Kotivinkki

Julia Thurén ryhtyi vaatekapinaan: ”Voima-asuni säästää rahaa, aikaa ja luontoa”

Julia Thurén ryhtyi vaatekapinaan: ”Voima-asuni säästää rahaa, aikaa ja luontoa”
Julia Thurén huomasi, että vaatimukset ostaa uutta tulevat usein ulkoapäin. Hän alkoi kirjata ylös kuluttamiseen liittyviä älyttömyyksiä – ja huomasi säästävänsä sekä rahaa että aikaa.
Julkaistu: 13.10.2021

Ala-asteen viimeisillä luokilla ymmärsin, että ihmisen ei ole soveliasta pukeutua kahtena päivänä peräkkäin samoihin vaatteisiin. Aiemmin olin käyttänyt samaa paitaa niin pitkään, että siihen tuli tahra. Nyt tajusin, että muut luokan tytöt vaihtavat vaatteitaan päivittäin. Aloin itsekin tehdä niin.

Pikkuhiljaa pukeutumisesta rakentui hankala himmeli, jota olen noudattanut näihin päiviin saakka: Puen maanantaina töihin farkut ja paidan. Töiden jälkeen vaihdan kotivaatteet ja asetan puolipitoiset eli puhtaat mutta muille näytetyt vaatteet johonkin päin huonetta roikkumaan. Jostain käsittämättömästä syystä puolipitoista t-paitaa ei voi laittaa takaisin kaappiin. Tiistaina on ok käyttää samoja farkkuja, mutta paidan on syytä vaihtua. Keskiviikkona tai torstaina voin ottaa käyttöön maanantain vaatteet, tai jo tiistaina, mutta vain jos tapaan sinä päivänä eri ihmisiä kuin maanantaina. Koska muuten. Muuten mitä?

Vaikea sanoa, mutta näin olen käsittänyt, että ihmisen on syytä toimia. Takaraivossani on epämääräinen tieto siitä, että vaihtamatta vaatteitani näyttäytyisin muiden silmissä junttina. Epäkäytännölliseltähän se kuulostaa. Ja huvittavalta.

Jep. Luultavasti jonkun juhlavieraan silmät halvaantuisivat, jos ne näkisivät naisen päällä kahdesti saman leningin.

”Ei saa pukea kahta päivää peräkkäin samoja vaatteita” -sääntö puhuttaa myös seuraajiani Instagramissa. Pohjimmiltaan sääntö tarkoittaa sitä, että ihmisen pitää omistaa valtavasti vaatteita, mielellään koko ajan jotain uudenkarheaa.

Se ei kuitenkaan ole ainoa kirjoittamaton kuluttamiseen liittyvä sääntö. Kun kysyn Instagramissa lisää vastaavia, listasta tulee pitkä.

Tajuan, että monet säännöt liittyvät siihen, miten ihminen voi esittää kunnollista naista.

Pari esimerkkiä: ”Nainen ei voi käyttää samaa juhla-asua kahta kertaa peräkkäin. Ei varsinkaan, jos seuraavissa juhlissa on samoja vieraita”, kertoo yksi. Jep. Luultavasti jonkun juhlavieraan silmät halvaantuisivat, jos ne näkisivät naisen päällä kahdesti saman leningin.

”Aiheuttaa kummastusta, jos nainen ei omista jokaiseen kehon osaan omaa putelia. Jalat, keho, dekoltee, naama, silmänympärys ja kädet pitää rasvata omalla voiteellaan”, kertoo toinen. Mietin omaa putelikaappiani ja minua naurattaa. Joku nauraa matkalla pankkiin, kun minä ostelen erillistä jalka- ja käsirasvaa.

Sama pätee pesuaineisiin. Kylppärille, lattialle, keittiölle, uunille, tasoille, suihkulle, kaikille on myynnissä omansa. Ja ai niin, naiset ja miehet eivät voi käyttää samoja sampoita, deodorantteja tai hajuvesiä. Kuinka sopivaa, heteropariskunnan taloudessa kaikkea on ostettava kahdenlaiset.

Ihmettelen, miksi käsisaippuaa ei ole vielä suku­puolitettu. Ehkä joku keksii senkin pian, ja kassa kilahtaa!

Voimamekkoni tuo minulle rohkeutta. Olen treenannut kaksi vuotta haitarin soittoa, ja jos voisin, käyttäisin kaiken aikani siihen.

Kuluttamiseen liittyy valtavasti tällaisia normeja, joiden noudattaminen tekee elämästä vaivalloista – ja kallista. Mutta mikä normi oikeastaan on?

– Yksinkertaistettuna normilla tarkoitetaan yhteistä sosiaalista sääntöä, jonka noudattamista sanktioidaan positiivisin tai negatiivisin keinoin, sanoo taloussosiologi Erica Åberg, joka on tutkinut ulkonäköön liittyviä sosiaalisia normeja.

