Häälahja, valmistujaislahja tai merkkipäivälahja – Aalto-maljakko on kaikille suomalaisille tuttu. Viime vuonna se äänestettiin satavuotiaan Suomen rakastetuimmaksi designesineeksi.

Alvar Aalto suunnitteli maljakon Karhula-Iittalan lasitehtaiden järjestämään suunnittelukilpailuun vuonna 1936. Alkuperäistä luonnossarjaa Aalto kutsui nimellä Eskimoerindens skinnbuxa, eli eskimonaisen nahkahousut.

Maljakko voitti kisan, ja se esiteltiin vuonna 1937 useassa koossa, mallissa ja värissä Pariisin maailmannäyttelyssä. Samaan aikaan maljakot ilmestyivät myös ravintola Savoyhin, jonka sisustuksen Aalto suunnitteli. Tästä juontaa vaasin lempinimi Savoy-maljakko.

"Maljakoiden kysyntä ei ollut suurta. 1930-luvulla niitä pidettiin liian pelkistettyinä. Menekki oli huono, mutta jonkin verran maljakoita tilattiin ulkomaille", designasiantuntija Anna Rosenius Bukowskis-huutokauppatalosta kertoo.

Alkuperäiset maljakot olivat väreiltään kirkkaita, savunvärisiä, vaaleansinisiä, vihreitä ja rionruskeita. Niitä puhallettiin Karhulassa puumuotteihin ja myytiin Artekissa vain tilauksesta. Aalto-maljakon kaikille tuttu niin sanottu perusmalli oli sarjanumeroltaan tuolloin 9750.

Nyt nämä 1930-luvun harvinaiset maljakot ovat erityisen kuumaa tavaraa. Viime keväänä Bukowskisilla huutokaupattiin puumuottiin puhallettu maljakko yli 40 000 eurolla. Se oli 9750-mallia hieman suurempi, noin 20 senttiä korkea malja. Muutkin saman aikakauden maljakot ovat nousseet tuhansiin euroihin. Harvinaisuus ja suuri koko nostavat hintaa.

Harvinaisuus ja suuri koko nostavat hintaa. Kun puhutaan perusmallisesta Aalto-maljakosta, erityisesti keräilijöiden himoitsema on niin sanottu lehtimiesmaljakko, jota tehtiin 50–70 kappaleen erä lahjaksi Karhulan tehtaan 50-vuotisjuhlassa vierailleille toimittajille. Sen tunnistaa pohjassa olevasta Karhula-signeerauksesta ja yksinkertaisesta muodosta, jossa on vähemmän poimuja. Maljakko oli eräänlainen halpaversio, sillä yksinkertainen muoto oli helpompi valmistaa ja lasilaatu oli edullista talouslasia, josta ei ollut poistettu rautapitoisesta hiekasta johtuvaa värivirhettä.

Tarina kertoo, ettei maljakko tehnyt aikanaan vaikutusta toimittajiin, joista osa jopa heitti Aalto-vaasinsa junan ikkunasta matkalla takaisin Helsinkiin. Totta tai ei, Aallon vaaseista ei aikanaan liiemmin kirjoiteltu toisin kuin Aallon huonekaluista. Nyt lehtimiesmaljakko on arvossaan: huhtikuussa 2017 sellainen myytiin Bukowskisilla 17 400 eurolla.

Sotien aikana maljakoita valmistettiin vain satunnaisesti, mutta vuoden 1946 jälkeen tuotanto käynnistyi jälleen. Vuonna 1949 tuotanto siirtyi Iittalaan, ja vuonna 1954 valmistustekniikka vaihtui puumuotista rautamuottiin. Iittalassa valmistetuissa maljakoissa sarjanumero on 3030.

1950-luvun jälkeen valmistetut Aalto-maljakot eivät ole yhtä arvokkaita kuin Karhulassa valmistetut. Niiden hinta nousee nykyään joihinkin satasiin. Tummanvihreä väri on tällä hetkellä keräilijöiden keskuudessa halutumpi kuin muut värit. Esimerkiksi 1950-luvun 15 senttiä korkeasta tummanvihreästä Aalto-maljakosta maksetaan Roseniuksen arvion mukaan noin 500–700 euroa, kirkkaista noin 100–200 euroa.

Vaikka Aalto-maljakko on tuttu, sen tunnistaminen ei ole ihan helppoa. Maljakkoa tehtiin aluksi vain pieniä eriä, eikä niitä juurikaan signeerattu systemaattisesti ennen 1950-lukua.

