Helsingin Kalliossa korkean kivitalon kellarikerroksessa Joonas Salo surruttaa porakoneen näköisellä laitteella kehikkoon pingotettuun kankaaseen. Villalanka juoksee laitteen läpi, ja kankaalle syntyy veto kerrallaan tuftattu ryijy.

– Jos asiakas nyt tilaisi ryijyn, voisin toimittaa sen kolmen neljän kuukauden päästä. Työn tekeminen ei vie kauan, mutta tilauskirjat ovat vain niin täynnä, Joonas, 31, kertoo.

Vielä pari vuotta sitten Joonas työskenteli Ilta-Sanomissa valokuvaajana eikä ollut edes kuullut tuftauksesta saati innostunut seinävaatteista. Lähin kosketus ryijyihin oli isovanhempien kodin seinällä roikkunut abstrakti ruskeasävyinen 1970-luvun ryijy, joka ei ollut tehnyt nuoreen Joonakseen minkäänlaista vaikutusta.

Alkuvuodesta 2021 kaikki kuitenkin muuttui, kun Joonas katseli aikansa kuluksi käsityövideoita Youtubesta. Puhelimen ruudulla pyörivä kuva kankaalle kuviota säksättävästä tuftauskoneesta lumosi hänet. Ei aikaakaan, kun Joonas oli katsonut kaikki löytämänsä tuftausvideot.

Tuftaus on vuosisatoja vanha käsityötekniikka, jossa pohjakankaalle ommellaan nukkakuvioita tai silmukoita paksusta villalangasta. Ennen työ tehtiin neulalla käsin, mutta nykyisin tuftaajat käyttävät usein laitetta, joka ampuu langat kiinni pohjakankaaseen nurjalta puolelta. Etupuolelle syntyy nukkakuvio erivärisistä langoista. Tuftaamalla tehdään sekä mattoja että seinävaatteita.

– Olen aina ollut käytännönläheinen ja tykännyt tehdä käsilläni. Olen myös nopea innostumaan ja toteuttamaan ideani. Siksi taidan olla tässä, Joonas sanoo.

Raumalla varttunut Joonas viihtyi pienenä isoisän kanssa puutyöverstaalla. Isoisän ohjauksessa syntyi muun muassa saunaan juomapidike. Kouluikäisenä hän kävi vuosia kuvataidekoulussa ja paneutui kansanopiston kurssilla erilaisiin käsityötekniikoihin. Kotiinviemisinä kurssilta oli muun muassa kivestä hiottuja lasinalusia ja solmuvärjätty paita.

Teini-iässä käsitöille tuli stoppi, mutta innostus löytyi uudestaan aikuisiällä – Youtube-videoiden kautta.

– Katselin muutama vuosi sitten videoita nahka­töistä ja innostuin. Aloin tehdä nahasta laukkuja ja lompakoita, ja niitä on minulla edelleen käytössä. Puolisolla on yksi laukku ja äidillä toinen.

Tuftausvideomaratonin jälkeen Joonas perusti työpajan hänen ja puolisonsa kaksion olohuoneeseen. Isänsä nikkaroiman suuren puukehikon hän asetti kirjahyllyn eteen, tuftauslaitteen hän tilasi hollantilaisesta nettikaupasta, osti kotimaiset villalangat marketista ja kankaan kangaskaupasta.

– Ensimmäisiä töitäni oli vajaan parin metrin pituinen matto olohuoneeseemme. Siinä on abstrakti valko-vihreä kuvio. Suunnittelimme työn yhdessä puolisoni kanssa.

Huhtikuussa 2021 Joonas ikuisti kuvan työstä Insta­gramiin, ja ystävien vastaanotto oli ihastunut. Kaverit alkoivat tilata Joonakselta nukkamattoja itselleen.

Pian olohuone kävi pieneksi mattotyömaalle, joten Joonas vuokrasi kotinsa lähistöltä alle 20 ne­liön suuruisen entisen mankelihuoneen työtilakseen. Mattojen lisäksi hän alkoi tehdä samalla tekniikalla seinävaatteita. Samoihin aikoihin hän perusti tuftaustöilleen myös Instagram-tilin @salon_matto_ja_ryijy.

Tilauksia alkoi tulla myös tuntemattomilta. Erityisesti töistä innostuivat nuorehkot kaupunkilaisnaiset.

– Trendikkyys oli minulle yllätys. En yhtään tiennyt, että ryijyt ovat sisustuksessa iso hitti.

Perunalastut räjäyttivät potin. Marraskuussa 2021 Joonas latasi Instagramiin kuvan asiakkaan tilaamasta sipsiryijystä, ja pian somen algoritmit tarjosivat kuvaa aina vain laajemmalle joukolle.

– Ihmiset tajusivat, että ryijyssä voi olla millainen kuva tahansa. Aloin saada tilauksia, joissa ryijyyn toivottiin kuvaa croissantista, huonekasvista tai lemmikistä. Asioista, jotka ovat ihmisille tärkeitä.