Yhteiskunnalliset tai sosiaaliset normit koskettavat kaikkia, eikä kukaan pysty pakenemaan niitä täysin. Normit liittyvät ennen kaikkea siihen, miten näyttäydymme ja käyttäydymme suhteessa muihin ihmisiin. Normin noudattamista voidaan palkita vaikkapa arvonannolla tai ystävyyssuhteella.

– Somessa palkitseminen voi tarkoittaa tykkäystä tai mukavaa kommenttia, Åberg sanoo.

Normin rikkomista voi seurata rangaistus, pahimmillaan sosiaalinen eristäminen. Normin tahattomasta rikkomisesta voi myös seurata häpeää.

Lähtökohtaisesti normi ei ole huono juttu, sillä ilman niitä elämä yhteisössä olisi aika hankalaa.

– Normit tekevät ihmisten käytöstä ennakoitavaksi, joten ne auttavat meitä toimimaan muiden kanssa, Åberg sanoo.

Jos päähän pälkähtää jokin kummallinen ajatus, vaikkapa tuntemattomalle huutaminen kadulla, normi estää meitä toimimasta näin impulsiivisesti. Normin rikkomista rankaistaan ennen kaikkea siksi, että se voi aiheuttaa hämmennystä muissa ihmisissä. Ongelma vain on se, että jotkut normit aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää.

Vielä 1970-luvulla valmisvaatteiden arvo onkin ollut suuri, toisin kuin nyt 2000-luvulla.

Kuka sitten keksi tiuhan vaatteidenvaihdon?

Pukeutumista ja kulutusta väitöskirjassaan tutkiva etnologi Tytti Lehtovaara kertoo, että usein normin syntymän takana on ollut jokin käytännön syy.

Esimerkiksi normi vaatteiden tiuhasta vaihtamisesta on melko uusi, sillä pesukoneet yleistyivät suomalaisissa kodeissa vasta 1960-luvulla. Pesukoneen yleistyminen taas lisäsi pyykin määrää, sillä koneen, keskuslämmityksen ja juoksevan veden myötä yleinen hygieniavaatimus nousi. Likaisiin hiuksiin ja hienhajuun suhtautuminen muuttui, eikä pelkkä vaatteiden tuuletus enää riittänyt.

– Vaatteilla on myös osoitettu ja osoitetaan edelleen kunnioitusta toisia kohtaan, Lehtovaara sanoo.

Ymmärrän tämän. Minäkin pukeudun ystävän häihin kauniisti osaksi siksi, että haluan osoittaa hääparille tilaisuuden juhlavan luonteen.

– Pukeutumisvalinnoissa näkyy edelleen se, että mitä enemmän ja mitä erilaisempia vaatteita on, sitä varakkaammaksi me miellämme toisen ihmisen, Lehtovaara sanoo.

Vielä 1970-luvulla valmisvaatteiden arvo onkin ollut suuri, toisin kuin nyt 2000-luvulla. Moni nainen valmisti vielä 1970-luvullakin itse perheen ja lähipiirin vaatteet, koska valmisvaatteet olivat liian kalliita kaupassa ja toisaalta kauppojen valikoima oli vielä hyvin niukka.

Nykyään vaatteita saa halvalla, mutta moni yhdistää silti asujen paljouden varakkuuteen.

Ihmisiltä kuitenkin odotetaan uusia vaatteita. Linnan juhlissa, elokuvien ensi-illoissa ja muissa tapahtumissa naisilta kysytään usein, mistä vaate on – olettaen, että asu on uusi. Kun Angela Merkel pukeutuu samaan jakkuun monta kertaa, se yltää otsikoihin.

Kun tyttäreni täytti kaksi vuotta, se oli juhlan (ja juhlamekon) paikka

Pukeudun mieluusti juhlavasti tilanteen, kuten juhlien tai työn niin vaatiessa, mutta en haluaisi aina ostaa tilaisuutta uutta mekkoa. Olenkin päättänyt, etten osta.

Kun kerron tästä tutuille, minua neuvotaan hankkimaan kausikortti vaatelainaamoon. Silloin ei tarvitse ostaa uusia vaatteita. Toimii joillekin, mutta omassa arjessa tuntuu raskaalta käydä hakemassa mekko lainaamosta, käyttää sitä puhujakeikalla tai juhlissa, pestä se ja palauttaa.

Toisaalta ymmärrän, miksi ihmiset tekevät näin. Uudessa ja muodikkaassa vaatteessa olo tuntuu itse­varmemmalta, mikä taas auttaa esiintymisessä.

