Meidän Mökki

Johanna ja Teemu rakensivat saunamökin pohjalaiseen maalaismaisemaan – löylyjen lomassa herkutellaan ja pelataan korttia koko perheen voimin


Johanna ja Teemu rakensivat rähjääntyneen autokatoksen tilalle haaveiden saunamökin, jonka terassilta avautuu pohjalainen peltomaisema. Sitä voisi katsella ikuisuuden.
Kuvat Johanna Saarenpää

Ilmajokisella Saarenpään perheellä saattaa olla Suomen lyhin mökkimatka. Kun kotitalolta kävelee tontin perälle pellon reunaan, on jo perillä. Sijainnin Johanna ja Teemu päättivät jo kymmenen vuotta sitten.

Harmaa saunamökki istuu maisemaan.

Saunamökin paikalla sijaitsi aiemmin huonokuntoinen autokatos ja varastona toiminut tontin kulma. Ne siivottiin puhtaiksi ennen kuin kaivinkoneen kauha upposi maahan.

– Lasten ollessa pieniä haaveilimme isosta puulämmitteisestä saunasta, jossa olisi tilaa kaikille. Sauna valmistui hieman myöhemmin kuin oli tarkoitus, mutta on sen tekemistä ainakin tarkoin harkittu, Johanna naurahtaa.

Pieni puro laskee puiden välistä saunamökille ja päättyy pihassa olevaan uomaan. Sen kummempaa vesistöä mökin lähellä ei ole, jos ei ota lukuun ympärillä avautuvaa pohjalaista latomerta.

– Terassilta avautuu huikea peltomaisema, jota voisi katsella ikuisuuden.

Saunapäivä on melkein joka päivä.
Heinäpaalit olivat Johannan syntymäpäiväjuhlien rekvisiittana.

Teemun piirtämän saunamökin rakennuslupa haettiin jo talvella. Mökkiin haluttiin riittävän iso tupa, jossa voi nukkua ja oleskella. Jo suunnitteluvaiheessa oli selvää, että rakennus tehtäisiin kevyellä budjetilla. Puutavara ostettiin läheiseltä sahalta ja kaikki mahdollinen tehtiin itse ikkunoiden karmeja myöten.

– Teemu piti huolen teknisestä suunnittelusta. Minulle lankesi värien ja sisustuksen pohdinta. Mökin ulkovärin halusin myötäilevän Pohjanmaan latojen harmaita sävyjä. Harmaus syntyi rautasulfaattikäsittelyn avulla, Johanna kertoo.

Erityisesti lapset nauttivat lempeästä lämmöstä, Teemulle taas maistuvat kipakammatkin löylyt. Sauna lämpenee oman metsän puilla. Löylyhetken kruunaavat koivuvihta ja saunamakkara.

Rakentaminen vanhalle peltomaalle ei ollut aivan ongelmatonta. Sateinen kevät sotki suunnitelmia, ja kaivaminen aloitettiin hieman ajateltua myöhemmin. Perustustyöt etenivät alkuongelmien jälkeen suodatinkankaiden laiton kautta hiekkapatjan levittämiseen. Teemu ja Johannan isä valoivat pilariperusteiselle mökille anturat ja muurasivat harkot paikoilleen. Routaeristeiden laittamisen jälkeen alkoi rungon kasaus. Runko nostettiin pystyyn kahden miehen talkoilla.

– Isäni oli isona apuna rakennusvaiheessa. Jos Teemu olisi tehnyt kaiken yksin iltatöinä, mökin valmistuminen olisi saattanut kestää kahden kesän verran.

Johanna valitsi saunatupaan valkoisen maalin, joka toi pieneen tilaan valoa ja avaruutta. Teemun tekemä kiinteä sohva toimii säilytyskalusteena, istuimena ja sänkynä. Sohvan säilytyslaatikoihin mahtuvat kätevästi petivaatteet ja varapatja. Sohva myös kokoaa perheen viettämään aikaa yhdessä.

– Siihen mahtuu koko perhe pelaamaan korttia, ja lapset tietysti voittavat aina. Kiinteä sohva on paras kalusteratkaisu koko mökissä.

Isännän tekemä kiinteä sohva on saunatuvan monitoimikaluste.
Löylyjen jälkeen perhe viihtyy saunatuvalla herkutellen, musiikkia kuunnellen tai korttia pelaten.

Sekä Johanna että Teemu halusivat, että löylyhuone jää luonnollisen väriseksi, sillä aito puupinta viehättää molempia. Johannan isä käsitteli kaikki seinä- sekä kattopinnat värittömällä saunasuojalla. Lämpökäsitelty terassilauta toimii tilassa hyvin lattiana.

Pesuvesi ohjautuu lattialautojen väleihin jätetyistä raoista ulos. Saunan pesuvesi kannetaan, mikä mahdollistaa harmaiden vesien maasuodatuksen.

– Suuri saunatila takaa lempeät ja hapekkaat löylyt. Parhaat lämmöt tänne saa talvella, jolloin joudumme lämmittämään hieman kauemmin. Mökissä pidetään talvella pelkkää peruslämpöä irtopatterin avulla, Johanna kertoo.

Teemu suunnitteli itse kuusilauteet, jotka viimeisteltiin värittömällä laudesuojalla. Ison löylyhuoneen lämpö on lempeää ja hapekasta. Saunareissulla vierähtää tunti tai parikin.
Teemu kantaa saunanlämmittäjän titteliä mielellään. Paras saunahetki kruunataan yleensä kiukaalla valmistetulla saunamakkaralla.

Mökin ulko-ovi avautuu terassille, joka toimii kesäisenä olohuoneena. Laudoitus peittää pilariperustuksen taakseen. Viimeistelty piha-alue on rajattu puunrungoilla. Pihan muokkaustyöt tehtiin jo perustusten tekovaiheessa, mutta valmiiksi piha tuli heti mökin valmistumisen jälkeen. Johanna istutti rajatulle alueelle lempikukkiaan ruusuja ja peitti maanpinnan hakkeella.

Johannan ja Teemun saunahetki kestää usein tunninkin. Välillä vilvoitellaan ja juodaan itse valmistettua sitruunasoodaa. Herkkujakin on saunapäivänä lupa syödä kohtuudella. Elviiran kestosuosikki on äidin tekemä mansikkakakku.

Lapset tykkäävät lempeistä löylyistä, ja Teemu hieman napakammista.

– Välillä unohdumme pihatöihin, jolloin saunanmittari kohoaa huomaamatta 80 asteen paikkeille. Minulle ja lapsille se on jo liian kuuma, mutta saunamestarille se on juuri sopivan kipakka, Johanna nauraa.

Mökin väritys myötäilee Pohjanmaan latojen harmaita sävyjä.
Julkaistu: 25.7.2019