuttuani valokuvaajaksi. Minusta tuntui, että tarvitsin harrastuksen, jossa voisin käyttää luovuuttani uudella tavalla. Halusin tehdä enemmän käsilläni. Aloitin ompelemalla vaatteita, mutta siirryin pian brodeeraukseen. Aluksi kirjoin käsin, mutta pian huomasin sen olevan tekniikkana minulle liian hidas.
Eräänä päivänä istuin ompelukoneeni ääreen ja kokeilin, mitä voisin sillä tehdä. Halusin keskittyä käyttöesineisiin, joten niin syntyi ensimmäinen kokoelmani ompelukoneella brodeerattuja tyynynpäällisiä, verhoja ja pöytä- ja lautasliinoja.
Parasta koneella kirjomisessa on se, että aloittaminen on helppoa. Aluksi käytin tavallista ompelukonetta, jolla peruuttaminen oli hankalaa. Nykyisin käytän vapaavarsikonetta, jolla voin piirtää kankaalle miten haluan.
Ompele on kuin kynän paperille jättämä jälki. Teen ompeleen vapaalla kädellä. Jokaisessa työssäni on omat onnekkaat onnettomuutensa. En pyri täydellisyyteen, vaan kädenjälki saa näkyä.
En yleensä tee tarkkoja luonnoksia etukäteen. Sen sijaan minulla on muistikirjoja, joihin piirrän jatkuvasti itseäni arjessa inspiroivia asioita ylös. Saatan palata muistikirjoihini vuosienkin kuluttua.
Luonto on innoittanut minua siitä lähtien kun aloitin valokuvaajana. Poimin Vårvind-kokoelmani mallit kolme kesää sitten tekemästäni kasviosta. Prässäsin ja kuivasin kasveja ja kokosin ne kirjaksi. Pieninkin kukkanen tai rikkaruoho on kaunis, jos vain pysähtyy rauhassa tutkimaan.
Luovuus ruokkii luovuutta. Jos kyllästyn valokuvaamiseen, alan broodeerata ja päinvastoin.
Hankin suurimman osan kirjomistani kankaista edullisesti kirpputoreilta. Erilaiset kierrätysmateriaalit inspiroivat minua. Värimaailmani on varsin mustavalkoinen, sillä valkoista ja mustaa pellava- ja puuvillakangasta on helpointa löytää.
En halua jäädä kiinni vain yhteen tyyliin tai tapaan tehdä. Uusin kokeiluni on maalata tekstiilivärillä kirjomani kankaan päälle. En vielä tiedä mitä kokeilustani seuraa.
Olen konekirjomisen myötä oppinut, ettei virheitä kannata pelätä. Kokeilut ja mokat ovat hyvästä. Jos odottaisin täydellistä ideaa ja täydellistä kangasta, saisin tuskin mitään aikaiseksi."
Julialla on Instagram-tili, jolta löytyy hänen tekstiilitöitään: @julialillqvist_design.