Alan miettiä, saanko itselleni aikaiseksi saman tunteen, jos esiinnyn aina samassa Marimekon raitamekossa, jonka ostin neljä vuotta sitten. Alan harjoitella ja yritän kääntää ajatteluani: kun pidän mekkoa, meneillään on juhlallinen hetki. Se on voima-asuni, jonka tiedän näyttävän ylläni kivalta. Säästän rahaa ja aikaa, kun en joudu miettimään asua joka kerta uudelleen.

Lisäksi ajattelen, että salainen yhden naisen vaatekapinani on myös poliittinen viesti ekologisuuden ja tasa-arvon puolesta.

Maailman talousfoorumin arvion mukaan vuonna 2014 ihmiset ostivat yli 60 prosenttia enemmän vaatteita kuin vuonna 2000. En ala nyt jauhaa siitä, mitä tämä tekee planeetalle, kyllä te tiedätte.

Mitä tulee tasa-arvoon, niin miehiltä ei odoteta samanlaista asujen vaihtamista. Steve Jobsin musta poolo muuttui aikanaan tyylikkääksi tavaramerkiksi. Barack Obamasta taas opittiin Vanity Fairin haastattelussa, ettei hän halua käyttää energiaa vaatteiden valintaan. Hän ottaa aamulla rekistä ensimmäisen sinisen tai harmaan puvun sitä miettimättä. Miehillä on parempaakin ajateltavaa.

No mutta. Niin on minullakin.

Minua harmittaa, että valkoiselle kauluspaidalleni tipahti meikkivoidetta, joka ei millään lähde irti. Yksi pikku tahra, ja koko paita on käyttökelvoton. Älytöntä!

Normien kyseenalaistaminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen asia juuri siksi, että siitä voi seurata rangaistus.

– Ulkonäkönormien rikkominen on huomattavasti helpompaa, mikäli ihmisellä on muitakin resursseja, Erica Åberg sanoo.

Jos on vaikkapa valkoinen, hyväihoinen, hoikka tai muuten etuoikeutettu, on mahdollista rikkoa normia ilman, että siitä tulee kohtuutonta rangaistusta. Auttaa myös, jos on valtaa, rahaa tai vahva asema yhteiskunnallisesti.

Nyt ei puhuta enää samaan mekkoon pukeutumisesta vaan siitä, että tekee näkyvästi asioita eri tavoin kuin muut.

Vaatteissa esimerkiksi ehjyys- ja puhtausnormeja on vaikea rikkoa. Uutisankkureilla ei saa koskaan olla jakkua, josta on parsittu näkyvällä paikalla reikä – vaikka vaatteen perimmäinen tarkoitus täyttyisi edelleen. Minua harmittaa, että valkoiselle kauluspaidalleni tipahti meikkivoidetta, joka ei millään lähde irti. Yksi pikku tahra, ja koko paita on käyttökelvoton. Älytöntä!

Perusarjessa sanktio ei ole tietenkään suuri. Ystävät saattaisivat vain huomautella, että hei, sinulla on tahra tuossa. Sen sijaan jos menisin tahraisessa paidassa työhaastatteluun, voi olla, että sotkuinen ulko­näkö estäisi minua saamasta työtä.

Lempimekko ylle ja birkkarit kattoon, tää ilta on meidän! Julia Thurénin tietokirja Kaikki kuluttamisesta – Näin opin käyttämään rahojani paremmin ilmestyi syksyllä 2021.

Ketkä kuluttamisen älyttömiä normeja sitten voisivat rikkoa? Ne, jotka ovat hyvässä asemassa. Jenni Haukio, joka pukeutuu Linnan juhliin samassa asussa (suuret aplodit!), työpaikkojen pomot, julkkikset. Ihmiset, joilla ei ole niin paljon menetettävää. Ehkä minäkin olen sellainen.

Huomaan myös, että korona-aika on myllyttänyt normeja. Kun on nähnyt asiakkaita, esihenkilöitä ja kollegoita samoissa kotivaatteissaan Zoom-palavereissa päivästä toiseen, ei enää yhdistä asiantuntijuutta niin paljon siihen, miten kukakin on pukeutunut.

Yhden naisen kulutuskapinani ei tietenkään vielä muuta sitä, että meitä kannustetaan koko ajan kuluttamaan lisää. Koronan päättyessä oikein hekumoidaan sillä, että kulutuspadot murtuvat ja kansantalous saadaan kuluttamalla nousuun. Kun kaikkialla kehotetaan ostamaan lisää ja enemmän, on vaikea uida vastavirtaan. Eikä yksilön voi odottaakaan saavan aikaan suurta muutosta.

Mutta ehkäpä jos tarpeeksi monet alkavat tiedostaa vanhentuneiden normien olemassaolon ja kyseenalaistaa niitä, jotain saattaakin nytkähtää liikkeelle.

Ja vaikka itse hankkisi uuden koltun jokaisiin juhliin, niin ainakin voi ajatella suopeasti meistä, jotka emme niin tee.

1 kommentti