Sipsiryijyn läpimurron lisäksi marraskuussa tapahtui toinenkin suuri muutos: Joonas otti vakituisesta työstään kolmen kuukauden palkattoman vapaan katsoakseen, miten ryijybisnes kantaa.

– Jo pitkään oli näyttänyt siltä, että tuftauksella voisi elää. Tilauksia oli niin paljon, että oikeastaan olin joutunut tekemään kahta työpäivää: toisen valokuvaajana ja toisen illalla ryijyjen kanssa. Se oli vähän liikaa.

Rohkea liike kannatti. Nyt ryijyt ovat Joonaksen päätyö. Valokuvauskeikkoja hän tekee freelancerina viikossa yhden tai kaksi – vaihtelun vuoksi. Kuvaaminen tuntuu edelleen mukavalta työltä sekin.

Joku voisi pitää poptaidemaisia seinävaatteita ­tekevää Joonasta ryijykulttuurin rohkeana kapinallisena. Itse hän ei tällaista titteliä halua kantaa.

– En ajattele olevani mikään kapinoija. Minulla ei ole mitään perinteisiä ryijyjä vastaan. Toki nämä sipsi­ryijyt ovat kuvastoltaan uudenlaisia ja yllättäviäkin.

Jos kapinallisen titteli tuntuu Joonaksesta vieraalta, niin oudolta tuntuisi myös taiteilijaksi nimittäminen. Joonas kokee olevansa ennen kaikkea käsi­työläinen.

Modernit ryijyt syntyvät asiakkaan ja Joonaksen yhteistyönä. Asiakas antaa aiheen ja kertoo väritoiveensa. Usein työn pohjana voi olla vaikkapa valokuva asiakkaan lemmikistä.

– Saan asiakkaalta tarinan työtä varten. Minun ei tarvitse miettiä, mitä haluan työllä sanoa tai viestiä.

Toiveita kuunneltuaan Joonas piirtää padilla alustavan kuvion ja ehdottaa värejä. Tilaaja ja Joonas pallottelevat luonnosta, kunnes asia­kas on tyytyväinen.

Työhuoneellaan Joonas heijastaa piirroksen kankaalle, piirtää ääriviivat ja alkaa täyttää kuviota tuftaamalla.

– Tämä on kuin värityskirjan värittämistä. Täytän tuftauskoneella alueita eri värisillä langoilla.

Kun tuftaus on valmis, Joonas irrottaa työn kehikosta ja viimeistelee sen: tasaa nukan leikkuu­koneella, kääntää reunat ja liimaa takapuolelle huovan.

Intohimoisten käsityöihmisten keskuudessa tuftaus jakaa mielipiteitä. Osa ei pidä tuftattuja töitä ryijyinä lainkaan. Joidenkin mielestä ryijyiksi voi laskea vain seinävaatteet, joissa on loimi ja kude ja joissa nukkapinta tehdään solmimalla. Vapaamielisempien mielestä myös tuftaamalla tehty nukkapintainen tekstiilityö on ryijy.

Tuftaamiseen verrattuna perinteisen ryijyn tekeminen on huomattavasti työläämpää ja hitaampaa. Joonaksen työhuoneella 110 x 180 -senttinen ryijy syntyy suunnitteluineen työviikossa. Solmimalla työn tekeminen veisi kuukausia.

– Itse en ole saanut lainkaan negatiivista palautetta tai arvostelua. Somessa olen pikemminkin saanut kannustusta perinteisiä ryijyjä tekeviltä.

Ryijyntekijäksi heittäytyminen ei ole mullistanut Joonaksen elämää, mutta moni asia on kuitenkin toisin kuin lehtikuvaajana työskennellessä.

– Huomaan olevani kotona ja vapaalla ihan hirveän puhelias. Olen aina ollut hyvin sosiaalinen. Palkkatöissä sai työpäivän aikana seurustella paljon ihmisten kanssa. Nyt olen päivät pääosin yksin, joten sosiaalisuus purkautuu sitten illalla. Puhetulvasta ei ole tulla loppua.

Hyppy uuteen vahvisti myös Joonaksen kokemusta siitä, että tilanteessa kuin tilanteessa pärjää. Asiat tuppaavat järjestymään.

Yrittäjänä hän nauttii vapaudesta. Siitä, että voi itse määrittää työtahtinsa ja lähteä vaikkapa reissuun silloin, kun itse haluaa.

– Aion tuftata työkseni niin kauan kuin tämä tuntuu kivalta ja ryijyilleni on kysyntää. En ole ajatellut, että tämä olisi minulle eläkevirka. Jossain vaiheessa kiinnostun varmaan taas jostain aivan uudesta asiasta ja suuntaan tarmoni siihen.

Juttua varten on haastateltu myös amanuenssi Sari Jantusta Suomen käsityön museosta.