Jos epäilee omistavansa vanhan, arvokkaan Aalto-vaasin, kannattaa se tunnistuttaa designlasiin erikoistuneella asiantuntijalla.

"1930-luvun Aalto-maljakoita löytyy vielä yksityishenkilöiltä", uskoo Rosenius.

Aalto-maljakon menekki oli pitkään nihkeää, kunnes sen suosio nousi 1980-luvulla. Iittala teki vuonna 1986 maljakon 50-vuotisjuhlavuonna 8 000 kappaleen erikoiserän tummanvihreää maljakkoa, jonka pohjassa on merkintä 1936–1986 Iittala. Näistä maljakoista voi Roseniuksen arvion mukaan saada nykyään noin 200–300 euroa.

60-vuotisjuhlamalli vuonna 1996 oli puolestaan puumuottiin puhallettu rionruskea maljakko, joista maksetaan nykyään noin 100–200 euroa.

Vaikka harvinaisemmista maljakoista voi saada huimia summia, eivät uudemmat vaasit ole kovinkaan arvokkaita. Esimerkiksi Bukowskis ei ota enää 2000-luvun Aalto-maljakoita myyntiin. Vertailun vuoksi uusi Aalto-maljakko maksaa 135 euroa. Uusi karpalonpunainen maljakko on värin valmistustavan vuoksi kalliimpi ja se maksaa 269 euroa.

"Nykyään on olemassa myös tuikkukippoja ja muita tuotteita, jotka eivät ole enää Aallon mittojen mukaan tehtyjä", Rosenius huomauttaa.

Korkeus. Vanhimmat ja arvokkaimmat 1930-luvulla tehdyt Aalto-vaasit ovat 14 senttiä korkeita. 1950-luvulla valmistetut ovat noin 15-senttisiä ja vuoden 1957 jälkeen valmistetut 16 senttiä korkeita.

Saumat. Ensimmäisissä, Karhulassa puumuottiin valmistetuissa maljakoissa ei ole saumoja lainkaan. Vuoden 1949 jälkeen tehdyissä rautamuottiin valmistetuissa maljakoissa on saumat kulmissa, mutta myös rautamuottiin puhallettujen maljakoiden pystyharjanteita voi olla vaikea erottaa. Uusissa maljakoissa sauma on pohjassa. Puumuottia on käytetty silloin tällöin vielä rautamuottiaikanakin, joten se ei yksinomaan riitä määrittämään maljakon ikää.

Pinta. Vanhimmat ja arvokkaimmat Aalto-maljakot on puhallettu leppäpuumuottiin. Niiden vedenpintaa muistuttava lasi on hieman röpelöinen ja seinämät ovat eripaksuisia. Maljakossa voi olla korkeuseroja.

Signeeraus. Aalto-maljakoita alettiin signeerata vuoden 1949 jälkeen. Systemaattiseksi signeeraus muuttui vasta 1953, kun Aalto-maljakko alettiin valmistaa sarjatuotantona. Poikkeuksiakin on. Joitakin kappaleita tai tilauseriä signeerattiin jo aiemmin. Arvokkaiden lehtimiesmaljojen pohjassa lukee Karhula. Signeerauksia on tehty aikojen kuluessa eri tekniikoilla timanttiterästä pyörivään terään ja hiekkapuhallukseen, joka alkoi 1980-luvun alussa. Vuodesta 2005 vaasit on signeerattu laserilla.

Sarjanumero. Aalto-maljakon kaikille tuttu ns. perusmalli oli aluksi sarjanumeroltaan 9750. Kun tuotanto siirrettiin Karhulasta Iittalaan, sarjanumeroksi muuttui 3030. Numero on yhä sama. Aalto-vaasista on olemassa ainakin 12 eri mallia.

Iittalan tarra. Tarran suunnitteli Timo Sarpaneva alun perin omaan lasisarjaansa vuonna 1956, mutta se tuli käyttöön myös muihin Iittalan laseihin. Tarran ulkonäkö on muuttunut vuosikymmenten mittaan. Katso eri vuosikymmenten tarraesimerkit Tavarakeitaan sivuilta.

Lähteet: Designasiantuntija Anna Rosenius Bukowskisilta, Riihimäen lasimuseon intendentti Kaisa Koivisto ja Igor Herlerin artikkeli Alvar Aallon lasitaiteen ensimmäinen aalto kirjassa Suomalaisen lasin vuosikirja 2017 (Suomen lasimuseon ystävät ry, 2017).