Johannan joulutunnelmaan kuuluu yli 50 Aarikan puista tonttua: ”Tunnistan aidon Aarikan tontun heti”

Johanna Lahden jouluun kuuluvat tontut. Kodin joulua vartioi Johannan äidin tekemä Iikka-tonttu, joka on tullut joka adventti Korvatunturilta ja antanut lapsille pienet paketit, usein kirjat. Mökistä huolehtii ympäri vuoden välikaton Feetu-tonttu. Lasten nimikkotontut, kolme kankaista tonttua, ripustetaan milloin ikkunaan, milloin minnekin. Joulukuun alussa puolensataa Aarikan puista tonttua valtaa kodin.

Johanna, miten Aarikan tonttujen keräily sai alkunsa?

Kälyni antoi minulle ensimmäisen Aarikan tontun joululahjaksi 1990-luvun alussa. Tontun yksinkertainen muoto ja sympaattinen ilme ihastutti silloin ja yhä. Lahjaksi saadusta tontusta alkoi perinne, kun ryhdyin antamaan lapsilleni joka joulu omat tontut. Myöhemmin jatkoin perinnettä kummitytölleni ja veljelleen. En miellä itseäni varsinaisesti keräilijäksi, mutta kun tonttumäärä kasvoi joka vuosi vähintään kolmella, niin onhan niitä kerääntynyt aikamoinen joukko.

Ensimmäinen, lahjaksi saatu tonttu, on monella tapaa merkityksellisin. Se on jo hieman kellastunut ja ajan patina näkyy, mutta tonttuun liittyy monta rakasta tarinaa ja yhdessä vietettyä joulua.

Mikä puisissa tontuissa viehättää?

Aarikan tontuissa on jotain ajatonta ja hirmuisen tuttua. Kaija Aarikka suunnitteli ensimmäiset tonttu-puufiguurit vuonna 1982, joten minulle iloiset tontut edustavat lapsuuteni aikaa 1980-luvun Suomessa, ja aikaa, jolloin kasvoin aikuiseksi.

Tonttu on ilmeikäs, ja se on kestänyt hienosti aikaa. Arvostan edelleen sitä, että tontut ovat puuta eivätkä muovia ja ne valmistetaan käsityönä Suomessa. Tunnistan aidon Aarikan tontun heti, sillä materiaalit, mittasuhteet ja yksityiskohdat ovat tunnistettavat ja toistuvat. Minun ei tarvitse kurkata pohjasta merkkiä.

Millaisia muistoja ja tunteita tonttuihin liittyy?

Minusta tontut ovat osa suomalaista perinnettä, jota Mauri Kunnaskin on lapsille ansiokkaasti avannut riihi- ja tallitonttuineen. Tontut tuovat iloa ja kepeyttä ja kantavat joulun satumaista taikaa mukanaan.

Tontut ylipäätään vievät minut lapsuuteen ja toisaalta aikaan, jolloin lapseni olivat pieniä. Vaikka voisi luulla toisin, tontut eivät kuitenkaan ole jouluni ydintä. Joulu ilman tonttuja kuulostaa mahdolliselta sekin. Tosin ei niitä voi estää, kun ne kuitenkin hiippailevat ja vilistävät nurkissa.

Omassa lapsuudenkodissani arvostettiin valtavasti suomalaista käsityötä ja designia, ja sitä perintöä olen vienyt eteenpäin lapsilleni. He saavat kuitenkin valita omat tarinansa ja mahdolliset keräilykohteensa. En pakota enkä velvoita heitä mihinkään.

Pari joulua sitten laitoin Aarikan tontut riviin ja kysyin lapsiltani, haluavatko he viedä omat tonttunsa omiin koteihinsa. Eivät he vielä halunneet.

Miten koristelet kotisi jouluun?

Olen suuri joulunalusajan ystävä. Aloitan joulukoristelun aina pyhäinpäivänä, jolloin ripustan valotähdet ikkunoihin. Lisäilen valoja ja nostan valkoiset enkelikoristeet esille. Meillä on myös paljon kuusenkoristeita, sillä aikanaan lapset saivat yhden uuden koristeen joka joulu. Pari joulua sitten meillä oli kaksi joulukuusta. Tyttären kanssa koristeltu valkoinen kuusi oli olohuoneessa ja värikäs kuusi pojan toiveesta hänen huoneessaan.

Aarikan tontut haen vasta joulukuun alussa kellarista. Kokoan tontut erilaisiin asetelmiin fiiliksen mukaan. Tontturyhmien kokoonpano vaihtuu sekin vuosittain. Tykkään, että tontut ovat ryhmissä, eivät ripoteltuna sinne tänne.

Kehitän uusia paikkoja, mihin asettelen tonttuja. Kirjahyllystä muodostui vakiopaikka muutama joulu sitten, kun keksin laittaa tontut riviin kirjojen eteen. Siitä lähtien tontut ovat vallanneet hyllyn.

En ole vielä kertaakaan tuonut tonttuja joulupöytään, mutta ehkä tänä jouluna voisi olla tonttukattauksen vuoro? Katan pöydän joka joulu eri tavalla.

Mikä keräilyssä on parasta?

Tarinat, jotka tulevat esineiden mukana. En kiinny tavaraan, vaan keräilen tunteita ja tarinoita. Ilman mukana tulevia tarinoita tontutkin ovat vain puupalloja.

En ole koskaan päättänyt aloittaa keräilyä, vaan tavarat ovat tulleet vastaan ja siitä se on lähtenyt. Olen keräillyt viime vuosina Royal Copenhagenin vuosilautasia alkupalalautasiksi. Harmillista on, että niille on vuoden mittaan niin vähän käyttöä – ehkäpä otan ne aamupalakäyttöön adventin ajaksi?

Ja yhtä helposti luovun esineistä, jos tiedän, että ne pääsevät arvostavaan kotiin. Ilo ja löytämisen riemu kulkevat käsi kädessä sen tunteen kanssa, kun keräämäsi sarja jatkaa matkaa uuteen kotiin, jossa sitä rakastetaan.