Kissamme Leo on pissannut mortteliin, lentopalloon ja sähköpistokkeeseen aiheuttaen oikosulun – apu löytyi yllättävästä asiasta
Sinne tänne lirauttava kissa sai Johanna Vuoksenmaan testaamaan kaikkia mahdollisia keinoja. ”Haluan jakaa ilosanomaa jokaiselle, joka kaipaa vedenpitäviä pintoja kotiinsa”, hän kirjoittaa.
Laitan pimennysverhon helmasta jääneen kangaskaistaleen lavuaariin ja avaan hanan. Vettä alkaa kertyä tiiviin kankaan päälle kuin kulhoon, ja minä kiljaisen riemuissani: ”Nyt löytyi loistava uusi materiaali!”
Kuulostaako oudolta? Niin minustakin olisi vielä muutama vuosi sitten kuulostanut, mutta ei enää. Kolme vuotta sitten, kun puolisoni muutti luokseni Pispalaan, sain myötäjäisinä kaksi bonuseläjää, bengalikissat Leon ja Mowglin. Ensin mainittu on sittemmin vaikuttanut sisustusratkaisuihini enemmän kuin kukaan ennen häntä.
”Kun menin vastarakastuneena ensimmäistä kertaa kylään mieheni luokse, haistoin kyllä Leon ongelman. ”
Leo on ihana kissa. Sosiaalinen sileäturkki, sylissä kiehnäävä stressinpurkaja, lämmin unikaveri ja lumoavan kaunis vihreäsilmä, mutta hänellä on yksi ongelma: pissa suhahtaa silloin tällöin väärään paikkaan. Ehkä juuri tästä syystä Leo on varhaisvuosinaan ”annettu pois” paristakin perheestä. Minun hellämielisen puolisoni huomaan hän on saanut jäädä kaikkine ominaisuuksineen.
Itse olen herkkänenäinen ihminen, ja kun menin vastarakastuneena ensimmäistä kertaa kylään mieheni luokse, haistoin kyllä Leon ongelman. Henkilökohtaiseksi se muuttui vasta, kun kissat muuttivat kotiini, ja suhautuksia alkoi osua vastaverhoiltuun nojatuoliin tai omin käsin liisteröityyn lempitapettiini.
Epätoivon hetkiä on ollut. Leo on pissannut muun muassa mortteliin, matkalaukkuun, sienikoriin, pyykkikoriin, lentopalloon ja sähköpistokkeeseen aiheuttaen oikosulun ja kalliin sähkömiehen vierailun, mutta kaiken se kestää – rakkaus mieheen ja kissaan.
Kolli on leikattu ja usean eläinlääkärin hyväkuntoiseksi arvioima. Kaikki keinot mielialalääkkeistä feromonihaihduttimiin ja stressitekijöiden poissulkemiseen on kokeiltu. Kissanvessoja on kodissamme joka nurkassa ja hiekka parasta laatua.
Tuorein konstimme on positiivinen ehdollistaminen eli herkkunappuloilla palkitseminen vaikka keskellä yötä, kun kuulemme tai näemme kusisuihkun menevän oikeaan paikkaan. Tämä onkin selvästi parantanut tilannetta, mutta virheitä sattuu yhä silloin tällöin.
Leo, tuo suuri opettaja, onkin saanut minut ymmärtämään, että kaikkia ongelmia ei voi ratkaista.
Siispä sopeudumme. On huomattavasti helpompaa pyyhkiä suojakangas kuin pestä sohvan täytteet. Niinpä taloudessani ei ole yhtään sohvaa, sänkyä tai nojatuolia, jota ei verhoaisi jokin vettähylkivä.
Olen perehtynyt kerni- ja vahakangasvalikoimaan läpikotaisin, mutta pöytäliinojen värit ja kuviot eivät välttämättä suurina pintoina kotia kaunista. Tyylikkäitäkin vahakankaita löytyy, mutta ne ovat usein kalliita ja huonosti laskeutuvia. Lisäksi niiden vedenpidätyskyky heikkenee jo parin pesun jälkeen. Tähänastinen suojasuosikkini on ollut ohut kelta-mustaraidallinen sadetakkikangas, joka sopii sisustukseenkin, mutta hiostaa selän alla.
”Testiäni seuraavana päivänä ostin kahdet pimennysverhot lisää: vihreät olohuoneen sohvalle ja hiekanväriset alakerran sänkyyn. ”
En takuulla ole ainoa ihminen, joka joskus kaipaa vedenpitäviä pintoja kotiinsa. Kissojen lisäksi vanhat koirat ja ehkä ihmisetkin saattavat joskus tarvita suojaa alleen.
Haluankin siis jakaa lavuaarin äärellä tekemäni havainnon ilosanomaa: Pimennysverhot ovat mahtavia! Värivalikoima on yllättävän laaja ja pinta paljon miellyttävämpi kuin sadetakkikankaissa.
Testiäni seuraavana päivänä ostin kahdet pimennysverhot lisää: vihreät olohuoneen sohvalle ja hiekanväriset alakerran sänkyyn. Kotini näyttää pitkästä aikaa minun eikä Leon sisustamalta.
Lopuksi vastaus kysymykseen, jota ihmiset usein Leosta kysyvät. Hän on 11-vuotias. Parhaassa tapauksessa saamme viettää vielä monta onnellista vuotta suojakankailla somistetussa yhteisessä kodissamme.
