Kimalletta, kiitos! Sisustustoimittaja Jonna Kivilahden mustavalkea rivitalokoti saa jouluna yllättävän paljon väriä ja tuiketta
”Usein minulta kysytään, kuinka jaksan enää valmistella omaa joulua kuvausjärjestelyjen jälkeen. Päinvastoin, saan vain lisää kierroksia.” Lukemattomia joulukoteja nähnyt sisustustoimittaja Jonna Kivilahti avaa oven omaan jouluunsa 60-luvun rivitalossa Espoossa.
Rakastan joulua, todellakin rakastan. Sen perinteitä, tuoksuja, makuja, tunnelmia ja varsinkin sitä juhlan tuntua. Ripaus kimalletta, kiitos. Yleensä aika mustavalkoinen kotini saa yllättävänkin paljon väriä koristeista, kukista ja lahjapapereista. Kaipaan entistä enemmän väriä, tuiketta ja iloa.
Työssäni sisustustoimittajana pääsen kurkistamaan muidenkin perheiden jouluihin, sillä teen vuosittain jopa kymmenkunta joulukotijuttua. Usein minulta kysytään, kuinka jaksan kuvausjärjestelyjen jälkeen enää valmistella omaa joulua. Päinvastoin, saatan saada kuvauspaikoista ihania ideoita ja vain lisää kierroksia omiin valmisteluihini.
perheeni on viettänyt tässä kodissa joulua isolla joukolla kymmenkunta kertaa. Muutamat joulut olemme olleet Hangossa ja Ranskassa. Nyt kun vanhimmat lapseni Elle ja Emma ovat jo muuttaneet omilleen, asun tyttäreni Fannin, 14, ja Donna-koiran kanssa.
Jouluperinteeni juontavat juurensa vuosikymmenten takaa. Olen ollut kolmessa pitkässä parisuhteessa, ja rakkaiden anoppien merkitystä joulutapojen syntymisessä ei voi vähätellä. Lapsuudestani muistan aaton mummin ja ukin luona – luulen heidän rakastaneen joulunviettoa perheen kanssa yhtä paljon kuin minä. Kun olin ihan pieni, äitini sisarukset puolisoineen kokoontuivat yhteen ja väkeä oli pitkälle yli 20.
Itse pääsin järjestämään omaa joulua oikeastaan vasta tänne muutettuamme. Edelliset kymmenkunta joulua olimme olleet Lapissa ja sitä ennen anoppilassa. Vaikka emme aiemmin viettäneet aattoja kotona, rakensin silti joulun koteihimme hyvissä ajoin, kuusta myöten. Jo ensimmäiseen yksiööni 90-luvulla hankin koristeet, valosarjat ja hauduttelin glögiä.
Ystäväni ovat aina nauraneet pakkomielteelleni valmistaa jouluruokaa ja soittaa joulumusiikkia jo lokakuussa. Kun suuret paperitähdet tulivat muotiin, ripustin niitä joka huoneen ikkunaan. Nykyään vain muutamiin mutta sitäkin isompia. Ripustan ne jo lokakuussa ja tuskin maltan poistaa ennen helmikuuta.
Kuusen haemme yleensä vasta jouluviikolla. En voisi kuvitella korvaavani muovisella aidon kuusen tuomaa tuoksua ja tunnelmaa.
Rakastan hassuja koristeita, joten kuusessa roikkuu croissant, samppanjapulloja, kärpässieniä, kaviaaria ja vaikka mitä. Parhaat löydöt teen Trésorie shopista ja My o Mysta. Aattoaamun perinteenä katan lapsilleni uuden kuusenkoristeen puurolautaselle.
Jo aikuisetkin lapseni tulevat jouluna yleensä kotiin useaksi päiväksi, vaikka lähellä asuvatkin. Aattona heräämme useimmiten koko porukka täältä. Perinteisiin kuuluu, että aamutoimien taustalla katsomme Joulupukin kuumaa linjaa ja Lumiukkoa tv:stä. Riisipuuron jälkeen lähdemme Hietaniemen hautausmaalle, jossa meillä on monta sukuhautaa.
Haudoilta palatessamme nautimme usein lasilliset samppanjaa ja pateeta tai joskus jopa hanhenmaksamoussea hapankorppujen kera – tapa on peräisin äitini lapsuudenkodista.
Tässä vaiheessa aloitan usein juhlapöydän kattamisen ja ruoanlaiton. Olemme saaneet perheeseen vegaanin, joten muutamana vuonna olemme testailleet uudenlaisia jouluruokia. Lohen korvaava merisuolassa paahdettu porkkana on uskomattoman hyvää.
”Perinteikäs ruskea kristallikulho on aina esillä vihreine kuulineen. En voisi kuvitella joulua ilman näitä menneisyyden muistoja.”
Kattaus henkii perinteitä. Isoäitini oli taitava sisustaja ja kauneuden vaalija, ja hänen kuoltuaan perin osan perheen suuresta kristallilasikokoelmasta. Perinteikäs ruskea kristallikulho on aina esillä vihreine kuulineen. En voisi kuvitella joulua ilman näitä menneisyyden muistoja.
Katan juhlapöytään useimmiten valkoisen tai hiekansävyisen pellavaliinan. Servietit ovat aina kankaiset ja serviettirenkaat hopeaa tai hopeoituja. Kerään intohimoisesti serviettirenkaita; vanhin on isoisomummini Johannan kaiverrettu Hanna-rengas vuodelta 1906. Sain nimeni hänen mukaansa ja siksi renkaankin jo nuorena. Keskelle pöytää olen jo muutamina jouluina sommitellut pienen kylän talolyhdyistä.
Jouluruoka on meillä suuressa roolissa. Aattoateria alkaa aina runsaalla kalapöydällä. Tärkeintä itselleni ovat muikunmäti ja blinit. Erilaiset pateet, cocktailkurkut, hillosipulit ja paahtopaisti kuuluvat alkuruokapöytään.
Pääruokana oli aiemmin kinkkua ja kalkkunaa mutta viime vuosina jotain muuta, viimeksi poron sisäfileetä. Teen laatikot usein itse, ja suosikkejamme ovat porkkana- ja perunalaatikko sekä punajuuri-vuohenjuustolaatikko. Aattoaterian kruunaa usein kakku, äitini lapsuudessa se oli käpykakku.
Joulupukki kävi meilläkin, kun lapset olivat pieniä, mutta nykyään tontut jättävät paketit kuusen alle. Juhla-aterian jälkeen jaamme lahjat, yksi kerrallaan, ja seuraamme yhdessä lahjansaajan iloa. Nautimme samalla kuplivaa ja suklaakonvehteja.
Meillä on aattona avoimet ovet ystäville, ja illan mittaan muutama naapurustossa asuva ystäväni saattaa poiketa lasilliselle. Koska perinteisesti lahjapaketeista paljastuu pyjamien lisäksi uusi lautapeli, loppuiltaa vietämme yhdessä pelaten.
Joulupäivänä on pyjamapäivänä, jolloin suljemme puhelimet ja teemme valtavan siskonpedin makuuhuoneen tv:n äärelle. Katsomme koko päivän jouluelokuvia yhdessä ja herkuttelemme suuressa sängyssäni.
Tapaninpäivänä taas pukeudumme ja katamme pöytään juhlaherkkuja. Siirrymme ehkä silloin jo sushin pariin. Tapaninpäivän iltana lapset saattavat jo pakkailla lahjojaan ja siirtyä omiin koteihinsa. Jään nauttimaan kuusen loisteesta hiljenevässä kodissa.
